Tuorein sisältö

James Bond juuttui lisenssilimboon

07.08.2008 klo 15.04 | Luettu: 6291 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Fanit ovat odotelleen GoldenEye 007:n saapumista Xbox Live Arcadeen jo pidemmän aikaa, mutta tilanne pelin ilmestymisen kannalta näyttää melko synkältä. Raren ohjelmistosuunnittelija Nick Burton kertoo, ettei N64-klassikkon kohtalo ole enää heidän käsissään. Pelioikeudet kuuluvat nyt yhdelle yhtiölle, elokuvaoikeudet toiselle ja James Bondin yleiskäyttöoikeudet jollekulle muulle. "Lisenssinhaltijoita on tällä hetkellä todella monta", Burton summaa ja kertoo pelin juuttuneen ei kenenkään maalle.

Nyt toiveikkaat katseet pelin saamisesta XBLA:n valikoimiin on käännettävä lähinnä Microsoftin lakiosaston puoleen, joiden odotetaan selvittävän lisenssisotkut ja saavat jostakin haalittua yhtiölle oikeudet agenttipelin uusintajulkaisuun.

Lähde: Joystiq

V2.fi | Matti Lintula
< Uskonnollinen lehti ... Braidin tekijä taipu... >

Keskustelut (7 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.08.2008 klo 15.13

Tämä lähtisi kyllä ostoon valon nopeudella, jos tulisi Liveen, tai mihin tahansa latauspalveluun for that matter. Ei oikein jaksa N64:ää pitää televisiossa kiinni tämän yhden pelin takia.
lainaa
Make

07.08.2008 klo 15.41

Mikko kirjoitti:
Tämä lähtisi kyllä ostoon valon nopeudella, jos tulisi Liveen, tai mihin tahansa latauspalveluun for that matter. Ei oikein jaksa N64:ää pitää televisiossa kiinni tämän yhden pelin takia.

Paitsi jos tulee PS Storeen. V2:n fanipojat kun eivät omista PS3:sta.
lainaa
TheStar

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

07.08.2008 klo 15.44

Näen sen vähiten mahdollisena, että tää peli tulis PS Storeen. Onneksi PC:llä on jo kuitenkin Golden Eye: Source, joka on yhä keskeneräinen, mutta näyttää hyvältä. Eiköhän se tule Xboxille tai ehkä Nintendolle jos jotain yllättävää tapahtuu.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.08.2008 klo 15.51

Make kirjoitti:

Paitsi jos tulee PS Storeen. V2:n fanipojat kun eivät omista PS3:sta.


Ok, telkkarin alla löhöävä loota on siis vain hallusinaatio.
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

07.08.2008 klo 16.00

Jaa'a.. eipä kauaa kestänu, kun tämäkin sivusto täyttyi noilla fanipojilla. :/ Nyt en siis tarkoita Mikkoa, vaan noita muita ei-rekisteröityneitä.

Toivottavasti saavat noi lisenssihommat jotenkin ratkottua. Oli mahtavaa mättöä tämä kaverin kanssa aikoinaan.
lainaa
Zuhna

07.08.2008 klo 16.46

Wiille tämän pitäisi tulla. Onhan sentään wiin omistajia enemmän kun PS3 tai 360 omistajia joten monien tulisi kokea tämä klassikko. :D
lainaa
HumbleJohn

Rekisteröitynyt 29.01.2008

07.08.2008 klo 21.57

Oho, sota taas käynnissä... Muuten, onkohan tuo enään peli-kelvollinen kun, on tottunut HalLifeihin, Haloihin, Gears of wariin, Call of Duteihin ym. Onkohan aika kullannut muistot?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova