Tuorein sisältö

Acclaim tekee comebackin

Tänään klo 17.00 | Luettu: 191 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen


Pelihistorian syövereistä kajahtaa taas outoja. Vuonna 2004 konkurssannut pelijulkaisija Acclaim palaa näet takaisin pelikentille. Tai ainakin sen nimeä kierrättävä uusi yhtiö. Vähän samaan tapaan kuin Commodorekin teki comebackin.

Vuonna 1987 perustettu Acclaim oli tosi kova luu 1980- ja 1990-luvuilla. Firma nousi maineeseen ennen kaikkea lisenssipeleillään ja kolikkopelikäännöksillään, joista mainittakoon vaikkapa Mortal Kombat ja Double Dragon. Ysärillä nähtiin kovaa kyytiä, kun firma tahkosi rahaa Mortal Kombateilla, NBA Jamilla, WWF-painipeleillä, Alieneilla, X-Meneillä, Batmaneilla ja Turokilla. 2000-luvun puolella vauhti hiipui ja yhtiö yritti saada peleilleen näkyvyyttä yhä arveluttavammilla markkinointitempauksilla. Ei niistä apua silti ollut.



Uusi Acclaim kertoo, että he kasaavat parhaillaan uutta pelitarjontaa, joka ”määrittelee uusiksi pelaamisesi tavat.” Kek. ”Uusia maailmoja, rohkeita ideoita ja unohtumattomien pelien uusi aalto”. Kek2.

No. Katsotaan ja toivotaan. Acclaimin nimeä on kierrätetty ja käytetty vuoden 2004 romahduksen jälkeen eri tavoilla, ja luultavasti melkoinen osa firman muinaisista peleistä on päätynyt muiden yhtiöiden haltuun. Tiedossa ei ole omistaako Acclaim v2025 yhtään vanhojen Acclaim-pelien IP-oikeuksia, vai lähteekö yhtiö liikkeelle täysin tyhjältä pöydältä pelkästään vanhan nimen tukemana.

Lisätietoja: https://playacclaim.com/

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Retro Games uusii Am...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova