Tuorein sisältö

Pelit myyvät, mutta julkaisijat kärsivät

18.02.2009 klo 20.01 | Luettu: 6315 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Pelit käyvät kaupaksi entistä paremmin, mutta samaan aikaan julkaisijat ilmoittavat toinen toistaan suuremmista tappioista. Syy epätasaiseen taloustilanteeseen on pelien kehityskulujen järjettömässä kasvussa. Kun nyt konkurssin partaalla keikkuvan Midwayn pelinkehittäjä Cyrus Lum epäili vuonna 2006 kehityskustannusten nousevan pian jopa kahdestatoista kahteenkymmeneen miljoonaan euroon, hän sai Midwaylta noottia sensaatiohakuisista arvioistaan. Nyt Midway on työstämässä tämän vuoden lopulla julkaistavaa This is Vegasia, jonka kehityskulut ovat paisumassa 30-40:een miljoonaan euroon.

Harva peli kääntyy oikeasti voitolliseksi ja hyvänä esimerkkinä suuren luokan flopista toimii Will Wrightin maailmanrakennuspeli Spore, jonka kehityskustannuksia ei Electronic Artsin arvion mukaan pystytä kattamaan vielä viiteen vuoteen. Avuksi kehityskulujen takaisin saamiseksi tarvitaan liuta lisäosia ja laajennuksia kuluttajille myytäviksi.

Osasyy suuriin kehityskuluihin on työntekijöiden palkoissa, jotka yhdysvaltalaisilla pelinkehittäjillä huitelevat jopa 8000:ssa eurossa kuukaudelta. Ongelmana on se, että esimerkiksi elokuvabisneksestä poiketen isot studiot pitävät työväkensä vakituisesti töissä projektiluontoisen työllistämisen sijaan. Artikkelin peliteollisuuden taloustilanteesta julkaissut Slate.com käyttää esimerkkinä Electronic Artsia, jonka 7400:n pelinkehittäjän kuukausipalkkoihin palaa kuukaudessa lähes 60 miljoonaa euroa.

V2.fi | Matti Lintula
< Sony tarjosi pelatta... Ensemble on kuollut,... >

Keskustelut (22 viestiä)

Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

18.02.2009 klo 20.07

"Avuksi kehityskulujen takaisin saamiseksi tarvitaan liuta lisäosia ja laajennuksia kuluttajille myytäviksi."

Olisitte tehneet hyvän pelin...
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

18.02.2009 klo 20.30

Vähän turhan korkeaksi on nuo pelintekijöiden palkat nousseet. Ei ihme että nykyään peliprojekteihin menee niin paljon rahaa. Lisäksi noissa nykypeleissä tuhlataan liikaa rahaa kalliisiin ammattilais musiikintekijöihin ja tunnettuihin ääninäyttelijöihin.
Irichanu

Rekisteröitynyt 11.04.2007

18.02.2009 klo 20.37

Ja kopionsuojaukseen.
Tuna

18.02.2009 klo 20.52

Kyllä varmaan nyt talouden ongelmien keskellä löytyisi osaavaa väkeä halvemmallakin... Mutta niinhän se on. Vertaa jotain Hollywoodlässynlässynleffaa, ja sitten jotain loistavaa kotimaista elokuvaa, niin budjetissa voi olla helposti kymmenkertainenkin ero. En usko, että pelit ovat minnekään katoamassa, nyt pelintekijät vain joutuvat tekemään parempaa halvemmalla, mikä on vain hyvä kuluttajalle.
Urokhtor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.02.2009 klo 20.59

WAT!!! 8 tonnia kuussa. Aivan käsittämätöntä. No saavatpahan syyttää itseään huonosta taloudellisesta tilanteesta.... Kolmekin tonnia kuussa alkaisi olla liikaa.
Gasoil

Rekisteröitynyt 24.05.2007

18.02.2009 klo 21.03

Tiedänpä ainakin tulevan työpaikkani...
Gamehero

Rekisteröitynyt 29.05.2008

18.02.2009 klo 21.11

Mikä ihme näissä peleissä oikein maksaa? Ei se koodin vääntäminen nyt kovin kallista voi olla. Tottakai rahaa menee palkkoihin ja toiminnan ulkoistamiseen, mutta mikä ihme siitä summasta tekee niin suuren?
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

18.02.2009 klo 21.24

ÄRÄRÄRÄÄR... @ERKELE! Olispa täälläkin tuollaiset palkat... edes puolet tuosta. plx.
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

18.02.2009 klo 22.14

Palkat ovat kyllä aika käsittämättömiä... Ja jotkut vääntävät sitten ihan ilmaiseksi usein huomattavasti laadukkaampaa tavaraa.
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

18.02.2009 klo 22.57

MJR2312 kirjoitti:
Palkat ovat kyllä aika käsittämättömiä... Ja jotkut vääntävät sitten ihan ilmaiseksi usein huomattavasti laadukkaampaa tavaraa.

Aivan totta. Nuo isot pelitalot tuntuvat syöttävän markkinoille lähinnä vain sielutonta ja laskelmoitua perus kauraa ja liukuhihna kamaa ja heille maksetaan kaikista eniten niiden teosta. Usein pienet pelitalot/julkaisijat ja kotiohjelmoijat väsää pelejä jotka ovat valtavirrasta poikkeavia ja niihin on usein panostettu kunnolla ja heillä liksat on usein selvästi pienempiä ja jotkut harrastelijat voivat jäädä jopa miinuksen puolelle. Pelimailma alkaa olemaan todella pahassa jamassa.
Tume

18.02.2009 klo 23.02

Irichanu kirjoitti:
Ja kopionsuojaukseen.

Aivan samaa mieltä, Sporeahan on ladattu laittomasti yli miljoona kertaa.
Thxl

Rekisteröitynyt 14.01.2008

19.02.2009 klo 00.12

Jessus kukakohan on peli-bisneksen Jouko Ahonen? Ja tulis EA:lle halvemmaks jos se siirtäs koodipajat kiinaan.
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

19.02.2009 klo 01.59

Tume kirjoitti:
Irichanu kirjoitti:
Ja kopionsuojaukseen.

Aivan samaa mieltä, Sporeahan on ladattu laittomasti yli miljoona kertaa.

Kopiosuojaus on niin ristiriitainen asia. Jos jonkin pelin kopiosuojausta mainostetaan uusimmaksi tehokkaaksi ratkaisuksi että älkää turhaan vaivautuko hommaamaan piraattiversiota, niin pelaajat säikähtävät ettei peli ehkä toimisikaan omalla koneella. Sitten kuullaan että suojauksen murentuneen, ja eiku imuun.

Jos ensimmäinen jotain uutta ja mullistavaa tarjoava peli on monipuolinen ja uudelleenpelattavuuskin on kohdillaan, niin stand-alone lisäosien ja kokonaan uusien versioiden myynti käy paremmin pelin ladanneiden huomatessa että tästähän olisi voinut jopa jotain maksaakin, ja seuraava versio minkä kaupasta aion ostaa toisikin oikeasti vieläkin lisää vastinetta rahoille, eikä vain kierrätä ekan pelin jutut eri grafiikoissa.

Uutta ja mullistettavaa pelätään, joten se pitäisi aina ottaa huomioon ekan pelin kohdalla. Vasta seuraavan hyvin mainostetun pelin kohdalla kääritään ne rahat. Always bet on Duke.
Weteraani

19.02.2009 klo 08.43

tagman kirjoitti:
Nuo isot pelitalot tuntuvat syöttävän markkinoille lähinnä vain sielutonta ja laskelmoitua perus kauraa ja liukuhihna kamaa ja heille maksetaan kaikista eniten niiden teosta. Usein pienet pelitalot/julkaisijat ja kotiohjelmoijat väsää pelejä jotka ovat valtavirrasta poikkeavia ja niihin on usein panostettu kunnolla ja heillä liksat on usein selvästi pienempiä ja jotkut harrastelijat voivat jäädä jopa miinuksen puolelle. Pelimailma alkaa olemaan todella pahassa jamassa.

Mielestäni varsin oikeaan osunut näkemys, mutta vähän avoimeksi jäi mihin sillä syyttävällä sormellasi osoitat. Teksti antoi ymmärtää että suuriin pelitaloihin koska niihin liitit eniten negatiivisia asioita.

Mutta mietitkö asian loppuun? Jos pienemmän budjetin indie-tekijät pääsisivät plussan puolelle vähäisemmälläkin myynnillä, miksi ne eivät sitten pääse? Eikö se parempi peli kiinnostakaan pelaajia niin paljon? Eipä taida, koska hyvät ideat eivät ilmeisesti näytä houkuttelevan pelaajia läheskään niin paljon kuin graafisesti intensiiviset verikekkerit.

Se "laskelmoitu peruskaura" on seuraus myynnin arvaamattomuudesta, ei syy siihen. Kun budjetti on suuri, sitä mieluiten tekee sellaista joka on aikaisemminkin pärjännyt (aka Big Mac).

Eli jos syyllistä haluat, niin kannattaa mielummin etsiä niistä jotka sitä laskelmoitua sielutonta peruskauraa pelaavat.
Massimies

19.02.2009 klo 08.51

Waude! Aatelkaapa pojat, kaheksan tonnia kuussa siitä että surffailee netissä ja kun pomo hönkii niskaan ni vähän naputtelee jotain.
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

19.02.2009 klo 08.59

Nuo palkat eivät ole Yhdysvaltojen mittakaavassa mitenkään ihmeellisiä, jos puhutaan kokeneista ammattilaisista. Tietysti jos tuo koskisi jotain aloittelevaa koodihiirtä, asia olisi eri. Kannattaa ottaa huomioon, että jopa esimerkiksi opettajat tienaavat joillain alueilla 50 000 - 60 000 dollaria vuodessa.
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.02.2009 klo 09.03

Veikkaanpa, että sen 8000e/kk palkalla saa myös tehdä töitä 24/7, kunnes peli on valmis.
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

19.02.2009 klo 09.16

Weteraani kirjoitti:
Mutta mietitkö asian loppuun? Jos pienemmän budjetin indie-tekijät pääsisivät plussan puolelle vähäisemmälläkin myynnillä, miksi ne eivät sitten pääse? Eikö se parempi peli kiinnostakaan pelaajia niin paljon? Eipä taida, koska hyvät ideat eivät ilmeisesti näytä houkuttelevan pelaajia läheskään niin paljon kuin graafisesti intensiiviset verikekkerit.

Uskoisin myös lähes totaalisella mainostuksen puutteella olevan osaa indie pelien vähäiseen myyntiin. Tokihan niistä pelisivuistoilla uutisoidaan ja jotkut harvat saavat "isompaakin" huomiota, mutta suuri yleisö tuskin koskaan on edes kuullut sanaa "indie". Voisin myös kuvitella, että indie pelejä ei lasketa kunnon peleiksi vaan niitä ne ovat lähinnä flash peleihin verrattavissa olevia kivoja pikkupelejä joissa on jokin hassu uusi idea.

Taitaa monellä kehittäjällä kuitenkin olla hiukan sormi suussa sen suhteen millainen peli oikeasti tuo menestystä. Valmista kaavaa tai reseptiä sellaiseen peliin ei taida olla koskaa keksittykkään. Markkinat ovat arvaamattomia. Joskus jokin tietynlainen pelityyppi menestyy hyvin ja toisena aikana joku toinen. Aikoinaanhan esim. seikkailupelit olivat todellinen hitti. Nyt ne ovat vaipuneet lähes kokonaan unholaan vaikka joitakin yrittäjiä toki vielä löytyy. Myös avaruussimuja tehtiin joskus paljon. Vaan eipä tehdä juurikaan enää. Ainakaan hyviä. Mikä on sääli.
Weteraani

19.02.2009 klo 10.39

Duster kirjoitti:
Uskoisin myös lähes totaalisella mainostuksen puutteella olevan osaa indie pelien vähäiseen myyntiin.

No varmasti onkin! Mutta markkinointi on kallista, ja megapelien budjeteista menee siihen varmaankin aika merkittävä osa. Siinäpä noidankehä.

Lainaus:
suuri yleisö tuskin koskaan on edes kuullut sanaa "indie". Voisin myös kuvitella, että indie pelejä ei lasketa kunnon peleiksi vaan niitä ne ovat lähinnä flash peleihin verrattavissa olevia kivoja pikkupelejä joissa on jokin hassu uusi idea.

Tässä näen jonkinlaista runollista oikeutta. Monen itseään HC-pelaajina pitävät mollaavat ns. casual-pelejä eivätkä laske niitä kunnon peleiksi vaan aivottomien massojen viihteeksi. Samalla he itse ymmärtävät hyvän pelin pelkästään teknisesti hiottuna ja täydellisesti tuotettuna tuotteena, ja jos tässä on säröjä, ei peliä koeta hyväksi vaikka se olisi kuinka täynnä peli-iloa.

Lainaus:
Taitaa monellä kehittäjällä kuitenkin olla hiukan sormi suussa sen suhteen millainen peli oikeasti tuo menestystä.

Tähän kyllä suurin syy taitaa olla pelaajien häilyväisyys. Minimoidakseen epäonnistumisen mahdollisuuden pelifirmat ovat kyllä anturit niin ulkona markkinoiden suhteen kun olla voi, mutta etukäteen saatava tieto on luonteeltaan epäluotettavaa. Vaikka kysyttäisiin pelaajilta minkälaista peliä he haluavat, ja olettaen että se on toteuttamisen rajoissa, toteuttaisivat sen myös, pelaaja saattaisi silti olla pettynyt, että ei tämä ollutkaan niin hauskaa.
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

19.02.2009 klo 11.15

Weteraani kirjoitti:

Tässä näen jonkinlaista runollista oikeutta. Monen itseään HC-pelaajina pitävät mollaavat ns. casual-pelejä eivätkä laske niitä kunnon peleiksi vaan aivottomien massojen viihteeksi. Samalla he itse ymmärtävät hyvän pelin pelkästään teknisesti hiottuna ja täydellisesti tuotettuna tuotteena, ja jos tässä on säröjä, ei peliä koeta hyväksi vaikka se olisi kuinka täynnä peli-iloa.


Tämä taitaa juontua peliyleisön demografiasta. Insinörtti näkee pelinkin insinöörituotteena. Peleille ei osata edes kuvitella mitään "taiteellista sisältöä", vaan kyse on käsityöläisammatista, jossa lopputuloksen hiottuus merkitsee - ei se, että tuote on oikeastaan sama kuin kaikki edellisetkin. Olennaisesti sama pätee genrekirjallisuuden (fantasia, dekkari, science fiction) lukijoihin ja niihin, joiden mielestä vuoden kuva -palkinto pitää myöntää sille, jonka kamera ottaa terävimmän ja saturoituneimman kuvan.
Dataa

19.02.2009 klo 12.58

8000e/kk ilmeisesti työnantajakuluineen, työntekijälle jäänee 4000-5000e/kk miinus verot. Koodaaminen ei ole mitään salatiedettä ja sen voi teettää vaikka kiinassa mutta innovointi on se mihin ei joka jamppa pysty. Ja siitä kannattaa maksaa.
ammattilainen

19.02.2009 klo 13.44

TÄmä keskustelu osoittaa vain ja ainoastaan TAAS KERRAN sen, ettei pelaajilla ole MITÄÄN hajua mitä pelin tekeminen vaatii. Sitä en väitä, etteikö jenkkilässä olisi isot palkat jne., mutta toi, että vähätellään pelintekoprosessin vaikeutta, on vain osoitus siitä kuinka naurettavan vähän jopa "hc-pelaajat" tietävät miten pelejä tehdään.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova