Tuorein sisältö

Ensimmäinen MotorStorm-traileri suututti kehittäjätiimin

11.11.2008 klo 22.01 | Luettu: 10300 kertaa | Teksti: Matti Lintula


MotorStorm oli yksi peleistä, joilla PlayStation 3 -konsolin tehoja hehkutettiin ennen varsinaista julkaisua. Pelin ensimmäinen traileri julkaistiin vuoden 2005 E3-messuilla, jolloin kehittäjätiimi Evolution Studios suuttui esittelyvideosta toden teolla.

Esirenderöity video ei suinkaan ollut kehittäjätiimin tekemä, minkä lisäksi Evolution Studios ei ollut videon julkistusvaiheessa vielä saanut Sonylta edes PS3-konsolin teknisiä tietoja käsiinsä. Pelin luova johtaja Paul Hollywood ja pääsuunnittelija Nigel Kershaw kertovat asiasta avoimesti 1UP:n haastattelussa.

Paineita lisäsi trailerin uskomaton graafinen tykitys, johon kehitysstudion väki ei uskonut yltävänsä PS3:n tekniset tiedot kuultuaan. Studio sai kuitenkin toimeksiannon tehdä trailerin mukainen peli ja pian Evolutionin väki olikin esittelemässä varsin askeettista esiversiotaan Sonyn johtajille.

Esittelyversio sisälsi Hollywoodin mukana lähinnä ruudulla liikkuvia laatikoita. Esittelytilaisuuden jälkeen Sonyn pelistudioiden johtaja Phil Harrison vinkkasi tiimin sivummalle ja kertoi näiden olevan surkein näkemänsä pelipaja. Tästä Evolutionilaiset saivat lisää tarmoa MotorStormin kehitykseen, sillä he aikoivat näyttää Harrisonille mistä kanalintu pissii.

Kershawn mukaan ensimmäisen trailerin ja lopullisen pelin graafisista eroista tehdään aivan liian suuri numero. Evolution Studios teki pelin omalla tavallaan ja lopputuloksen ei ole Kershawn mukaan pakko kaikkia miellyttää.

Lähde: Kotaku

V2.fi | Matti Lintula
< Liikuntarajoitteisuu... Kunniamaininta kaksi... >

Keskustelut (11 viestiä)

Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

11.11.2008 klo 22.12

Tietyllä tavalla hyvää dominointia..
lainaa
Ale_012

11.11.2008 klo 22.42

Nyt katosi sitten viimeinenkin usko pelien trailereihin..
Tiedä sitten, miltä esim. COD 5 näyttää, jos traileri ei ole oman studion tekemä...
lainaa
Ehehhehheheeh

11.11.2008 klo 22.49

Aika törkeätä huijausta! Itse meinasin hommata PS3:n juuri tämän ja esim. Killzone2 videon takia. Onneksi en niellyt hypeä. Moni nieli ja jälki on sen mukaista.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.11.2008 klo 23.02

Heh, reilukerhosta päivää. "Rendattiin tämmönen animaatio, teetteks juuri samanlaisen pelin?"
lainaa
y6y

11.11.2008 klo 23.10

Ale_012 kirjoitti:
Nyt katosi sitten viimeinenkin usko pelien trailereihin..
Tiedä sitten, miltä esim. COD 5 näyttää, jos traileri ei ole oman studion tekemä...


CoD 5 sai ign:ssä 9.2 eli ei mikään paska peli.
lainaa
bigdädi

11.11.2008 klo 23.20

Odottakaahan kun Motorstorm ilmestyy, sitten näette mihin PS3 kymmenen superkoneen tehoillaan todella pystyy...

Oi niitä aikoja :D

lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

11.11.2008 klo 23.23

Humm, kyseisenlainen toiminta on aika kyseenalaista. Toivottavasti tuo näkyy myynneissä oikein negatiivisesti jokaisessa pelissä, jossa tehdään noin.
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

12.11.2008 klo 01.42

Ei mitään uutta. Eikö toi ole melko normaalia, että varsinainen peli näyttää todennäköisesti vain vähän sinne päin olevalta. Trailerit rendataan melkeinpä aina, eikä sinällään ole välttämättä paljoa mitään tekemistä pelin oikean graffan kanssa.

Sinänsä "hyvä" tapa saada pelipaja ainakin yrittään vääntää sellaista graffaa irti kuin halutaan, kun tehdään ensin traileri ja sanotaan sitten että tuollanen kiitos. :D

Onhan toikin oikeasti ihan paskaa sekä pelaajille, että pelejä tekeville, mutta sellasta se elämä on. Se päättää kellä rahat on. Ostovaiheessa voi sitten jokainen äänestää lompakolla. Hyviä pelihetkiä vain kaikille ;)
lainaa
moreofthesame

12.11.2008 klo 03.10

Eikä Motorstorm 2 ole yhtään sen ihmeellisempi kuin ykkösosakaan. Rosoreunaa riittää yllin kyllin.
lainaa
Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

12.11.2008 klo 05.41

Aivan kauheaa paskaa molemmat.
lainaa
pööpöileväapina

12.11.2008 klo 07.17

Kyllä tuota tehdään jatkuvasti.. ainakin kehittely vaiheessa.
"Eikä Motorstorm 2 ole yhtään sen ihmeellisempi kuin ykkösosakaan. Rosoreunaa riittää yllin kyllin."

Ai! Kumma kun en itse nähnyt. Kannattaa kokeilla muutakin kuin pelkkää demoa.. demo pelistä säikäytti.. Koko motorstorm 2 peli.. hmm.. aika karkkia silmälle :) on muuten hieno.. kokeilkaa. Ostin eilen ja graffa TODELLAKIN riittää :P

Hienosti ne kyllä sen motorstorm2:nkin teki. Peli oli kuitenkin ensimmäisiä pelejä ps3:lle. Loppupeleissä siitä muuttui vain vähän tylsä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova