Tuorein sisältö

Gamescomissa roppakaupalla uutisia The Divisionista: uusi Survivors-pelimuoto ja The Division Resurgence -peli

Tänään klo 15.00 | Luettu: 246 kertaa | Teksti: Matias Puro

Ubisoftin kolmannen persoonan toimintapeli The Division juhlii ensi vuonna kymmenettä vuottaan, ja pelisarja sen kuin porskuttaa eteenpäin. Saksan Gamescom-messuilla kerrottiin pelisarjan tulevaisuudesta useammalta eri kantilta: parin päivän paneelien, keskusteluiden ja haastatteluiden aikana selvisi, mitä pelisarjan fanit voivat seuraavaksi odottaa.

Kenties merkittävin uutinen on tieto uuden The Division 2: Survivors -pelimuodon kehityksestä. Yksityiskohdat ovat vielä vähissä, sillä kehitystyö on vasta alkanut; sen verran kuitenkin tiedetään, että kyseessä on päivitetty versio "survival extraction" -pelimuodosta, ja kehityksestä vastaa pelisarjan veteraani Magnus Jansén. Pelimuotoa halutaan myös kehittää vahvasssa yhteistyössä peliyhteisön kanssa.

The Divisionin ja The Division 2:n väliin kronologisesti sijoittuva The Division Resurgence lähenee. Resurgencea kuvaillaan "a free-to-play mobile RPG shooter MMO:ksi", eli ilmaiseksi pelattavaksi, massiiviseksi monen pelaajan räiskintä-rooliverkkopeliksi. Ensimmäisestä pelistä tutulle Manhattanille sijoittuva peli kutoo pääpelien tarinoita yhteen ja syventää pelimaailmaa uusilla tarinoilla. Resurgencen pelitestaukset käynnistyvät syyskuussa, ja pelin kotisivujen kautta voi ilmoittautua suljettuun pelitestiin.

Gamescomissa kuultiin myös läjä pienempiä tiedotuksia ja päivityksiä. Syyskuun 9. päivä käynnistyy The Division 2:n seuraava kausi The Pact. Pysyvä lisäys Retaliation taas on uusi avoimen maailman aktiviteetti, joka julkaistaan uuden kauden myötä: Retaliation lisää uusia Control Points-mekaniikkoja ja mahdollistaa uusia tapoja eksoottisen lootin keräämiseen.

V2.fi | Matias Puro
< Viikingit seilaavat ... Bungien studiopomo l... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova