Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Road 96 (PC)

Nanne Kukkura

19.10.2021 klo 18.26 | Luettu: 930 kertaa | Teksti: Nanne Kukkura

Moottoritie on kuuma
Indiestudio Digixartin seikkailupeli vie kuvitteellisen Petrian vuoristoisiin maisemiin ja kesään 1996, jossa kaksi hyvin erilaista puolta taistelee vallasta. Luonnonvaroja mutkattomasti riistävän ja niitä vientituotteeksi myyvän presidentti Tyrakin valtakausi olisi tyypillisen demokratian mittapuun mukaan lopussa ja vaaleissa vastaehdokkaaksi asettunut senaattori Florres on ainoa mahdollinen tie muutokseen – jos vaalit vain tapahtuisivat rehellisissä merkeissä.


Ilmassa on lisäksi muitakin suuria kysymysmerkkejä, kuten katoavat teini-ikäiset ja monet Petrian nuorista ovatkin lähteneet yrittämään pakoa nimeämättömään naapurimaahan, pohjoisen rajan tuolle puolelle. Matka rajalle on pitkä ja vaarallinen, eikä sen ylityskään ole helppoa, siitä hallinto pitää kyllä huolen. Vastarintaliikehdintääkin kuviossa on mukana ja pelaajan matkat maan lävitse koostuvat näiden, hallinnon ja kansalaisten erilaisista kohtaamisista.

Keskenkasvuisena aikuisten maailmassa


Yksi läpipeluukerta kestää muutamia tunteja ja se jakautuu vähintään kuuteen jaksoon, joissa kussakin pelataan yhden teini-ikäisen reppureissaajan valintojen mukaan muotoutuva tarina. Oma karkulainen valitaan kolmesta vaihtuvasta vaihtoehdosta. Nimiä tai tarkempia piirteitä emme tiedä, vain matkaajan sen hetkisen käteistilanteen, jäljellä olevan matkan sekä voinnin. Matkojen aikana avattavat kuusi eri kykyä ovat hahmojen yhteiset ja niitä voi käyttää dialogeissa ja interaktioissa ympäristön kanssa saavuttaakseen lisäetuja, kuten rahaa, syötävää tai vaikkapa avaimia. Kontrollit ovat yksinkertaista kävelemistä, ympärille katselua ja klikkailua ensimmäisen persoonan perspektiivistä.


Matkalla pelaajan tiet risteytyvät muiden hahmojen kanssa, joita ovat muut geneeriset Petrian asukkaat, pakoilevat teinit sekä kahdeksan päähahmoa. Nämä ovat punahiuksinen, vastarintamyönteinen liftaava teini Zoe, suurta salaisuutta kuljettava rekkamies John, poliisi ja karkuripojan huolestunut äiti Fanny, käsistään kätevä elektroniikkanörtti Alex, pöljä rosvoparivaljakko Stan ja Mitch, Tyrakin hallinnon herkuista nauttiva, puolueellinen TV-juontaja Sonya sekä Happy Taxia ajava kaunainen Jarod. Päähahmojen kanssa eletään hetkiä, joista ei tunteiden kirjoa puutu. Jokaiselle on annettu hiukan taustaa ja motiiveja, mikä tekee hahmoista mielenkiintoisia. Kliseiltä ei vältytä, mutta “tämä on jo nähty”-kipurajakaan ei ylity.

Kaikilla kahdeksalla on omat tarinansa, jotka etenevät kohtaus kerrallaan osittain satunnaistetussa järjestyksessä niin, että jokaisella pelattavalla hahmolla on mahdollisuus törmätä samoihin tyyppeihin. Kohtaamiset tuntuvat henkilökohtaisilta ja ne syventävät toinen toistaan, jos siis sattuvat tapahtumaan sopivassa järjestyksessä. Toisinaan kaikkien kohtausten ja tapahtumien järjestys ei tuntunut täysin järjelliseltä.

Tien päällä taas


Road 96 etenee tienpätkinä kartalla. Pelaaja voi (vapaalla jalalla ollessaan) valita kohtausten välillä liikkumisesta itse: mennäkö jalan, taksilla, liftaamalla vai bussilla. Kaikki vaihtoehdot eivät ole aina käytettävissä kaikissa olosuhteissa, mutta eteenpäin pääsee aina. Liikkumistapa vaikuttaa myös siihen, mikä ennalta määritellyistä kohtaamisista voi tapahtua seuraavaksi.


Kohtausten sisällä päädytään esimerkiksi huoltoasemille, dinereihin, tapahtumiin ja vähän yllättävämpiikin paikkoihin. Jokainen niistä sisältää jotakin etenemisen kannalta välttämätöntä ratkaistavaa, jossa varvasta joutuu dippaamaan tavalla tai toisella myös politiikkaan. Lähes kaikissa kohtauksissa pääsee tutkimaan paikkoja, mutta rajat on vedetty tiukasti tarinan ehdoilla. Pelaaja voi löytää pikkuesineitä, hyvää tai mädäntynyttä ruokaa (lienee selvä, kumpaa kannattaa syödä) tai vaikkapa rahaa joissakin paikoissa kulutettavaksi. Kiinteää inventaariota ei ole, vaan löytämiään tavaroita voi kantaa paria kappaletta kerrallaan.

Tarpeet, eli ravinto ja lepo on yhdistetty samaan mittariin. Pelkistetyt selviytymiselementit auttavat pitämään hahmon hengissä rajalle saakka, mikä oli niinkin helppoa, että tajusin vasta parin läpipeluukerran jälkeen, että hahmot voivat myös menehtyä jo ennen rajaa. Poliisin pidättämäksi voi myös joutua, mikä onkin melkein yhtä huono vaihtoehto kuin hengen menetys.


Road 96 muistuttaa pelaajaa latausruudun vihjeissä esimerkiksi siitä, että rajalle mennessä kannattaa olla valmistautunut. Sitä todellakin tarkoitetaan, sillä terveyspalkkinsa täyteen lataaminen antaa varteenotettavampia vaihtoehtoja ylittää raja. Kaikki eri tavat, kuten rekkaan piiloutuminen, vuoren yli kiipeäminen, viisumin hakeminen rajalta tai vaikka aidan ylitys yön turvin sisältävät riskinsä, eikä hengissä suoriutuminen ei ole mitenkään taattua. Epäonnistumiset ovat usein pienestä kiinni ja niiden ennakointi voi olla vaikeaa, joten paras tapa on heittäytyä sattumusten, taidon ja hyvän onnen välillä tasapainottelevaan koettelemukseen niin hyvin levänneenä ja syöneenä kuin mahdollista. Rajaa ei voi aina ylittää saman keinon turvin, vaan vaihtoehdot vaihtuvat sen mukaan, mitä pelaaja on jo tehnyt.

Kommunikaatio on vaikea laji


Kerrontatavan toteutus on kiva. Se on elokuvamainen, mutta osallistaa pelaajaa paitsi dialogin ja erilaisten tapahtumien ja tehtävien, myös muiden hahmojen tarjoamien minipelien kautta. Minipelit osaavat yllättää: pelaaja toimii kameramiehen tuuraajana Sonyalle, sekoittelee juomia baarimikon roolissa vaativille asiakkaille tai etsii rekkakuski-Johnille toimivaa yleisöpuhelinta. Interaktioiden rytmi vaihtelee sopivan monipuolisesti siinä, mitä pelaaja pääsee tutkimaan ja tekemään ja nopeatempoisistakin minipeleistä saa palautella silmälihaksiaan ennen seuraavaa.


Valitettavasti dialogi kompastelee välillä, hyvänä esimerkkinä repliikki “näytät siltä, että tahdot kysyä jotakin”, joka on epäluonnollinen ja toistuu kohtauksissa usein. Tarjolle tulevat repliikkivalinnat vievät keskustelua useimmiten eteenpäin mielekkäästi, mutta vaihtoehdot kärsivät usein keskinäisestä samankaltaisuudesta ja eroja on vaikeaa tunnistaa. Tietyt keskusteluvalinnat vaikuttavat pelin loppuratkaisuun eli syksyiseen vaalipäivään tiivistyvien tapahtumien kulkuun. Jotkut keskustelut on muodostettu minipeleiksi niin, että niistä on selvittävä sivistyneellä tavalla ketään agitoimatta, mikä sekin on hyvää vaihtelua.

Se, kuinka jyrkästi valinnat vaikuttavat ja missä suhteessa toisiinsa, on ensin vaikea hahmottaa. Käytännössä pelaaja kuitenkin joutuu valitsemaan, puhuuko hän muille hahmoille riippumattomuuden, vastarinnan vai äänestämisen puolesta. Tätä vahvistetaan sillä, kumman ehdokkaan vaalijulisteita pelaaja niitä löytäessään ja niin halutessaan sabotoi. Jokaisen hahmon rajanylitysyrityksen jälkeen nähdään lyhyt uutiskatsaus, jossa Sonya kertoo jostakin tapahtuneesta juonipointista ja näyttää presidenttiehdokkaiden kannatusluvut. Prosenttien perusteella voi arvioida oman toimintatapansa vaikutusta kannatukseen. Lisäksi jotakin merkitystä on sillä, tekeekö maailmassa itsekkäitä vai epäitsekkäitä valintoja. Valinnan laatu ilmenee ylälaidan pelaajakuvakkeen välähdyksestä: punainen huono, sininen hyvä. En kuitenkaan suoraan hahmota, vaikuttaako tämä juuri kannatuslukuihin vai esimerkiksi tuleviin dialogimahdollisuuksiin.


Pelin maailmassa esitetyn, yksinkertaistetun hyvä-paha-jaon ja sen perusteella myös dialogin luulisi olevan hyvinkin helppo juttu, mutta asiat tuntuivat kohdatun maailman ja ympäristön tasolla vähän liiankin suoraviivaisilta. Hahmojen puheissa palataan paljon vuoden 1986 tapahtumaan, jonka myötä Petrian tilanne alkoi huonontua ja kärjistyä, mutta sen enempää historiaa tai muita tärkeitä vallanpitäjien ja politiikan toimijoiden motiiveja tai tapahtumia ei itse pelissä avata. Digixart tarjoaa prologia n. 10€ hintaisena sähköisenä seikkailukirjana, mutta en ole ratkaisuun tyytyväinen. Peli olisi itsessään voinut olla tarinallisesti mehevämpi, eikä e-pelikirjan hankinta pelikokemuksen jälkeen riitä paikkaamaan narraation ohuita kohtia.

Niin kauas kuin silmään siintää, nään öljykenttiä putkineen


Petrian maailma on luotu öljykentistään ja muokatuista maisemistaan huolimatta kauniiksi ja sarjakuvamaiseksi. Low poly-grafiikkaa yhdistetään rentoihin tekstuureihin ja se toimii indiepelin tuotantolaajuus huomioiden hyvin. Vuorokaudenajat vaihtelevat kohtauksesta ja lokaatiosta toiseen ja tunnelmaa luodaan ambienssiäänillä ja musiikilla. 80- ja 90-lukujen suosittuja lajityyppejä noudatteleva mainio soundtrack soljuu läpi matkan sujuvasti yhteen ja jos johonkin biisiin tahtoo palata, se onnistuu kasettien avulla. Musiikkikasetteja voi saada hahmoilta sekä löytää lojumasta, ja niitä voi soittaa missä tahansa vastaan tulevassa kasettisoittimessa. Koska peli on tehty pyörimään suhteellisen kevyesti, 3D-objektien renderöintietäisyys ei ole kovin pitkä. Siksi esimerkiksi autojen kyydissä liikuttaessa maisema ilmestyy esiin jatkuvalla syötöllä horisontin takaa nousten vaakatasosta pystyyn, kuin ilmapumpulla täytettynä. Vaikutelma on aluksi vähän hassu, mutta toisaalta lähietäisyyksillä yksityiskohtaisempi grafiikka näyttää todella ihastuttavalta.


Pelin päähahmojen ulkonäköön on saatu mukavaa persoonallisuutta. Kahdeksikon ulkopuoliset ovatkin sitten melko pitkälle kierrätettyjä versioita ja kopioita toisistaan, mikä pistää silmään. Indiekehityksen tuloksena voisi olla myös toki pienempikin määrä vaihtelua, joten tällä mennään. Hahmoanimaatioihin toivoisin tosin kosmeettista päivitystä jossakin kohtaa, koska niissä on keskenään suurta laatuvaihtelua. Ainakin osa animaatioista perustuu kehittäjien mukaan liikejäljitykseen, mutta osin niissä on myös kiusallista jäykkyyttä. Myös silmien animaatiot ovat suurimman osan aikaa epäluonnolliset ja oudot, kun hahmot katsovatkin kummallisiin suuntiin tai kun kasvoanimaatiot eivät vastaa tunnetta, johon ne on yhdistetty. Sinänsä asia ei ole – taas kerran, tuotanto huomioiden – kovin iso, mutta tunnelman säilymisen kannalta tärkeä.

Hieman erilaisia seikkailukokemuksia


Kun sain Road 96:n käsiini, lupaukset hahmojen vapaudesta ja proseduraalisesti tuotetusta, jokaiselle erilaisesta pelikokemuksesta osoittautuivat erilaisiksi, kuin mitä markkinointimateriaali ehkä antoi ymmärtää. No, on totta, että hahmoja kohdataan ja tapahtumia ja tehtäviä ilmaantuu eri järjestyksessä jokaisella läpipeluukerralla, mutta jo toisella kerralla kuvion rajat paljastuvat. Toisella pelikerralla avautuu myös plus-versio, jossa kaikki kyvyt on avattu käyttöön, jos niitä ei ensimmäisellä kierroksella sattunut avaamaan täysin. Uusilla kyvyillä voi kokeilla eri tapoja käydä samoissa tilanteissa uusia keskusteluja tai suorittaa toimintoja, jos niitä jäi ensimmäisellä kertaa käyttämättä. Plussassa peli saattaa pyöräyttää joidenkin hahmojen vielä pelaamattomia kohtauksia eteen, mutta toistaa myös uudessa järjestyksessä lähes kaikki samat kohtaukset, kuin mitä ensimmäiselläkin kerralla. Uudelleenpelaamisen arvo ja potentiaali jää siis melko vähäiseksi, mikä on oikeasti harmillista.


Tällaisena pelissä on paljon hyvää ja pelaaminen on muiden päähahmojen vuoksi tunnelmallista ja mukavan vaihtelevaa, mutta olisin kaivannut muutakin. Politiikkaa on kirjoitettu tarinaan sisään merkityksellisenä voimana, mutta kovin kapealla tavalla. Esimerkiksi Florres jää hyvin etäiseksi ja tuntemattomaksi ja kontekstin puute ei anna pelaajalle tilanteeseen kauheasti tarttumapintaa. Vaikeita aiheita, kuten väkivaltaisuutta, vapaudenriistoa ja muita moraalisia kysymyksiä sivutaan, mutta ratkaisuja tai kunnollista pohdintaa ei tarjota. Loppuratkaisulla ei haeta mitään koko pelin lähtökohtia mullistavaa kuviota, vaikka pelaajalla onkin keinoja vaikuttaa tarinansa etenemisen lisäksi sen päättymiseen. Tavallaan mukana on selvää varsinaisen matkanteon tärkeyttä painottavaa sanomaa, mutta toisaalta tietyt mutkat suoriksi vedettyinä tekevät pelistä vähän teinileffamaisen kokemuksen.



Lyhyesti: Road 96 vie pelaajan reissuun vaikeaan maastoon, jossa päivänpolitiikka on tulisilla hiilillä kävelyä ja jokaisella ruoanmurulla on väliä.

Hyvää
  • Mielenkiintoiset päähahmot
  • Pelaamista rytmitetään hyvin vaihtelulla
  • Hyvä ja tunnelmallinen soundtrack
Huonoa
  • Politiikka kaipaisi lihaa luidensa ympärille
  • Hahmoanimaatioiden puutteet
  • Prologi on erillinen pelituote

V2.fi | Nanne Kukkura
< V2.fi testasi: Xbox ... V2.fi testasi: Razer... >

Keskustelut (1 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.10.2021 klo 18.46 3 tykkää tästä

Tämä vähän kiinnosti, kun Steam sitä suositteli, mutta olikin lopulta vähän erilainen peli kuin olin ajatellut. Arvostelu vahvisti tämän.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova