THQ Nordic Digital Showcasen parhaat palat - katso trailerit täältä
![]() |
THQ Nordicin puolituntisessa lähetyksessä esillä oli taas uutta videomateriaalia tulevista peleistä ja päivityksistä. Kokosimme yhteen muutamia lähetyksen parhaita paloja. Koko Digital Showcase 2026 -lähetys löytyy upotuksena jutun lopusta.
REANIMAL sai lisäosan nimeltä The Prisoner, josta nähtiinkin varsin tunnelmallinen julkaisutraileri. Lisärissä pelataan kahdella uudella hahmolla sotatantereen kauhujen keskellä.
Way of the Hunter 2 -metsästyspeli sai näyttävän julkaisupäivän vahvistavan trailerin, jolla esiteltiin hieman myös pelin ympäristöjä ja eläimistöä. WotH 2 ilmestyy konsoleille 29. syyskuuta.
The Eternal Life of Goldman on ollut esillä jo yli kahden vuoden ajan, mutta julkaisupäivää pelille ei vielä ole annettu. Tähän ei tullut vieläkään muutosta, mutta ainakin pelistä esiteltiin uusi traileri, joka muistuttaa käsinpiirretyn projektin olevan yhä elossa.
DigixArt leipoo jotain uutta ja jännittävää. Projektista julkaistiin kiusoittelutraileri, jossa peliä ei vielä nimetty. Videosta voi kuitenkin päätellä, että kyseessä on todennäköisesti toivottu jatko-osa muutaman vuoden takaiselle Road 96 -seikkailupelille (V2.fi:n peliarvion voit lukea täältä).
The Guild: Europa 1410:n esiversion julkaisu viivästyi, mutta lähetyksessä nähtiin uusi, keskiaikaisen Euroopan elämää huokuva traileri. Esiversion on määrä ilmestyä syksyn aikana ja peliä pääsee kokeilemaan demoversiona jo nyt.
Mitäpä olisi THQ Nordicin lähetys ilman Gothicia? Gothic Classic -pelit 1, 2 ja 3 olivat esillä julkaisupäivämäärineen ja toisella trailerilla nähtiin joukkorahoitukseen syyskuun lopulla saapuva Gothic: A Shadow’s Quest -lautapeli.
Koko lähetyksen voit katsoa alta.



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti