Tuorein sisältö

Lisätietoja Guitar Hero IV:stä ja sen ohjaimista

21.06.2008 klo 01.28 | Luettu: 12674 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Peliuutisia yöttömään yöhön. Guitar Hero World Tour, eli pelisarjan neljäs osa alkaa valottua. Sen soittimista ja niiden toiminnoista on kuultu aiemminkin monenlaista, mutta nyt tietoja on tihkunut lisää. Tämän päivän GHWT-uutisiin kuuluivat mm. seuraavat:

1) Shacknews on saanut selville osan pelin kappaleista ja bändeistä (kaikkiaan 85 alkuperäisesitystä):

* Sublime - "Santeria"
* Billy Idol - "Rebel Yell"
* Foo Fighters - "Everlong"
* Linkin Park
* Van Halen
* The Eagles

Vielä vahvistamattomina lisäksi:

* At the Drive-In - "One Armed Scissor"
* Def Leppard
* Aerosmith
* Jimi Hendrix
* The Doors
* Smashing Pumpkins
* KoRn
* System of a Down
* Ozzy Osbourne
* Interpol
* Muse
* The Police
* Blink 182
* Red Hot Chili Peppers

2) Kotaku esittelee pelin rumpusettiä. Rock Bandin rumpupadeja isommat, hiljaisemmat ja kimmoisammat kolme rumpua saavat seurakseen kaksi 'lautasta', jotka voi myös oikeiden tapaan hiljentää niihin tarttumalla. Lisäksi rummut tunnistavat iskujen kovuuden. Rumpusetti on langaton.

3) Kotaku kertoo myös pelin uudistuneesta kitarasta. Siinä on kuin onkin uusi kosketusherkkä alue, jolla voi tehdä liukuja. Guitar Hero III:n kitara toimii pelissä myös. Shacknewsin mukaan slider-alue sallii myös ns. slap-bass -soittotyylin.

Monilla uusilla ominaisuuksilla on myös omat käyttötarkoituksensa Guitar Hero IV:n studiotilassa, jossa voi säveltää omaa musiikkia.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Kummisetä-Puzon poik... Suomalaissäveltäjä p... >

Keskustelut (15 viestiä)

Mr_Palikka

Rekisteröitynyt 18.04.2007

21.06.2008 klo 01.45

Muuten vaikuttaa ihan kivalta, mutta bänditarjonta näyttäisi olevan omaan makuun huonompi, kuin yhdessäkään aikasemmassa osassa.
lainaa
Stancist

Rekisteröitynyt 27.11.2007

21.06.2008 klo 01.46

Slap bass ^^

Oliko muuten Rock Bandin rummuissa pedaalia, saatikka lautasia?
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.06.2008 klo 01.59

Stancist kirjoitti:
Slap bass ^^

Oliko muuten Rock Bandin rummuissa pedaalia, saatikka lautasia?


Toki pedaali on, lautasia ei erillään, vaan neljä rumpupadia toimivat milloin minäkin rumpuna.
lainaa
Mopez

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.06.2008 klo 02.02

Olisi erittäin suotavaa jos kitara kestäisi vuotta kauemmin. Älyttömiä kosketushäiriöitä omassa :|
lainaa
Markus

21.06.2008 klo 10.40

Ja se naksuminen sais jäädä jo vittuun strummista, rb:n straton tatsi on paljon parempi. Siinä taas tosin fretit pitää niin älytöntä kolinaa että kuuluu toiselle puolelle kaupunkia.
lainaa
OxyG

Rekisteröitynyt 02.07.2007

21.06.2008 klo 11.02

Toivottavasti biisilista tulisi olemaan hyvä, legendaarisia tunnettuja biisejä sais olla paljon.
Pakko-ostos tää GHWW
lainaa
i30

21.06.2008 klo 12.22

Olisin toivonut peliin Bullet for My Valentine - Waking The Demon... Ensimmäinen biisi jonka oikeesti haluaisin soittaa noilla leluilla :D

Kai se pitää PC:lle ostaa GH 3 ja modata se, kun ei Actilla oikein tunnu osuvan biisit kohilleen.
lainaa
HumbleJohn

Rekisteröitynyt 29.01.2008

21.06.2008 klo 12.34

Jimi Hendrix? Red hott chilipeppers !? System of a down !!! Hot Damn! Vaikuttaa lupaavalta.
lainaa
jehu

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.06.2008 klo 14.40

Taidan hankkia tämän, kolmosta ja kakkosta olen lainannut kaverilta niin ei jaksa enää noita ostaa..
lainaa
zergbur

Rekisteröitynyt 07.08.2007

21.06.2008 klo 17.49

Paska musiikkia omaan makuun. En ostais.
lainaa
tilliliha

Rekisteröitynyt 29.10.2007

21.06.2008 klo 21.38

voisivat ees yrittää tehä tosta "kitarasta" oikean näköisen...
lainaa
aivo

21.06.2008 klo 22.18

ööh ihan suht oikean näkönen, ilman mikkejä? ^
lainaa
aivo

21.06.2008 klo 22.24

sekä tietenkin fretboardia mutta pakkohan nuo värit yms on tuossa olla että noobimmatkin soittajat tunnistaa
lainaa
Psychotron

Rekisteröitynyt 09.06.2008

23.06.2008 klo 15.58

Talla demppaamista varten on kova juttu. Tyhmää että se toimii vain sävellyksessä...
lainaa
the-gamestop

23.06.2008 klo 18.54

OI SAMPERI! TON HANKKII KONEELLE NII KUULE VOI LAITTAA MITÄ TAHANSA BIISEI! ILMASEKS VIEL! Mikähä Linkin parkin biisi edes on?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova