Tuorein sisältö

E3: Sony keskittyi yksinoikeuksiinsa ja itämaisiin tunnelmiin

12.06.2018 klo 05.18 | Luettu: 9157 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Maanantain ja tiistain välisenä yönä E3-lava oli Sonyn. PlayStationin pelitarjontaa esitelleeltä tilaisuudelta odotettiin useita yksinoikeustitteleitä, joista keskeisin on luonnollisesti The Last of Us 2. Tässä tilaisuuden info lyhykäisyydessään.

Alkuhöpinöiden jälkeen päästiin tälle vuodelle trendikkääseen ilmiöön. Kuten Bethesda ja Ubisoft edellä, myös Sonyn esityksessä intouduttiin musiikkiesitykseen. Tällä kertaa kappaletta ei kuitenkaan tahditettu tuplabasarein tai tanssahdeltu poppihengessä, vaan Gustavo Santaolallan soittama äänimaisema huokui jopa kulttimaista henkeä.

Kappale ei ollut mikä tahansa, vaan alkusoittoa Naughty Dogin luomukselle. Yösession peliavaus oli odotettu The Last of Us 2. Tanssilattialle sijoittunut traileri esitteli pääsankari Elliestä myös toisen, intiimimmän puolen. Tyttörakkaudesta päästiin kuitenkin sujuvasti toiminnan pariin, eikä väkivaltaa väistelty tänäkään vuonna.

Sony otti esitykseensä hyvin erilaisen lähestymistavan kuin vaikkapa Microsoft. Siinä missä kilpailija paukutti pelejä nopeammin kuin raukka koosteen kirjoittaja ehti laittaa videoita järjestykseen, Sonyn presentaatiossa otettiin aikaa keskusteluhetkille. Jutustelutuokioiden aikana kerrottiin muun muassa God of Wariin tulevasta New Game Plus -tilasta.

Samalla ilmoitettiin Call of Duty: Black Ops 3 -räiskintäteoksen liittyvän PlayStation Plus -pelien joukkoon sekä tulevan Call of Duty: Black Ops 4:n saavan kyytipojaksi tukun aiemmista Call of Duty -teoksista tuttuja karttoja. Ennakkotilaajat saavat mukaan kartat Jungle, Summit, Slums ja Firing Range.

Höpötystuokion jälkeen ehätettiin kurkistamaan Destiny 2:n Forsaken-laajennukseen. Lyhyt traileri keskittyi enemmän tunnelmaan ja vähemmän sisältöön. Samainen rauhallinen sisältö kantoi myös esittelyä seuranneen huiluesityksen ajan.

Vaan hempeilevä musisointi oli vain alkusoitto yhdelle illan isoimmista nimikkeistä. Vuoron sai Ghost of Tsushima, jonka kiinalaiseen maisemaan sijoittuva teos keskittyi mongoolihyökkäykseen.

Trailerilla piisaa komeita maisemia, tuulessa lepattavia viljapeltoja, horisontissa palavia rakennuksia sekä tietysti hevosella ratsastamista. Kunhan taisteluun viimein päästiin, sen huomaa nopeasti olevan selvästi kilpailevia teoksia rauhallisempaa ja hidastempoisempaa.

E3-esitykseen saatiin myös sinivalkoista väriä. Pääkaupunkiseudulla majaansa pitävä Remedy lupasi paljastaa seuraavan luomuksensa E3-messuilla, ja kunnia annettiin lopulta Sonylle. Tuleva projekti on nimeltään Control.

Controlin jälkeen ruudulla piipahtivat tutut sankarit. Ensinnäkin Resident Evil 2 tekee paluun tammikuun 25. päivä. Uusioversiossa on selvästi otettu vapauksia, mutta tunnelma vaikuttaa silti perin tutulta ja pelottavalta.

PSVR-titteli Trover Saves The Universesta heilahdettiin tämän vuoden E3-messujen kestosuosikki Kingdom Hearts III:een. Tällä kertaa ruutuaikaa annettiin Pirates of the Caribbean -hahmoille.

Sony ilmoitti myös satsanneensa teokseen. PlayStation 4:stä julkaistaan roolipelin kunniaksi erikoispainos, minkä lisäksi Kingdom Hearts III sisältää PlayStation 4:llä kaikki aiemmatkin teokset.

Sonyn ”neljän suuren” nimikkeen joukosta siirryttiin jo kolmanteen. Death Stranding on Hideo Kojiman seuraava luomus, eikä tuore traileri antanut yhtään sen selvempää kuvaa tulevasta kuin mitä aiemminkaan on tiedetetty. Tutkimattomat ovat Kojiman tiet, mutta tulevassa seikkailussa piisaa mitä ilmeisimmin ihmeteltävää ja selvitettävää.

Death Stranding -hämmästelystä siirryttiin itämaisten tunnelmien kautta supersankaritoimintaan. Nioh 2 -maistiaisen jälkeen vuoron sai Hämähäkkimies.

Jo syksyllä julkaistavan Spider-Manin pelikuvapätkällä mäiskitään useiden tuttujen rikollisten kanssa. Teoksessa nähdään konnista ainakin Rhino sekä Scorpions. Vankilapako teettänee ilmeisesti Hämikselle töitä ja päänvaivaa enemmältikin.

Pitkä traileri on melkoinen hittikimara Hämiksen tutuimpia konnia. Teoksen kimppuun päästään syyskuun 7. päivä.


E3-esitykset jatkuvat tiistai-iltana kello 19, kun Nintendo saapuu lavalle.

V2.fi | Markus Mesiä
< E3: Black Ops 3 Play... E3: Death Stranding ... >

Keskustelut (8 viestiä)

Hupiukko

12.06.2018 klo 08.03 4 tykkää tästä

Ihan mukiinmenevä pressi Sonylta. Mitään suurempia yllätyksiä ei tällä kertaa ollut, mutta mielenkiintoisilta näyttivät plesen yksinoikeudet. Taisi kuitenkin tämä E3 mennä mäsälle. Oli sen verran kovaa pelitykitystä ilman turhia höpinöitä.
lainaa
make

12.06.2018 klo 08.27 4 tykkää tästä

Ja mitähän muuta MS:llä muka oli kuin sitä samaa Gears, Halo ja Forza -paskaa vuodesta toiseen? Kovasti tietysti taas hehkutettiin multiplattereita, kun omia pelejä ei juurikaan ole.
lainaa
asdasdasd

12.06.2018 klo 09.04 3 tykkää tästä

make kirjoitti:
Ja mitähän muuta MS:llä muka oli kuin sitä samaa Gears, Halo ja Forza -paskaa vuodesta toiseen? Kovasti tietysti taas hehkutettiin multiplattereita, kun omia pelejä ei juurikaan ole.

Sucker Punchin uus IP ja Last of Usin jatkis. Loput multiplättäri- ja multiplättärien yksioikeussisällön hehkutusta. Ei kovin vahvasti Sonyllakaan.

Ubilla oli selkeesti paras kattaus.
lainaa
Nih

12.06.2018 klo 09.08 4 tykkää tästä

asdasdasd kirjoitti:
make kirjoitti:
Ja mitähän muuta MS:llä muka oli kuin sitä samaa Gears, Halo ja Forza -paskaa vuodesta toiseen? Kovasti tietysti taas hehkutettiin multiplattereita, kun omia pelejä ei juurikaan ole.

Sucker Punchin uus IP ja Last of Usin jatkis. Loput multiplättäri- ja multiplättärien yksioikeussisällön hehkutusta. Ei kovin vahvasti Sonyllakaan.

Ubilla oli selkeesti paras kattaus.

Unohdit Spidermanin ja Death Strandingin. Olihan Sonylla kova setti jälleen yksinoikeuksien kanssa, ja peittosi MS:än helposti tällä osa-alueella.
lainaa
Bouner

12.06.2018 klo 10.14 4 tykkää tästä

make kirjoitti:
Ja mitähän muuta MS:llä muka oli kuin sitä samaa Gears, Halo ja Forza -paskaa vuodesta toiseen? Kovasti tietysti taas hehkutettiin multiplattereita, kun omia pelejä ei juurikaan ole.


Repii sen pleikkafaniuden sieltä jostain takaosastosta pois, totta että boxilla nimikkeitä pitäisi olla enemmän mutta ainakin itselle juuri gears, halo, forza ja ori ovat todella tärkeitä nimikkeitä. Pleikalla ei paljoa ole itselle kunnon pelisarjoja vaikka huippuja pelejä kuten bloodborne, last of us ja horizon löytyy.
lainaa
Mielipide

12.06.2018 klo 10.21 1 tykkää tästä

Ehhh, odotin paljon enemmän kyllä tältä esitykseltä. Death Stranding ja Last of Us tulee hommattua aivan varmasti muutenkin, mutta kyllä nyt Death Strandingin tapauksessa alkaa olemaan aika näyttää jo hieman enemmän kuin vain sekavia trailereita, ja hieman gameplayta kehiin myös. Bethesda ollut tähän asti paras mielestäni.
lainaa
wvwoinvvjiownv

12.06.2018 klo 19.20 1 tykkää tästä

spiderman oli iso askel kohti pleikan ostoa. ikoniset pahikset oli just sitä mita tarvittiin. harmi etta joku electrokin oli aika tylsan nakoinen katuheppu. ilman sahkoa ei tunnistaisi. nyt vaan taytyy ootella josko ainakin mustekala, mysterio, kingpin ja vihrea tai oranssi lentomenninkainen ilmestyisi niin sitten uskaltaisi jo ennakkotilata koko paskan

ainakin taa hamis oli just sopivalla tavalla symppis toisin kuin hollandin inisija
lainaa
huuht

16.06.2018 klo 02.29

Hyvin akwardi esitys kyllä oli :D
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova