Tuorein sisältö

Tältä näyttää Grim Fandangon suunnitteludokumentti

06.11.2008 klo 18.01 | Luettu: 3668 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Grim Fandango on saanut kunnian olla aivan vihoviimeisiä LucasArtsin laatuseikkailuja ennen genren lopullista hiipumista. Mustaa huumoria viljelevän seikkailun suunnitteli nykyään Double Finellä työskentelevä Tim Schafer. Schafer on nostalgiahuumassaan julkaissut Grim Fandangon 72-sivuisen puzzle-suunnitelmat sisältävän asiakirjan nettiin. Asiasta kiinnostuneet voivat ladata reilun kaksimegaisen PDF-tiedoston Double Finen sivuilta.

Schafer kertoo vihdoin ymmärtävänsä miksi ihmiset kokivat pelin puzzlet äärimmäisen vaikeiksi. Aiemmin mies oli uskonut peliä vaikeana pitävien olevan lähinnä päästään vajaita. Schafer pohtii Double Finen sivuilla myös sitä millainen pelistä olisi tullut, mikäli työryhmällä olisi ollut kaksi vuotta lisää kehitysaikaa. Moni dokumentoitu puzzle ei päässyt lopulliseen peliin asti.

Pirullinen Schafer paljastaa myös, ettei pelin viimeistä aivopähkinää oltu kirjoitettu valmiiksi tekstin luovutuspäivään mennessä, joten mies kirjoitti kaksi kappaletta sekavaa tekstiä ja laittoi nämä tiedostossa päällekkäin, jotta näyttäisi siltä, että viimeinen sivu on mennyt tulostettaessa pilalle.

V2.fi | Matti Lintula
< Playboyn kybertyttö ... Itsemurhapommipeli s... >

Keskustelut (2 viestiä)

Stancist

Rekisteröitynyt 27.11.2007

06.11.2008 klo 21.19

Loistava dokumentti. Tsekkailin aamulla koulussa :>
lainaa
Ville

10.11.2008 klo 15.10

Ei löydy enää :(
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova