Tuorein sisältö

Jack Thompson sai viranomaiset vieraakseen

18.06.2008 klo 13.01 | Luettu: 6913 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Pelejä vastaan sitkeästi taisteleva juristi Jack Thompson on viime aikoina keskittynyt taistelemaan Yhdysvaltojen oikeuslaitosta vastaan. Viimeisimmässä kirjeessään ylituomari Federico Morenolle Thompson mainitsi jopa Guantanamo Bayn terroriepäiltyjen saavan häntä parempaa oikeuskohtelua. "Uskon 'virheeni' olleen, että en tappanut 3000 ihmistä tehdäkseni asiani selväksi", Thompson tuskaili.

Tästäkös ylituomari riemastui ja pian Thompsonin ovelle kolkuttikin kaksi virkapukuista poliisia, jotka tulivat tutkimaan lakimiehen tarkoitusperiä ja uhkauksen todenmukaisuutta. Vierailunsa Thompson puki luonnollisesti jälleen sanoiksi uuteen kirjeeseen, jossa kehui viranomaisten olleen asiallista väkeä. Thompson kuitenkin edelleen vaatii oikeusistuimelta audienssia, sillä hän kokee videopeliteollisuuden tahallaan vainoavan häntä.

Thompson myös kertoo uusimmassa ylituomarille osoitetussa kirjeessään, että mikäli hän olisi tahtonut olla vaaraksi oikeuslaitoksen työntekijöille, olisi hän varmasti voinut tehdä sen toimittaessaan edellisen kirjeensä henkilökohtaisesti tuomari Morenon vastaanottovirkailijalle.

Lähde: Destructoid

V2.fi | Matti Lintula
< Pyromaanit testaavat... Kultaisten joysticki... >

Keskustelut (10 viestiä)

Crisutan

Rekisteröitynyt 09.07.2007

18.06.2008 klo 13.21

Jack on kuningas.
lainaa
Plintteri

Rekisteröitynyt 26.04.2007

18.06.2008 klo 13.26

Mitkäs ihmeen valkoset täplät sillä Jackilla on silmässä? Vai onko sillä muka oikeasti?
lainaa
Vierailija

18.06.2008 klo 13.29

"Väkivaltapelit lisäävät väkivaltaa" totesi äijä jonka mielestä hänen pitäisi tappaa 3000 ihmistä jotta hänen asiansa tulisi selväksi. LOL
lainaa
rok

18.06.2008 klo 13.45

Jack on oikealla asialla. Hieno mies.

lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

18.06.2008 klo 13.56

"...hän kokee videopeliteollisuuden tahallaan vainoavan häntä."
=D
lainaa
Irichanu

Rekisteröitynyt 11.04.2007

18.06.2008 klo 14.08

MJR2312 kirjoitti:
"...hän kokee videopeliteollisuuden tahallaan vainoavan häntä."
=D

It's a trap!
lainaa
cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

18.06.2008 klo 14.09

Plintteri, eiköhän ne ole siihen muokattu, että mies näyttäisi entistä hullummalta.
lainaa
Stancist

Rekisteröitynyt 27.11.2007

18.06.2008 klo 14.11

Plintteri kirjoitti:
Mitkäs ihmeen valkoset täplät sillä Jackilla on silmässä? Vai onko sillä muka oikeasti?

Valopiste.

(Tosin alaa opiskelevana uskallan mäjäyttää, että henkilökuvassa ton valopisteen pitäis olla klo 10 kohdalla.)
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.06.2008 klo 14.17

Stancist kirjoitti:
Plintteri kirjoitti:
Mitkäs ihmeen valkoset täplät sillä Jackilla on silmässä? Vai onko sillä muka oikeasti?

Valopiste.

(Tosin alaa opiskelevana uskallan mäjäyttää, että henkilökuvassa ton valopisteen pitäis olla klo 10 kohdalla.)


Lienee kuvaaja käyttänyt pokkarin salamaa täytevalona. :)
lainaa
hotwheels

Rekisteröitynyt 11.08.2007

18.06.2008 klo 14.48

..hän kokee videopeliteollisuuden tahallaan vainoavan häntä...

En ihmettelisi hänenä ollenkaan miksi he "vainoavat" Jack:ia.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova