Tuorein sisältö

Lisää tietoa uudesta Grand Theft Autosta

17.11.2008 klo 15.01 | Luettu: 8730 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Nintendo Everything on kääntänyt espanjalaisen pelilehden saamat tiedot uudesta Grand Theft Auto: Chinatown Warsista V2.fi:n toimittajien ymmärtämälle kielelle. DS-pelistä tiedettiin jo entuudestaan sen sisältävän suurimman osan GTA IV:n kartasta. Nyt on lisäksi tiedossa se, että kaupunki on varsin eläväinen kiertävine autoineen ja kävelevine ihmisineen.

DS:n ylempi kuvaruutu tarjoilee toimintakuvaa alemman antaessa kodin kartalle, radiolle ja kranaattien hallinnalle. Huumeet ovat tässä tasku-GTA:ssa melkoisen tärkeässä roolissa - niitä voi ostaa toisilta alueilta halvemmalla ja myydä toisaalle kalliimmalla. Alueiden kysyntä ja tarjonta selviää omasta karttanäkymästään. Chinatown Warsissa voi tietenkin kutsua myös taksin, mutta mielenkiintoisesti tämä tapahtuukin napin painelemisen sijaan mikrofoniin viheltämällä. Julkisilla paikoilla pelatessa kannattaakin varoa, ettei vislaile taksia naisväen läsnä ollessa tai tilanne saattaa kääntyä äkkiä noloksi.

Koko nyt selvinneen GTA: Chinatown Warsin ominaisuuslistan voi selailla läpi Nintendo Everythingin sivuilla.

V2.fi | Matti Lintula
< Nykolta langaton pad... Näin hienolta näytti... >

Keskustelut (11 viestiä)

Epoaaaa

17.11.2008 klo 15.55

Tämähän on mielenkiintoisempi kuin IV.
lainaa
UnReal

Rekisteröitynyt 11.04.2007

17.11.2008 klo 17.01

No kyllä ^ Eipä tarvitse oman DS:n enää kauaa pölyttyä hyllyllä jahka tämä ilmestyy kauppoihin.
lainaa
gszg

17.11.2008 klo 17.13

otsikointi on kyllä ovela. klikkaa linkkiä ihan innoissaan uusien tiedon murusten toivossa mut sitten paljastuukin vaan jotain käsikonsolicräppiä. :D
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

17.11.2008 klo 17.20

Aika rupuselta vaikuttaa, vaikka "hienoja" ominaisuuksia hehkuttavatkin. En ostaisi vaikka DS löytyisi.
lainaa
okiN

Rekisteröitynyt 11.04.2007

17.11.2008 klo 17.25

"Julkisilla paikoilla pelatessa kannattaakin varoa, ettei vislaile taksia naisväen läsnä ollessa tai tilanne saattaa kääntyä äkkiä noloksi."

Höpön löpön. Lapsikin tietää, että taksivihellys on täysin eri kuuloinen, kuin naisvihellys.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.11.2008 klo 17.31

okiN kirjoitti:
"Julkisilla paikoilla pelatessa kannattaakin varoa, ettei vislaile taksia naisväen läsnä ollessa tai tilanne saattaa kääntyä äkkiä noloksi."

Höpön löpön. Lapsikin tietää, että taksivihellys on täysin eri kuuloinen, kuin naisvihellys.

Mutta tietääkö se kuuden kilon käsilaukkua kantava kiukkuinen vanhapiika sitä?
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

17.11.2008 klo 17.40

Tämä on edelleen minun silmissäni pelkkä vitsi ja ds:n omistajat ovat silmät kirkkaina ja kuola valuen tätä odottaneet.
lainaa
GoGo

Rekisteröitynyt 16.02.2008

17.11.2008 klo 19.04

Demonoid kirjoitti:
Tämä on edelleen minun silmissäni pelkkä vitsi ja ds:n omistajat ovat silmät kirkkaina ja kuola valuen tätä odottaneet.

And that is load of crap. Ja tuskin tulee olemaan pelkkä vitsi ainakaan myyntien johdosta.
lainaa
EhkäNiin

17.11.2008 klo 20.11

Demonoid kirjoitti:
Tämä on edelleen minun silmissäni pelkkä vitsi ja ds:n omistajat ovat silmät kirkkaina ja kuola valuen tätä odottaneet.

No itse en omista DS:ää, mutta en näe miksi tämä ei voisi olla hyvä peli vaikka ei olisikaan 3D. Koska silloin kun et vielä edes ollut syntynyt pelattiin GTA:ta joka oli 3D:tä vielä kauempana kuin tämä Chinatown ja hauskaa oli pelata. Mielestäni sinä olet vitsi kun kuola valuen odotat Killzonea tai Resistancea vaikka ne ovat vuosia jäljessä PC:n uusimpia grafiikkakarkkeja. Ei MotionBlurria, Depth of field, Bloomia tai Hdr:stä puhumattakaan ja mikä piirtoetäisyys. Medium/low-tekstuurit ja resoluutio reilusti alle 1024×768. Ai niin silloin se asia muuttuu ja grafiikka ei ole se pääasia..
Jos olisit Xbotti niin pelien tilalla vosi olla Gears tai Halo..
lainaa
young_star

Rekisteröitynyt 26.02.2008

17.11.2008 klo 22.47

EhkäNiin kirjoitti:

Kannetaan nyt omakin korsi tähän turhan tappelun ja offtopicin kekoon. Mutta ellen nyt ihan läpiä päähäni puhu niin eikös esim GoW2 ja vaikka Mirrors Edge käytä Depth of Fieldiä ja Motion Blurria (en ole varma ME:stä). Ja itse olen ainakin vakuuttunut esim siitä miten yksityiskohtaisena Assassin's Creed piirtää grafiikkansa hyvinkin kauas.
lainaa
UnReal

Rekisteröitynyt 11.04.2007

18.11.2008 klo 08.54

Ja heti kun ei ollakaan tekemässä 3D-GTA:ta realistisilla fysiikoilla niin ollaan heti lyttäämässä koko peli. Kyllä tämä kuvien ja infon perusteella vaikuttaa reilusti mielenkiintoisemmalta kuin 3D-GTA:t, ainakin itselleni.
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova