Tuorein sisältö

Microsoftin Xbox-osasto joutui säästökuurille

07.10.2008 klo 19.01 | Luettu: 8262 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Microsoftin johto on päättänyt supistaa jättiyhtiön rahareikänä nähdyn peli- ja laiteosaston budjettia. Xbox-konsoleista ja peleistä vastaava Robbie Bach joutuu leikkaamaan osastonsa aiheuttamia kuluja. Ensimmäinen konkreettinen teko on lisätyövoiman hankinnan hillitseminen. Rahavirtojen optimoinnista viitteitä antaa myös neljän pelistudion sulkeminen yksin tämän vuoden aikana. Myös uusia studioita on kuitenkin perustettu, joten kyse ei ole niinkään toiminnan kutistamisesta kuin uudelleenjärjestelyistä.

Microsoftille peliosasto on lopulta melko pieni ja kehnosti tuottava sivutoimi. Pääosa yhtiön tuotoista tulee käyttöjärjestelmäosastolta. Käyttöjärjestelmien ja yritysmyynnin puolella katteet ovat huomattavasti pelejä ja etenkin konsolilaitteita korkeammat, joten sijoittajien silmissä koko Xbox-osasto saattaa näkyä vain kiusallisena kokonaiskasvun hidastajana.

Lähde: Gamer.Blorge

V2.fi | Matti Lintula
< Too Humanin kehittäj... Mega Man 9:n lisäsis... >

Keskustelut (10 viestiä)

Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

07.10.2008 klo 19.04

Maailmanherruus edellyttää murskavoittoa joka rintamalla, älkäähän nyt supistako yhtään kun peli ei ole vielä selvä :)
lainaa
supo

07.10.2008 klo 19.19

Xpask..a on vielä kaukana murskavoitoista.Konsolia joudutaan myymään tappiolla tai lähelle nollatulosta että sitä edes ostettaisiin :)
lainaa
novoilol

07.10.2008 klo 19.34

Voitto se on pienikin voitto, varsinkin kun samaan aikaan toisaalla Sony tahkoaa eeppisiä jättitappioita ps3:lla.

lainaa
Mäkis

07.10.2008 klo 19.41

Supo.. kyllä minä ostin xboxin ihan vaan laitteen ominaisuuksien, verkkopalvelun ja pelien vuoksi, en hinnalla. Minulle on aivan sama onko konsoli johdossa vai ei, mikäli se täyttä tarkoituksensa. Tämän se on tehnyt loistavasti julkaisusta lähtien (kahden viikon taukoa lukuunottamatta.. tuli se harvinaisempi vika, ei rrod). Kolme vuotta siis parin kuukauden päästä täynnä.
p.s. Tässä elämässä mitään ei kannata ostaa hinnalla.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.10.2008 klo 20.38

"Käyttöjärjestelmien ja yritysmyynnin puolella katteet ovat huomattavasti pelejä ja etenkin konsolilaitteita korkeammat, joten sijoittajien silmissä koko Xbox-osasto saattaa näkyä vain kiusallisena kokonaiskasvun hidastajana."

Samalla kuitenkin sijoittajat varmasti ymmärtävät, että MS:n on pakko laajentua muille markkinoille. Windowsin ja Officen myynti ei ole likimainkaan yhtä rajattoman kasvun aluetta kuin pelit ja moni muu alue, ja firma onkin pyrkinyt löytämään uutta kasvua juuri laajentamalla.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

07.10.2008 klo 21.27

Ellei seuraava boxi ole erikoinen menestys, niin voi olla että se jää viimeiseksi pelikonsoliksi ainakin vähäksi aikaa.
lainaa
Petri

08.10.2008 klo 08.15

Muahaha nyt suxböxin komponentit ostetaan vieläkin halvemmalle ja laatu kärsii entisestään. Uutta Red Ring of Deathia odotellassa. :D
lainaa
PCmies

08.10.2008 klo 13.44

Kukaan niitä konsoleita kaipaakkaan ja se ei ole uusi uutinen minulle jos niitä ei heti seuraavaa sukupolvea tulisikaan.
lainaa
34499

09.10.2008 klo 11.02

Petri kirjoitti:
Muahaha nyt suxböxin komponentit ostetaan vieläkin halvemmalle ja laatu kärsii entisestään. Uutta Red Ring of Deathia odotellassa. :D


tuolla kommentilla tuot paitsi kateutesi myös oman tyhmyytesi esille.
lainaa
AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

09.10.2008 klo 22.25

Kyllä kohta Xbox on niin kuollut tuote kuin vain voi olla. :P
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova