Videoarvostelu: Viisi uutta peliä Atari 2600/7800 -konsoleille
![]() |
Atari on jatkanut konsoliekosysteeminsä ylläpitoa julkaisemalla kokonaiset viisi uutta peliä fyysisessä muodossa, siis ihan käsissäpidettävinä moduleina. Testatuista peleistä yksi on Atari 2600:lle, loput neljä Atari 7800:lle.
TOIM HUOM: Äänet tuottivat tällä(kin) kertaa ongelmia. Ongelma johtui tallentimesta, joka näemmä halusi eläkkeelle eli ser-kierrätykseen. Otin Dark Chambersistä lyhyemmän uusintaoton toisella mikillä/tallentimella, mutta saatte luvan ja kunnian kärsiä muiden pelien kohdalla satunnaisesti ilmaantuvasta kohinasta. Niitä ei toivon mukaan esiinny enää tulevissa videoissa tallentimen vaihdettuani.
Kertauksen vuoksi muistutettakoon, että Atari on julkaissut vanhoista konsoleistaan uudet 2600+ ja 7800+ -versiot, jotka sisältävät modernin tekniikan ja HDMI-ulostulon, mutta käyttävät aitoja fyysisiä moduleja. Ei siis digilataushömppää näillä laitteilla! Uudet pelit toimivat sekä aidoilla 1970- ja 1980-luvun konsoleilla, samoin kuin molemmilla uusilla Plus-malleilla. Muistutetaan myös siitä, että molemmat Plussat ajavat toistensa pelejä – eli 2600+:lla voi pelata 7800-pelejä ja toisinpäin, erot ovat lähinnä ohjaimissa.
Uudet pelit ovat Tiger Heli, Super Circus Atari, Avalanche, Dark Chambers ja Countermeasure 2.
Niiden taustat vaihtelevat. Esimerkiksi Super Circus Atari on Bob DeCrescenzon tekemä moderni jatko-osa alkuperäisestä Atari 2600:lle julkaistusta Circus Atarista. Tiger Heli on puolestaan alkujaan vuonna 1985 julkaistu Toaplanin kolikkopeli, josta nähtiin vuonna 2024 NES-käännös. Ja 40-vuotisjuhlansa kunniaksi peli kääntyi ja julkaistiin nyt fyysisenä Atari 7800 -versiona. Ja niin edelleen. Osa peleistä on siis uudemman aikakauden homebrew-painoksia, joita julkaistaan nyt fyysisesti ja niin edelleen.
Satsin maistuvin peli on Dark Chambers, joka on siis alkujaan Dandy-nimellä tunnettu Gauntlet-tyyppinen peli, joka itse asiassa oli Gauntletin suora edeltäjä. Kiva luolaseikkailu on kivaa kolistelua etenkin kahdestaan kaverin kanssa koettuna.
Suora linkki: https://youtu.be/JrbfOfygB3k
Saa kanavan tilatakin
Lisää Extra Life -videoita
Ps. Tilaa hyvä lehti, jos et ole jo? http://retrorewind.fi/tilaa
Pelikopteri esittää
(C) 2025 Mediapalvelut
Yhteistyössä: V2.fi
Toimittaja: Jukka O. Kauppinen
Grafiikka: Niklas Isberg
Intro/outro: Saku Tiainen, Antti Miettinen, Kraku
Tiger Heli - Super Circus Atari - Avalanche - Dark Chambers - Countermeasure 2
Lisätietoja kaikista Atarin julkaisemista modulipeleistä:
https://atari.com/collections/physical-cartridges





Lisää Extra Life -videoita



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti