Tuorein sisältö

David Braben: 'Pelien pitäisi maksaa 125 euroa'

02.11.2008 klo 14.01 | Luettu: 24516 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Frontier Developmentsin keulamies, universumin aikoinaan 880 kilotavuun mahduttanut David Braben ei pidä GameStopin kaltaisten pelikauppojen toiminnasta, kertoo Gaming Podcast. Tarkemmin ottaen Braben ei pidä käytettyjen pelien jälleenmyynnistä, joka miehen mukaan on huijausta koko teollisuutta kohtaan. Kehittäjäparat kun eivät saa sentin senttiä käytettynä jälleenmyydystä pelistä. Brabenin mukaan yksinpelin nopeasti läpäisseet pelaajat vievät pelinsä aina nopeasti lähimpään käytettyjä pelejä ostavaan liikkeeseen.

Brabenin mielestä käytettyjen pelien kauppa tuleekin tappamaan yksinpelikampanjat täysin. Osa kehittäjistä pyrkii estämään läpipelattujen pelien jälleenmyyntiä tarjoamalla tasaisin väliajoin verkosta ladattavaa lisäsisältöä, osan panostaessa moninpelitiloihin. Brabenin mielestä peleistä voitaisiin myydä kaupoissa kahta versiota, joista toinen maksaisi noin 125 euroa ja olisi vapaasti eteenpäin myytävissä. Halvempi versio olisi sidottu vain yhteen käyttäjään ja maksaisi 40 euroa.

Braben on nyt saattanut unohtaa käyttäjien ja tavallisen pelaajan näkökulman pelibisnekseen. Jokaisella ei ole varaa kerätä huippukalliita uutuuspelejä kasoittain hyllyilleen ja käytetyt pelit tarjoavatkin mahdollisuuden tutustua hieman vanhempiin menestyspeleihin sopuhintaan. Käytettyjen pelien myynnin rajoittaminen tuskin kasvattaisi uusien pelien myyntiä edes Brabenin hahmottelemalla 40 euron hintatasolla.

V2.fi | Matti Lintula
< Sunnuntain autopelit... Oudoimmat Marion ruo... >

Keskustelut (30 viestiä)

AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

02.11.2008 klo 14.10

Ymmärrän miehen näkökulman, mutta pitää kyllä sanoa, että ei enää kyllä ihan tätä päivää ole. Tosin eikö tässä nyt artikkelin kirjoittaja unohtanut palvelut kuten esim. Steam jossa pelien eteenpäin jakaminen ei onnistu sen jälkeen kun sen on ostanut.
lainaa
Konsolimies

02.11.2008 klo 14.10

Eikös tämä sama herra ollut uutisissa samaan aiheeseen liittyvässä uutisessa ( Koskien kai DRM:ää ). Paskanpuhuminen taitaa olla hänelle ihan harraastus.
lainaa
FAMAS

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.11.2008 klo 14.20

Käytettyjen tuotteiden osto- ja myyntimahdollisuus on valtava osa kuluttajansuojaa. Ei se ole muillakaan teollisuudenaloilla uusien tuotteiden valmistajien mieleen, nurkassa voi pillittää jos tuntuu liian julmalta. Brabenin maailmassa tuotteita käytetään kerran tai pari ja sitten ne jätetään nurkkaan pölyttymään ilman että niistä on hyötyä enää kenellekään.
lainaa
remoi

02.11.2008 klo 14.21

Järkevämpää olisi laskea pelien hintaa. Julkaistessa vähän kalliimpia ja sitten hintoja laskemalla pelin julkaisija voi helposti taata sen että uusi peli on houkutteleva vaihtoehto käytetylle.

DVDn painaminen ei maksa paljoa eli pelejä vois myydä vaikka 4€/kpl vielä voitollisina tai jopa 1€ kpl. Silläkin hinnalla pystyy myymään voitolla jos logistiikka on kunnossa.

Sama koskee musiikkia, jos musiikkia myytäisiin järjellisillä hinnoilla piratismikaan ei olisi ongelma koska olisi halvempaa ostaa kaupasta kuin kopioida netistä. cdn pystyy painamaan alle 10 centtiä kpl.
elikkä hinta vois olla 1€ per cd ja silti sen vois tehdä voitollisesti jos volyymit olis tarpeeksi suuret.
lainaa
FAMAS

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.11.2008 klo 14.24

remoi kirjoitti:
Järkevämpää olisi laskea pelien hintaa. Julkaistessa vähän kalliimpia ja sitten hintoja laskemalla pelin julkaisija voi helposti taata sen että uusi peli on houkutteleva vaihtoehto käytetylle.

DVDn painaminen ei maksa paljoa eli pelejä vois myydä vaikka 4€/kpl vielä voitollisina tai jopa 1€ kpl. Silläkin hinnalla pystyy myymään voitolla jos logistiikka on kunnossa.

Sama koskee musiikkia, jos musiikkia myytäisiin järjellisillä hinnoilla piratismikaan ei olisi ongelma koska olisi halvempaa ostaa kaupasta kuin kopioida netistä. cdn pystyy painamaan alle 10 centtiä kpl.
elikkä hinta vois olla 1€ per cd ja silti sen vois tehdä voitollisesti jos volyymit olis tarpeeksi suuret.


Jätät täysin huomiotta pelien tuotantokustannukset, jotka ovat miljoonaluokkaa. Lisäksi konsolivalmistajat haluavat oman siivunsa lisenssimaksujen muodossa. Neljällä eurolla kappale uusia pelejä pitäisi myydä aivan tajuttomat määrät. Ajatuksesi ovat järjettömiä, olet aika outo.
lainaa
citron

02.11.2008 klo 14.37

Pitäisiköhän pelintekijöiden mennä itseensä, jos pelaajat ovat valmiita myymään pelinsä pois yhden läpipeluukerran jälkeen? Jostain kumman syystä monista suomalaispelaajien hyllyistä löytyy yhä monesti läpipelatut klassikot kuten super mario bros, mega man jne.
lainaa
Kumar

02.11.2008 klo 14.49

Meni kyllä kunnioitus Brabenia kohtaan.. Mieheltä tuntuu olevan vintti pimennyt.
Pelibisneksessä ei ole tarkoitus tehdä miljoonavoittoja (saatika miljardi-) hinnalla millä hyvänsä. Ihmisiä ei voi pakottaa ostamaan pelejä, ja vähiä ostajia vieraannutetaan entisestään lisäämällä tietokoneen cripplaavaa DRMää ja pakkaamalla "myyntilaatikkoon" (joka nykyisin on pelkkä DVD boksi) mainoslappunen ja pelilevy.

Toista se oli ennen, pelien mukana tuli ihan oikea printattu manuaali (joskus jopa ihan sidotun kirjan muodossa), T-paita, juliste, ja esim. Falcon 4.0:n mukana lentokoneen käyttöohjeet ja taistelualueen kartta A1:lle painettuna. Paljon sellaista kivaa tavaraa, jotka toivat lisäarvoa pelille ja olivat joskus itsessään jo pelin hinnan oikeuttavia.

Pelien hinnan nostaminen lisäarvon kadottua sukupuuttoon ihan vaan ilmapallona paisuvien tuotantokustannusten syrjäyttämiseksi (tai koko kehitystiimin heroiiniaddiktion kustantamiseksi) ei ole hyväksyttävää. Tehkää pelinne halvemmalla, perkeleet, tai opetelkaa elämään investointiriskin kanssa.

Teen itse pelejä, jaan niitä ilmaiseksi ja elän lahjoituksilla. Pelin onnistuminen ei aina välttämättä ole megabudjetista kiinni.

Ja juu, olen anonyymi kaverin koneelta postaaja ihan syystä..
lainaa
keke

02.11.2008 klo 15.08

AnXa kirjoitti:
Ymmärrän miehen näkökulman, mutta pitää kyllä sanoa, että ei enää kyllä ihan tätä päivää ole. Tosin eikö tässä nyt artikkelin kirjoittaja unohtanut palvelut kuten esim. Steam jossa pelien eteenpäin jakaminen ei onnistu sen jälkeen kun sen on ostanut.

No jaa, itsehän olen myynnyt yhden kokonaisen steam tilin, että se siitä.. :D
lainaa
pettoo

02.11.2008 klo 15.13

125 euroa pelistä? Joo-oh, mitenköhän tapahtuu waretukselle jos pelien hinta tuota luokkaa.
lainaa
remoi

02.11.2008 klo 15.16

jos peliä myyt esim 20 miljoonaa kappaletta 4€ niin se on 80 milj €. jos kehittäjä saa siitä vaikka 25% eli 1€ niin se on vielä 20 milj €. Kyllä sillä kehittää pelejä, peli firmojen tulisi siirtää koodausta Intiaan ja Kiinaan. Myös näyttelijät vois olla Intialaisia tai Kiinalaisia jos niitä tarvitaan. Intialaiset tekee elokuvia halvalla. Jos koko ketjusta tiputetaan loiset pois niin tuotantokustannuksista lähtee 90% pois helposti.

Jos ei olla rasisteja, ei jotain Amerikkalaista tai Eurooppalaista kallista ihmistä kannata elättää, Kiinassa koulutetaan valtava määrä ohjelmoijia vuodessa. +Intia. Yhteensä 2miljardia ihmistä, kyllä sieltä koodareita löytyy halvalla ja pornoja naisia kanssa.
lainaa
weareSOspecial

02.11.2008 klo 15.58

Nyt meni kyllä Braben boikottiin, en osta vaikka tulisi uusi Elite. Mies on näemmä täysin seonnut. Yleisesti ottaen nämä pelitalot on menneet aivan liian pitkälle tuossa käytettyjen pelien kaupan vihassaan, ei niillä taida oikein ymmärrys riittää.

Mitähän tapahtuisi jos vaikka VW:n pääjohtaja alkaisi ehdottelemaan että heidän autojaan ei enää saa myydä käytettynä? No voin kertoa, sitä pidettäisiin hulluna ja erotettaisiin. En ymmärrä miten tämä peliala kuvittelee olevansa täysin eri asemassa kuin kaikki muut.
lainaa
jurve

02.11.2008 klo 16.02

Eikös herra ole itse valinnut ammattinsa. Vaihtakoon alaa jos on valittamista.
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

02.11.2008 klo 16.08

Jaksoin lukea siihen asti ku kaveri kutsui käytettyjen pelien ostoa huijaukseksi. Kai mies on AINA ostanu vain uusia autoja suoraan tehtaalta, eikä käytettyjä?
lainaa
kierrätys_kunniaan

02.11.2008 klo 16.59

Tuolla 125 euron hinnalla pelien myynti tyrehtyisi kokonaan kun vaan innokkaimmat fanipojat uhraisivat roponsa kokoversioon. Huijaamista se vasta olisikin jos myytäisiin pelistä edullisempaa, karsittua versiota rajoitetuilla ominaisuuksilla. Eipä taitaisi mennä kauankaan kun waretus jälleen kukkisi molemmissa tapauksissa.

lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.11.2008 klo 17.04

weareSOspecial kirjoitti:
Mitähän tapahtuisi jos vaikka VW:n pääjohtaja alkaisi ehdottelemaan että heidän autojaan ei enää saa myydä käytettynä? No voin kertoa, sitä pidettäisiin hulluna ja erotettaisiin.


Autoissahan tämä on nykyään hoidettu niin, etteivät ne kestä kuin korkeintaan yhden tai pari jälleenmyyntikierrosta :) Ehkä pelilevytkin voitaisiin tehdä riisikakun tapaan, jolloin ne murenisivat käytössä pikkuhiljaa palasiksi :)
lainaa
Mäkis

02.11.2008 klo 17.08

jep, ja jos satut kuolemaan niin pitää kaikki jälkeesi jäänyt ( huonekalut, levyt, autot, asunnot ym.) tuhota, ettei kukaan saa mitään käytettyä. Todellista ekoajattelua mr Brabenilta.
lainaa
Ritva-Einari

02.11.2008 klo 17.21

Kyllä ne hyvät pelit tuottaa voittoa. Tehkööt siis, saamari soikoon, parempia pelejä!
lainaa
KakeForEver2r2309

02.11.2008 klo 17.21

Olen itse viitannut tapaus Steamiin monet kerrat. Far Cry 2, tuli ostettua ja siinäkin rajoitettu asennuskertoja/mahdollisuuksia asentaa eri koneisiin. Tähän tää on menossa. Steam-jakelu tulee varmasti yleistymään. Jos ostan yhdenkään Steam (vielä), niin teen jokaista ostettua peliä varten, oman Steam-tilin. Braben: ehkä olisi aiheellista miettiä, että minkä vuoksi yhden läpipeeluu-kerran jälkeen peli päätyy jälleenmyyntiin ? Itse en jaksa myydä ostamiani pelejä, tuolla ne kaapissa makaavat. Pitäisi kai viedä Jumboon, siellä on kaksi pelikauppaa jotka ottavat pelejä vastaan.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

02.11.2008 klo 17.39

Vaikka Brabenin suuntaan on pakko kumartaakin vektorigrafiikkapelien ym. uranuurtajana, niin nyt on äijä kyllä hakoteillä. Kuka piru maksaisi pelistä 125 eukkia?
lainaa
pohynnin

Rekisteröitynyt 12.06.2007

02.11.2008 klo 18.16

Marq kirjoitti:
Vaikka Brabenin suuntaan on pakko kumartaakin vektorigrafiikkapelien ym. uranuurtajana, niin nyt on äijä kyllä hakoteillä. Kuka piru maksaisi pelistä 125 eukkia?


Sehän se tuo Brabenin pointti onkin, että kukaan ei noin paljon siitä maksa ja päätyy ostamaan tuo halvemman version. Tuntuu ihan kuin osa kommentoijista on lukenut vaan uutisen otsikon ja kommentoineet jotain kiukkuisina. -_-
lainaa
Irichanu

Rekisteröitynyt 11.04.2007

02.11.2008 klo 18.59

Jospa niille peleille tehtäisiin sen verran uudelleenpeluuarvoa, ettei niitä pelejä tekisi mieli myydä pois samantien?
lainaa
Torvi

02.11.2008 klo 19.36

Kuten muutkin ovat todenneen, on ehdotus muutenkin täysin naurettava mutta ei ole heppu tainnut miettiä ihan käytännössä tuota itsekään. Jos 125€ pelin ostanut haluaisi myydä pelinsä eteenpäin hän tarvitsisi vähintään 85€ jotta ostos olisi kannattavampi kuin yksityisversio mutta kuka ihme ostaisi 85 eurolla käytetyn pelin joka pitäisi taas myydä vähintään 45 eurolla eli vasta kolmannelle ostajalle olisi tästä edes hyötyä. Taitaisi jäädä 125€ pelit hyllyihin. Esim 60€ olisi toimivampi hinta.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

02.11.2008 klo 19.39

40 euroa siitä, ettei minulla ole kuin kunnollisia oikeuksia ostamani tuotteen suhteen? Huonoin vitsi ikinä. 125 euroa siitä, että minulla on lähes oikealla tasolla (jotain rajoituksiahan siinäkin olisi) olevat oikeudet? Vaikea valita, kumpi näistä on huonompi vitsi.

Käytettyjen tuotteiden kauppa ei ole muillakaan aloilla niin vaarallista, joten miksipä se olisi pelialallakaan? Jos kehityskustannuksiin vedotaan, niin kannattaisi kokeilla panostaa muuhunkin kuin teknologiaan.
lainaa
Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

02.11.2008 klo 22.10

Joo äijä voisi haistaa paskan.
lainaa
miksu

Rekisteröitynyt 15.06.2008

02.11.2008 klo 23.10

Kielletään nyt samalla käytettyjen autojen ja talojen
myymisen.

Kun talossa on asunut ja autolla ajellut tarpeeksi voi
ne tuhota pillun päreiksi.

EDIT: Tuli mieleen yksi kerta Gamestopissa, kun kävin
viemässä 2-4 vuotta vanhoja pelejä myyntiin. Myyjä olisi
maksanut 1 euron per pelistä.

Pelikaupan kukkaroon ne käytettyjen pelien rahat menevät, ei tavallisille kuluttajille.
lainaa
eki303

03.11.2008 klo 01.01

Ehkä niitä käytettyjä pelejä myydään ja ostetaan juuri siksi, että ne pelit ovat melkoisen hinnakkaita jo nykyiselläänkin. Jos peli maksaisi 30€ uutena, niin käytettyjen kauppa pienenisi varmaan puolella, kun pelin viemisestä takaisin kauppaan yhden läpipeluun jälkeen saisi 5€.
lainaa
Lemon

03.11.2008 klo 13.38

Kaveri osaa mm. hyvin ottaa huomion laman / tulevan laman, sitähän pelikansalla on ylimääräistä rahaa ostaa vaikka mimmosia 5 tunnin soolopelejä. Kuten useasti, teoreettisesti viisaat kaverit eivät omaa minkäänlaista maalaisjärkeä (huom. ylläoleva artikkeli). Tai sitten tämä on jälleen sellainen pikaisesti mietitty lausahdus jossa ei ole taaskaan pätkääkään järkeä
lainaa
TheTXM

Rekisteröitynyt 11.10.2007

03.11.2008 klo 13.48

Tähän on yksinkertainen ratkaisu.

Kun käytetty peli myydään yksityistenkesken eli esim. Minä myisin ostamani pelin kaverilleni kaikki olisi normaalilla tavalla.

Kun esim Minä myisin pelini gamestoppiin joka sitten myy pelin eteenpäin maksaa gamestop pelistä pienen 2-5 prosentin lisenssimaksun pelintekijöille.

Näin pelintekijätkin saisivat jotain korvausta. Toki systeemin voisi muuttaa vieläpä niin että sittenkun peli on 20 vuotta vanha ei siitä enää tarvitsisi kauppiaankaan maksaa enää mitään.

Minä en henkilökohtaisesti näe mitään järkeä siinä että uudesta pelistä pitää maksaa 50-75 euroa. Kyllä se pelin sitten voi ostaa kun hinta on lähellä 30 euroa.

Myöskin suosittelen pelintekijöille että tehkää ne pelit ensin valmiiksi ja hiokaa kontrollit kunnollisiksi sekä bugit peleistä pois. Lisäsisältöä kannattaa myös tuoda peleihin :)
Kuka haluaa ostaa keskeneräisiä ja huonosti tehtyjä pelejä?

lainaa
yar

03.11.2008 klo 15.00

Varmasti autonvalmistajiakin häiritsee kun myydään käytettyjä autoja. pilaa koko autobisneksen :|
lainaa
jokinorsu

04.11.2008 klo 18.22

Miehellä on ilmeisesti lahjoja pelinkehityksessä, mutta jättäisi suosiolla talouspuolen kyvykkäämpien harteille. Idea kuulostaa ihan yhtä naurettavalta kuin jos jokaisesta pelin kädessä pitämisestä pitäisi saada rojaltit. Pelkkää ahneutta ja kuluttajien halveksuntaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova