PS5:n elinkaari on vasta puolessavälissä, kertoo Sony-pomo
![]() |
Vuonna 2020 julkaistun PlayStation 5 -konsolin aktiivinen elinkaari on vasta puolessavälissä, vahvistaa Sonyn talousjohtaja Lin Tao. Taon mukaan konsolin elinkaari on saanut huomattavasti lisää mittaa ja myös PS4-konsolin käyttöikä venyy edelleen.
Sony ei halua kiirehtiä PS6:n julkaisua liian varhaiseen vaiheeseen, jotta aktiivinen käyttäjäkunta ei olisi hajallaan usealla eri konsolilla. "Siitä näkökulmasta me uskomme, että PS5 on vasta matkansa puolessavälissä", Tao jatkaa. "Aiomme laajentaa sitä vieläkin pidemmälle, huomioiden konsolin elinikäisen arvon ja tuottavuuden laajenevan tuotetarjonnan puolesta".
PlayStation 5 on ollut Sonylle varsinainen myyntihitti, sillä konsoleita on mennyt kaupaksi jo 84,3 miljoonaa kappaletta. Yhtiö iloitsee mielellään julkisesti myynneistään, mutta tulevaisuudessa häämöttävän PS6:n yksityiskohdista se on ollut vaitonainen.
Lähde: Polygon



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti