Valven veteraanikehittäjä: Tekoäly ei olisi koskaan pystynyt luomaan Team Fortress 2:n kaltaista peliä
![]() |
Valven entinen käsikirjoittaja Chet Faliszek, joka on ollut mukana luomassa muun muassa Left 4 Dead- ja Half-Life -pelisarjoja, on ottanut TikTokissa tiukasti kantaa tekoälyn käyttöön pelinkehityksessä. Faliszek reagoi pelialan johtajien intoon käyttää tekoälyä nopeana "ideageneraattorina" ja konseptien luojana. Hänen mukaansa aidosti laadukas ja omaperäinen pelisuunnittelu ei synny pelkistä valmiista ideoista, vaan pitkästä ihmisten välisestä prosessista, johon kuuluu toistuvaa epäonnistumista, väittelyä ja pienten yksityiskohtien hiomista.
Esimerkkinä Faliszek käyttää Team Fortress 2:sta, jonka kehitys oli monivaiheinen realistisesta otteesta hauskaksi piirrettypeliksi. Monet pelin ikoniset piirteet, kuten hahmojen persoonallisuudet ja "Meet the Team" -animaatiot, syntyivät eri osastojen työntekijöiden yhteisen pohdiskelun ja muiden epäonnistuneiden projektien kautta. Faliszek pitääkin ajatusta miljardiluokan pelisarjojen rakentamisesta tekoälyllä luotujen pikakonseptien varaan täysin järjettömänä, sillä tekoäly vain toistaa jo olemassa olevaa eikä kykene sellaiseen luovaan prosessiin, joka tekee peleistä ainutlaatuisia.
Lähde: Polygon



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti