Tuorein sisältö

Uusiutuvat E3-messut keräävät jälleen mielenkiintoa

03.02.2009 klo 22.03 | Luettu: 2717 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Los Angelesissa kesäkuun alussa järjestettävä E3 Media and Business Summit on kerännyt parin vuoden hiljaisemman putken jälkeen jälleen kiinnostusta pelialan yrityksiltä. Tapahtuma kuihdutettiin kutsuvieraiden ja sisäpiirin pikkumessuiksi vuonna 2007. Suurimmat pelijulkaisijat vastustivat yleisön vapaan pääsyn eväämistä uhkaamalla jättää tapahtuman täysin väliin, joten tänä vuonna palataan jälleen vanhaan malliin ja pelit ovat kaikkien halukkaiden ihasteltavissa pienen lehdistöeliitin sijaan.

Tällä hetkellä uusituille E3-messuille onkin GamesIndustryn mukaan ilmoittautunut jo lähes 70 pelialan yritystä, jotka tahtovat tuoda omat tuotoksensa paitsi yleisön, myös isojen julkaisijoiden nähtäville. Odotamme pitkästä aikaa mielenkiinnolla, millaisia herkkuja E3:lla on tarjottavanaan nälkäiselle peliyleisölle.

V2.fi | Matti Lintula
< Bomberman-kehittäjä ... Legendaarisen R-Type... >

Keskustelut (1 viestiä)

AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

05.02.2009 klo 00.43

Tätä on kyllä kaivattukkin, vaikka en ikinä elämäni aikana tulekkaan E3lla käymään. Saa netistä taas hakea isontukun kuvia tapahtumasta, lukea blogeja ja katella E3 sarjakuva huumoria ctrl+alt+del ja penny-arcadesta... :)
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova