Tuorein sisältö

Pelivatkain 148 - The Vikings ja liekehtivät viikinbileet

Tänään klo 09.00 | Luettu: 154 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen


Viikinkibileet! Miekkoja, soihtuja, aarteita ja liekehtiviä majoja! Nyt ollaan hyvän äärellä. Paitsi no, tanskalaisen Kele Linen The Vikings on semmoinen halpa Rambo-kopio, joka kantaa rohkeasti run’n’gun-genrelippua mutta ei tunnu oikein miltään. Paitsi tuleehan siitä hyvä mieli, kun löytää soihdun ja voi sytyttää brittien bambumajat liekehtimään ihanasti.

Siinä sivussa kai pitäisi pelastaa viikinkiprinsessa tai jotain semmottii, ja lopuksi purjehtia onnensoikeroisena uuteen maailmaan.

Arvostelin pelin silloin muinoin 1.5.1987 ja länttäsin teokselle arvosanan 4/10. Edelleen aika osuva arvio. Vähän onneton räpellyshän tämä on, mutta toisaalta onhan tämä toimiva kokonaisuus, joka ei okseta ensivilauksella. Melkeinpä mestariteos siis viime viikolla esiteltyyn saman firman Tiger Missioniin verrattuna,.

Pelivatkain-videosarjassa sukelletaan hissukseen ja hyvin satunnaiseen tahtiin JOKin pelihistorian varrelta löytyviin peleihin, jotka lienevät valtaosin 8- ja 16-bittistä strategiaa, seikkailua ja simulaatiota. Toki retropelimatkan varrelle osua myös tunnetumpia yleisönsuosikkeja.
Pelivatkaimet pelataan ja tallennetaan livenä ilman sen kummempia leikkailuja, ellei jokin mene ihan katastrofaalisesti pieleen.


Suora linkki: https://youtu.be/8kOhjXKF7RE

Kaikki Pelivatkain-sarjan jaksot
Tilaa kanava tästä klikkaamalla
Onhan Retro Rewind jo tilattu?
https://retrorewind.fi/hanki

Pelikopteri TV esittää: JOKin Pelivatkain
(C) 2026 Mediapalvelut
Yhteistyössä: V2.fi

Toimittaja: Jukka O. Kauppinen
Grafiikka: Niklas Isberg
Intro/outro: Saku Tiainen, Antti Miettinen, Kraku

The Vikings
Tekijä / julkaisija: Kele Line / Status Software
Vuosi: 1985
Alustat: Commodore 64






Lisää retroa? Ratkaisu on tässä: lisää Pelivatkainta!

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Battlefield 6:n toi... Kökkö Disney-tekele ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova