Tuorein sisältö

Uncharted 2 laajenee ja etsii omaa tyyliään

07.01.2009 klo 18.01 | Luettu: 3881 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Omien ideoiden puutteesta syytetyn, mutta silti loistavaksi peliksi todetun Unhcarted: Drake's Fortunen jatko-osa Uncharted 2: Among Thieves pakottaa kehittäjä Naughty Dogin etsimään omaa ja uutta ilmaisua erottuakseen todella joukosta. Edge Online on nyt julkaissut pitkähkön artikkelin, jossa tutustutaan vuoden lopulla kauppoihin saapuvan seikkailun uudistuksiin.

Pelin tapahtumapaikkoja on laajennettu ja enää ei liikuta pelkästään viidakossa vaan myös sisätiloissa ja avarissa ympäristöissä. Tällä kertaa keskitytään kuitenkin maisemien katselun sijaan itse päähenkilöön ja tämän persoonaan, jonka salat avautuvat hiljalleen tarinan edetessä. Hahmon luonnetta päästään kuvaamaan myös aiempaa lukuisammilla ilmeillä, joiden toteutuksen hiottu pelimoottori mahdollistaa. Myös ympäristöistä on pyritty tekemään persoonallisia käsinpiirrettyjen tekstuurien avulla. Toteutustapa mahdollistaa erittäin pienten yksityiskohtien lisäämisen sodan repimän Nepalin kaupunkimaisemiin.

Sanoi Peter Molyneux kuivasta pelivuodesta mitä tahansa, on Uncharted 2: Among Thieves varmasti monen PS3-pelaajien kuolan kostuttamalla odotuslistalla.

V2.fi | Matti Lintula
< Sanapeli Scrabble kä... Logitechilta kyberpu... >

Keskustelut (3 viestiä)

Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.01.2009 klo 19.26

"Sanoi Peter Molyneux kuivasta pelivuodesta mitä tahansa, on Uncharted 2: Among Thieves varmasti monen PS3-pelaajien kuolan kostuttamalla odotuslistalla."

Totta.

EDIT: "...Drake can make his own cover, too, flipping over a table or picking up an abandoned car door....". Ohoh, hienoja uudistuksia luvassa.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

07.01.2009 klo 21.20

Kuulostaa aika pirun kovalta peliltä.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

07.01.2009 klo 23.22

Tähän mennessä peli on kuulostanut loistavalta, ja ainoa vähänkään negatiivisempi asia ovat ympäristöt. Uskoisin kyllä, että Naughty Dog saa senkin osa-alueen toimimaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova