Tuorein sisältö

Activision ei usko Rock Bandin läpimurtoon

09.08.2007 klo 13.21 | Luettu: 4227 kertaa | Teksti: Jarkko Rotstén


Eurogamer kertoo Activisionin, joka myös Guitar Heron julkaisijana tunnetaan, uskovan vankasti, ettei tuleva Rock Band tule viemään heidän parhaan musiikkipelin pystiään.

Activisionin edustajan, Will Kassoyn, mukaan suurimmat ongelmat piilevät siinä, että Rock Bandin pelattavuus on asteen Guitar Heroa monimutkaisempi. Myös brändin tuntemattomuus voi hänen mielestään muodostua pahaksi ongelmaksi. Pelin julkaiseminen vain uuden sukupolven konsoleille rajoittaa niin ikään myyntiä.

Mitenkään tähän loanheittoon liittymättä, Activisionin ja Neversoftin työstämä Guitar Hero III julkaistaan myöhemmin tänä vuonna PS2:lle, PS3:lle, X360:lle ja Wille. Jopa ensi vuoden alussa julkaistavasta DS-versiosta on liikkunut huhuja. Rock Band nähdään ainoastaan PS3:lla ja X360:lla.

EA:n edustaja, Frank Gibeau, tunnustaa kilpailun olevan kovaa, eikä kiellä, etteikö Guitar Hero olisi avainasemassa kilpailussa, koska se on ollut markkinoilla pidempään. Sen enempää hehkuttamatta tai kilpailijansa tuotetta mollaamatta hän toteaa yksinkertaisesti, että kunhan pelit ovat pihalla, markkinat näyttäköön kumpi pärjää lopulta paremmin.

V2.fi | Jarkko Rotstén
< Japanin myydyimmät p... HDMI-liitäntä ilmest... >

Keskustelut (5 viestiä)

Janizz

Rekisteröitynyt 10.04.2007

09.08.2007 klo 14.25

Sousaphone Hero vie voiton. \o/
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

09.08.2007 klo 14.28

Accordion Herosta puhumattakaan!
lainaa
mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.08.2007 klo 01.56

Kyl mä tykkäisin hanurista.
lainaa
Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.08.2007 klo 00.39

Kantele Hero :/
lainaa
Sparrow

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.08.2007 klo 17.18

Missä kohtaa sitä loanheittoa oli?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova