Playstation-levyjä painanut tehdas siirtyy mikrolinssien tuotantoon
![]() |
Sonyn suurin Playstation-levyjä valmistava tehdas Itävallassa on aloittanut työntekijöidensä siirtämisen pois levyntuotannosta muihin tehtäviin. Muutos liittyy Sonyn aiempaan ilmoitukseen, jonka mukaan pelien fyysisistä levyjulkaisuista luovutaan kokonaan tammikuusta 2028 alkaen. Tällä hetkellä tehdas tuottaa noin 600 000 levyä päivässä, ja Playstation-pelit muodostavat noin puolet sen tuotantovolyymistä. Vuoteen 2028 mennessä levyjen osuuden odotetaan kuitenkin putoavan vain noin kymmeneen prosenttiin nykyisestä.
Tehtaan valmistautuminen muutokseen on aloitettu hyvissä ajoin, eikä DADC-yhtiön toimitusjohtaja Dietmar Tanzerin mukaan työntekijöiden irtisanomisia ole suunnitteilla. Sony on investoinut tehtaaseen 30 miljoonaa euroa uuteen teknologiaan, jonka avulla tuotanto suunnataan optisten mikrolinssien valmistukseen. Työntekijät ovat jo aloittaneet uuden laitteiston testaamisen, ja heidät tullaan kouluttamaan kattavasti uutta liiketoiminta-aluetta varten. Vaikka pelaajat ovat käynnistäneet verkossa fyysisten levyjen puolesta puhuvia vetoomuksia, Sonyn tekemät suuret laiteinvestoinnit osoittavat, että päätös digitaaliseen aikakauteen siirtymisestä on lopullinen.
Lähde: Video Games Chronicle

Keskustelut (3 viestiä)
04.07.2026 klo 18.58 6
04.07.2026 klo 20.50 2
Nyt kannattaa melkein laittaa EUlle joukolla viestiä. Sony on jo poistellut ihmisten ostamia elokuvia ja on muutenkin monopoli digitaalisten pelien myynnissä, joten tämä vaan heikentää kuluttajan asemaa.
Selitätkö vielä, miten Sonylla on digipeleissä monopoli? Jos tarkoitat sitä, että pleikkareille voi ostaa pelejä vain Sonyn kaupasta, niin samalla tavalla se on kaikilla muillakin konsoleilla. Jos joku kauppapaikka on lähellä monopolia, niin se on Steam.
05.07.2026 klo 13.41 5

No en ajatellut, että joku ei tajua kommentin liittyvän nyt pleikkariin, mutta tarkennetaan sitten. Kyllä, Sonyllä on monopoli digitaalisten playstation pelien myynnissä. Microsoftilla xbox odalta. Molemmat joutaa kilpailemaan vapaampien markkinoiden kanssa.
Steam on hankkinut lähes monopoliaseman, mutta sillä sentään on kilpailijoita. Epic nyt isoimpana, mutta myös gog jne. Kuluttajat saa toki päättää mistä ostaa, mutta pleikkarin osalta ei ole vaihtoehtoja.