Tuorein sisältö

Uusi ohjain kehitteillä Xbox 360:lle

26.02.2009 klo 22.00 | Luettu: 23542 kertaa | Teksti: Matti Lintula


DigitalBattle kertoo Microsoftin tuoteosaston johtajan Robert S. Walkerin paljastaneen Seattlessa järjestetyssä Gamefest-tapahtumassa uuden Xbox 360 -ohjaimen olevan työn alla. Uutuus ei Walkerin mukaan korvaisi alkuperäistä ohjainta vaan tulisi myyntiin tämän rinnalle.

Ohjainpäivityksen tärkein uudistus olisi aiempaa tarkempi oikea analogitatti, jonka tarkoituksena olisi helpottaa mm. räiskintäpelien tähtäystä.

Päivitys: Kyseinen uutinen oli livahtanut toimituksen linkkilistalle uusien sekaan, vaikka kyse oli vuonna 2006 suunnitellusta ohjainpäivityksestä. Herkistetyn analogitatin sisältävä kehitysversio lienee sittemmin tippunut Microsoftin ohjainsuunnitelmista tyystin pois.

V2.fi | Matti Lintula
< iPhone- ja PC-pelaaj... Kappas, PSP2-huhu he... >

Keskustelut (38 viestiä)

juuhan

26.02.2009 klo 22.07

Onneksi... on tää nykyinen niin huono. Ottaisivat pleikasta mallia.
lainaa
Kasuli

26.02.2009 klo 22.12

Vaikka Xboxin ohjain on paras padi minkä olen näppeihini kietonut, kelpaisi tosiaan pitkäkestoisemmat tatit hyvin. Paremman ristiohjaimen kun vielä laittaisivat niin avot.
lainaa
Hattiwatti

Rekisteröitynyt 24.08.2008

26.02.2009 klo 22.13

juuhan kirjoitti:
Onneksi... on tää nykyinen niin huono. Ottaisivat pleikasta mallia.


Omasta mielestä taas ei ole yhtään huonot. Kyllä tuo nykyinenkin ohjain kelpaa minulle
lainaa
Peukaloinen

26.02.2009 klo 22.14

Voi voi, miksei sitä oikeaa tattia voi suoraan korvata trackballilla? Tulisi aivan ylivoimainen padi siitä.
lainaa
Heikki

26.02.2009 klo 22.14

juuhan kai tuo oli vitsI? :D Molemmat konsolit omistavana voin sanoa, että Xbox -ohjain hakkaa niin käytettävyydeltään kuin ergonoimialtaankin PS3 ohjaimen 100-0.
lainaa
Jon

26.02.2009 klo 22.27

Boxin ohjain olisi täydellinen, jos siinä olisi toimiva ristiohjain. Se on nimittäin aivan järkyttävän epätarkka.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.02.2009 klo 22.32

Omastani vasen tatti alkaa vakavasti tekemään lähtöä. Uusi ohjain olisi poikaa. Seuraavan sukupolven X0-ohjaimeen toivoisin lähinnä parempaa D-padia, muuten toimivaa kaavaa en lähtisi isommin muuttelemaan.
lainaa
Vesa

26.02.2009 klo 22.42

juuhan kirjoitti:
Onneksi... on tää nykyinen niin huono. Ottaisivat pleikasta mallia.


pleikkarin tatit on suurinta kuraa. Fifaakaan pysty pelaamaan ilman että sormet liukuu tatilta pois. Ottaisivat xboxista mallia
lainaa
cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

26.02.2009 klo 22.58

Vesa kirjoitti:
juuhan kirjoitti:
Onneksi... on tää nykyinen niin huono. Ottaisivat pleikasta mallia.


pleikkarin tatit on suurinta kuraa. Fifaakaan pysty pelaamaan ilman että sormet liukuu tatilta pois. Ottaisivat xboxista mallia
Älä hikoile niin paljoa. Itselläni ole koskaan lähtenyt sormet pois tateilta, vaikka kuinka kovasti olen "kääntänyt".
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

26.02.2009 klo 23.05

Jarkko kirjoitti:
Omastani vasen tatti alkaa vakavasti tekemään lähtöä. Uusi ohjain olisi poikaa. Seuraavan sukupolven X0-ohjaimeen toivoisin lähinnä parempaa D-padia, muuten toimivaa kaavaa en lähtisi isommin muuttelemaan.


Oisiko ollut Pro Evolution Socceriin, mihin tekivät sen vihreän erikoismallin ohjaimesta, jossa on parempi d-pad. Löytyy esim. eBaysta, mutta tuppaa maksamaan vähän tavallista ohjainta enemmän.
lainaa
Enf

26.02.2009 klo 23.06

PSien ohjaimet ihan liian pieniä menee kädet kipeeks..
lainaa
Vinnie

Rekisteröitynyt 10.12.2008

26.02.2009 klo 23.07

D-Padille voisivat Microsoftilla oikeasti tehdä jotakin, ei nuo analogi-tatit ole edes huonot, verrattaessa Sixaxis-ohjaimiin.

Sixaxiksen d-pad on sitten taas monta pykälää paremmat kuin boksin vastaavat.
lainaa
Jun

26.02.2009 klo 23.07

Omasta mielestäni boksin ohjain on paljon parempi kuin
playstationin vastaava. Se sopii hyvin käteen, triggerit toimivat hyvin räiskintäpeleissä ja ajopeleissä (tietysti ratti ja polkimet ovat paremmat) ja analogien sijainti eripuolilla tuntuu jotenkin vain sopivalta. Playstationin ristiohjain vie kuitenkin ihan 6-0. Ei tuolta uudelta versiolta muuta kaivattaisi kuin parempi ristiohjain.
lainaa
Mazai-

Rekisteröitynyt 25.07.2007

26.02.2009 klo 23.17

Boksin ohjaimet ovat juuri hyviä. Riittävästi kokoa.

Puistattaa ja raivostuttaa pleikkareiden ohjaimet. Liian pieniä, huonot tatit, ja vielä kerran: liian pieniä.

Argh.

Isokätinen on puhunut.
lainaa
Gmith

Rekisteröitynyt 03.07.2008

26.02.2009 klo 23.19

Pleikkarin ohjaimet ovat kyllä jotain niin helvetin hirveää, että ne voisi luokitella rikokseksi ihmisyyttä vastaan, kuka hemmetin vatipää keksi sen?

X0:n ohjain pesee pleikkarin pädin 100-0 ihan sama mistä päin katsotaan. X0:n ohjaimella pelaa vaikka jaloilla paremmin ku PS:n padilla.

Itsellä ei ole kumpaakaan konsolia joten eipäs käydä xbotiksi sanomaan. Xbox vain on superior pelkästään pädin takia, tietty myös monien muiden syiden takia, mutta mitä väliä tälläkään oikeastaan on kun PC tulee vie koko potin ohjattavuudessa, grafiikassa ja kaikessa muussakin.
lainaa
spook

26.02.2009 klo 23.38

Boksin ohjain on ehkä pskin ikinä, en tykkää yhtää, kauhee halko. Pleiskaohjain taas parasta ikinä.
Mutta mutta, makuja on monia, eikös vaan :)
lainaa
HelG

Rekisteröitynyt 10.01.2009

26.02.2009 klo 23.44

Vinnie kirjoitti:
D-Padille voisivat Microsoftilla oikeasti tehdä jotakin, ei nuo analogi-tatit ole edes huonot, verrattaessa Sixaxis-ohjaimiin.
lainaa
Jep

27.02.2009 klo 00.11

zeroic kirjoitti:
Jarkko kirjoitti:
Omastani vasen tatti alkaa vakavasti tekemään lähtöä. Uusi ohjain olisi poikaa. Seuraavan sukupolven X0-ohjaimeen toivoisin lähinnä parempaa D-padia, muuten toimivaa kaavaa en lähtisi isommin muuttelemaan.


Oisiko ollut Pro Evolution Socceriin, mihin tekivät sen vihreän erikoismallin ohjaimesta, jossa on parempi d-pad. Löytyy esim. eBaysta, mutta tuppaa maksamaan vähän tavallista ohjainta enemmän.


Oli juurikin PESsiin mihin tekivät "paremman" d-padin, mutta kun se ei ollut oikeasti sellainen mitä kaivattiin (samanlainen kuin PS2/3), vaan joku naurettava analogitatti jonka tattiosa oli vaan vaihdettu ristiohjainta muistuttavaksi. Eli toisin sanoen, täysin paska ohjain, eikä ollenkaan sitä mitä on kaivattu.
lainaa
CountM

27.02.2009 klo 01.01

Wanha uutinen on wanha uutinen (Gamefest pidettiin viimeksi viime vuoden heinäkuussa, ja ko. uutinen on julkaistu 15. elokuuta 2008).
lainaa
KallisEiOleAinaParas

27.02.2009 klo 01.22

Pleikan ohjaimet on suuniteltu alikehittenyille käsille, aivan täyttä sontaa pleikan ohjaimet. Boxin ohjaimet ovat hiton hyviä, hyvä ergonomia.
lainaa
Muikku

27.02.2009 klo 01.46

Boxin ohjaimen ergonomia on todella hyvä, mutta se ristiohjaimen epätarkkuus käy joskus hermoille, esim. NHL09:ssä vaihtaessa taktiikoita.
lainaa
Mi5

27.02.2009 klo 02.28

Täällä on taas fanipojilla tatit mielessä.

Mutjoo, olinkin huomaavinani, että tapahtu joku epätarkkaavaisuus vanhan jaa uuden boxin ohjainten välillä. Vanha alkuperäinen xbox-ohjain on paras ohjain, jota olen käyttänyt. Kaikki muu tuntuu huonosti suunitellulta paskalta.
lainaa
hide

Moderaattori

Rekisteröitynyt 16.04.2007

27.02.2009 klo 07.34

CountM kirjoitti:
Wanha uutinen on wanha uutinen (Gamefest pidettiin viimeksi viime vuoden heinäkuussa, ja ko. uutinen on julkaistu 15. elokuuta 2008).


Paitsi että urlin mukaan uutinen on perkele vuodelta 2006. Nyt jätkät ihan oikeesti joku roti tähän uutisointiin. Viimeaikoina uutisoitu huhuja faktoina (lue, ei mainintaan huhusta), turhia jorinoita ja todella vanhoja "uutisia".
lainaa
karppafani

27.02.2009 klo 07.38

spook kirjoitti:
Boksin ohjain on ehkä pskin ikinä, en tykkää yhtää, kauhee halko. Pleiskaohjain taas parasta ikinä.
Mutta mutta, makuja on monia, eikös vaan :)


kärpäset ovat aina oikeassa
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2009 klo 07.46

cs_bot kirjoitti:
Vesa kirjoitti:
juuhan kirjoitti:
Onneksi... on tää nykyinen niin huono. Ottaisivat pleikasta mallia.


pleikkarin tatit on suurinta kuraa. Fifaakaan pysty pelaamaan ilman että sormet liukuu tatilta pois. Ottaisivat xboxista mallia
Älä hikoile niin paljoa. Itselläni ole koskaan lähtenyt sormet pois tateilta, vaikka kuinka kovasti olen "kääntänyt".


Ihmettelen samaa, että kaikki valittaa jostain tollasesta. Ja niinkin naurettavasta asiasta, että "peukalot osuu yhteen". Ehkä niitä tappeja on tarkotus ohjata peukaloiden päillä, ei vittu sillä peukalon nivelellä? :|
lainaa
Massimies

27.02.2009 klo 08.26

Anatatin päivittäminen on kyllä aika erikoinen ratkaisu. Kertaakaan ole tullut pelatessa mieleen että voi kun tämä anatatti olisi parempi. D-padia onkin sitten kirottu useammin...
lainaa
MassimiesOnVihainen

27.02.2009 klo 08.29

2006! Mitä jumalauta! Onko tämä muka uutinen?! Kohta varmaan uutisoidaan että Sega suunnittelee 16-bittistä konsolia!
lainaa
Darkkis

27.02.2009 klo 08.58

Itse pidän PS3:n ohjaimesta enemmän, koska minusta xboxin ohjain tuntuu isolta, painavalta ja kömpelöltä. En myöskään pidä siitä, että analogitatit on eri korkeuksilla. Myös oikean puoleiset painikkeet tuntuvat hieman pyöreiltä ja kovilta, jonka vuoksi sormet kipeytyvät pelatessa (Huom! Tämä on VAIN minun mielipide! Älkää vetäkö hernettä nenään.) Omistan PS3:n JA X360:n.
lainaa
MiiQ

Rekisteröitynyt 28.11.2008

27.02.2009 klo 09.15

Jos nys oikeesti puhutaan siitä että minkä konsolin ohjaimet sopii käteen parhaiten nii Wii kyllä vie voiton 6-0 molemmista. Samaa mieltä olen Darkkiksen kansa että XBoxin ohjain tuntuu isolta, painavalta ja kömpelöltä. Taasen Pleikkarinohjaimet on ollu aika pieniä mutta kyllä ne parempia on kuin XBoxin, mutta lopulta Wii vie voiton!
lainaa
xbotithaiseefanclub

27.02.2009 klo 11.11

xbotithaisee kirjoitti:
...ja alikehittyneille aivoille.


Can't you see he's the man let me hear you applaude he's more than a man he's a shiny golden god.
lainaa
Late

27.02.2009 klo 11.44

Eiköhän se ohjainten paremmuus johdu ihan omasta tottumuksesta...
lainaa
kernel32

27.02.2009 klo 15.09

Boksin ohjain on hirveetä paskaa. PS3:n ohjain on paras!
lainaa
Make

27.02.2009 klo 15.10

Kuraa koko boksin ohjain. Hirvittävän iso ja painava halko.
lainaa
dgdth

27.02.2009 klo 15.10

Vaikka kuinka fanipojat itkee, niin totuus on se, että boksin ohjain ounaa plegen vastaavan 100-0
lainaa
Petteri

27.02.2009 klo 15.54

Vaikka kuinka xbotit itkee niin PS3:n ohjain ownaa suxböxin 10000-0
lainaa
emt

28.02.2009 klo 18.30

ja fanipoika itkee
lainaa
ps3wned

02.03.2009 klo 16.18

Boxissa törkeä virtalähde
lainaa
Tatti

03.03.2009 klo 14.30

Jarkko kirjoitti:
Omastani vasen tatti alkaa vakavasti tekemään lähtöä. Uusi ohjain olisi poikaa. Seuraavan sukupolven X0-ohjaimeen toivoisin lähinnä parempaa D-padia, muuten toimivaa kaavaa en lähtisi isommin muuttelemaan.


Samma de här. Noiden tattien kestävyyttä parantaisin myös. Pelaan kilpailullisesti useampaa peliä, ja voin kertoa, että ainankin itseäni häiritsee varsinkin jos tähtäystä hoitava tatti (oikea) käy lonksumaan. Lonksumisella tarkoitan sitä, että tatin herkkyys pienenee, koska se kohta missä tatti ottaa "kiinni" kasvaa.

Nimim. 4. ohjain menossa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova