Tuorein sisältö

Max Payne 3 saattaa tulla Rockstarin tekemänä

03.08.2008 klo 18.01 | Luettu: 17539 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Puhtaasti suomalaista alkuperää oleva Max Payne-sarja on myynyt yli seitsemän miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Harva tällaiseen myyntimäärään yltänyt pelikaksikko jää ilman kolmatta osaa. Huhut Max Payne 3:n kehitystyöstä ovat liikkuneet jo pidemmän aikaa.

Pelin oikeudet kuuluvat nykyään Take-Two Interactivelle, jonka alle kuuluu myös Rockstar Games. Rockstarin alta puolestaan löytyy Manhunt 2 -pelistä vastannut Rockstar London, jolla on työn alla salainen projekti. Rockstarilta on aiemmin kerrottu, että yhtiössä kehitellään nimeämätöntä tyylikästä lisenssipeliä.

Oletetun Max Payne 3:n on uskottu tulevan markkinoille jo ensi vuoden aikana. Julkaisuajankohtaa tukee tietysti myös se, että syksyllä julkaistaan vihdoin 20th Century Foxin tuottama Max Payne -elokuva. Rautaa on taottava kun se on kuumaa, joten mahdollisuus uuden Max Payne -pelin julkistamiselle on tällä hetkellä varsin hyvä.

Lähde: Brutal Gamer

V2.fi | Matti Lintula
< Sekava tuotanto Litt... Puoli tuntia Mirror'... >

Keskustelut (17 viestiä)

Miika_-

03.08.2008 klo 18.31

ja teknisesti yhtä paska ku GTA4
lainaa
lollercopter

03.08.2008 klo 18.42

Miika_- kirjoitti:
ja teknisesti yhtä paska ku GTA4


Tuo oli kai vitsi?
lainaa
Miika_-

03.08.2008 klo 18.45

lollercopter kirjoitti:
Miika_- kirjoitti:
ja teknisesti yhtä paska ku GTA4


Tuo oli kai vitsi?


ei kyllä ollut. GTA4 nykii on buginen ja ruma(näyttää ps2 peliltä.)
lainaa
--A

03.08.2008 klo 18.49

Taitaa kaikki pelit sitten Pasianssin nykiä ja olla rumia, jos oikeen alkaa pohtimaan :P
Tätä on kyllä odotettu ku kuuta nousevaa. Ei väliä vaikkei mikään maatamullistava oiskaan, pahempi rikos mun mielestä on, ellei tota trilogiaa saateta päätökseen.
lainaa
Milkyway

03.08.2008 klo 18.51

Miika_- kirjoitti:
lollercopter kirjoitti:
Miika_- kirjoitti:
ja teknisesti yhtä paska ku GTA4


Tuo oli kai vitsi?


ei kyllä ollut. GTA4 nykii on buginen ja ruma(näyttää ps2 peliltä.)


lol milloin viimeksi pelasit ps2 peliä? Ja GTA4 on teknisesti kehittynein peli tänä päivänä minkä takia siinä on varmaan enemmän bugejakin mutta en sitä silti bugiseksi sanoisi koska itsellä on tullut vastaan vain muutama huomattava bugi.
lainaa
asd

03.08.2008 klo 18.51

http://xboxer.tv/GTA-IV_screen4.jpg
http://www.peliplaneetta.net/images/articles/826/b_21.jpg

Vertaatko ihan tosissasi näiden pelien grafiikoita? Kyllä ne varmaa olis GTA IV saanu paremmaltaki näyttämää mutta ketää ei varama kiinnosta 2min välein tulevat latausruudut?
lainaa
Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

03.08.2008 klo 18.59

http://www.geeksquad.co.uk/uploadedImages/Blogs/Welcome_t

http://www.gouranga.com/images/gta4/gta4_trailer1_009.jpg

:thumbup:
lainaa
Juhza

Rekisteröitynyt 02.12.2007

03.08.2008 klo 19.19

Trolliin ei kannata aina tarttua...

Max Payneistä en koskaan ole tykännyt mutta kai ne ihan hyviä on. Kyllä Remedyn tekemänä silti sais tulla, tosin niillä taitaa olla kädet täynnä Alan Wakea.
lainaa
max3

03.08.2008 klo 19.34

Mitään muuta en toivo, kuin että Max Payne 3 ei olisi tulevaan elokuvaan pohjautuva lisenssipeli. Ne kun tuppaavat yleensä olemaan vasemmalla kädellä tehtyjä ja muuenkin lyhyitä pelejä.
lainaa
Robocop

Rekisteröitynyt 27.06.2008

03.08.2008 klo 20.15

Sais ainaki olla pidempi kuin aikasemmat Max Paynet.
lainaa
Mi5lol

03.08.2008 klo 23.06

Lol, en välitä vaikka olisi huonommatkin graffat, kunhan ei ole niin tylsä ja kömpelö kuin GTA4
lainaa
Näkökanta

04.08.2008 klo 00.17

max3 kirjoitti:
Mitään muuta en toivo, kuin että Max Payne 3 ei olisi tulevaan elokuvaan pohjautuva lisenssipeli. Ne kun tuppaavat yleensä olemaan vasemmalla kädellä tehtyjä ja muuenkin lyhyitä pelejä.


Muuan Shigeru Miyamoto on tehnyt vasemmalla kädellä aika muikeita pelejä. ;)
lainaa
jantunen

04.08.2008 klo 15.20

Milkyway kirjoitti:


lol milloin viimeksi pelasit ps2 peliä? Ja GTA4 on teknisesti kehittynein peli tänä päivänä minkä takia siinä on varmaan enemmän bugejakin mutta en sitä silti bugiseksi sanoisi koska itsellä on tullut vastaan vain muutama huomattava bugi.


everheard crysis ?
lainaa
TheNike

20.12.2008 klo 19.11

Max Payne on kyllä hyvä peli. Toivottavasti tulee 3 versio.
Ensimmäinen Max Payne oli kyllä hyvä 2001-2003 vuosina!

Miika_- kirjoitti:
lollercopter kirjoitti:
Miika_- kirjoitti:
ja teknisesti yhtä paska ku GTA4


Tuo oli kai vitsi?


ei kyllä ollut. GTA4 nykii on buginen ja ruma(näyttää ps2 peliltä.)


Gta4 on kyllä todella mainiot grafiikat.
Jos pelaat PC:llä sinulla pitää olla hyvä kone jos haluat graffat hienoiksi, jos taas sinulla on vaikka gta4 xbox360:llä sinulla täytyy olla taulu tv (HD).
Tässä linkki pc version kuvista, Hienot grafiikat siinä!:
http://media.pc.ign.com/media/142/14269673/imgs_1.html

Tässä linkki xbox version kuvasta, Aidon näköiset Grafiikat:
http://ps3media.ign.com/ps3/image/article/850/850691/gran
lainaa
KIROILEVA_FOSSIIILI

05.01.2009 klo 11.43

gta4 on teknisesti errittäin huono mutta tarina, hahmot ja paikkat ovat hyviä mutta ääni maailmasta ei voi sanoa samaa koska 600cc moottoripyörä kuulostaa enemmän laiskalta nelitahti mopolta ja autojen ajo tuntuma ei ole läheläkään hyvää autot ovat kaunista katsottavaa hyvillä grafiikoilla ja autoja on hauska romuttaa ja ne tuhoutuva aidon tuntuisemmin kuin aikaisemmissa gta peleissä.
Pelissä on bugeja mutta nämä ovat ps3 ja xbo360 kun taas tietokone version bugit saa korjattua kunhan niihin perehtyy ja max payne 3 pelin tekemistä epäilen koska Rockstar Games on tekemässä ja hiomassa uuden pelisarjansa (ALAN WAKE) ensimmäistä osa .

JOS ON KYSYMYKDIÄ EDELLÄ OLEVASTA TEKSTISTÄ ESITÄ KYSYMYKSESI!
lainaa
kkk

10.01.2009 klo 15.08

Sehän on ihan fakta että GTA4 on todella ruma xbox360:lla myös Hd töllöllä. Harmi
lainaa
random

28.02.2009 klo 16.39

hei fossiili! rockstar ei oo missään tekemisissä alan waken kanssa
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova