Tuorein sisältö

Xbox 360 karkottaa luovat osaajat luotaan

27.04.2009 klo 13.01 | Luettu: 7189 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Elokuvaohjaaja James Gunn on huolissaan Microsoftin pukumiesten Xbox-sensuurista. Viime vuonna järjestettyyn Horror does Comedy -kampanjaan lyhytelokuvallaan osallistunut Gunn kertoo kauhukokemuksistaan kotisivuillaan. Yhtiöstä annettiin ohjaajille vapaat kädet ja täysi luova vastuu, mutta Gunnin ensimmäinen elokuva Humanzee tyrmättiin tyystin Microsoftin pukumiesten palaverissa.

Gunn ei lannistunut vaan filmasi uuden elokuvan, joka kertoo apokalyptisessä maailmassa ystävystyvästä naisesta ja pesukarhusta, jotka ryhtyvät yhteistuumin taistelemaan rehottavaa rikollisuutta vastaan. Vaikka leffa oli kaikkien annettujen säännösten mukainen, leikeltiin ohjaajan tekele Microsoftin toimesta täysin uuteen uskoon ennen julkaisua.



Gunn onkin nyt varma, että Microsoft ja Xbox ovat planeetan vihamielisin yhteistyökumppani luoville osaajille.

V2.fi | Matti Lintula
< Pojan syntymäpäivä-D... Six Days in Fallujah... >

Keskustelut (8 viestiä)

Jimi

27.04.2009 klo 13.06

Ei yllätä että karkoittaa. Ei kai nyt kukaan tekijä jaksa pelkkiä FPS:iä maailman tappiin tehdä.
lainaa
stank

27.04.2009 klo 13.19

Seuraavaksi Sonyn juttusille? Menee varmaan tuo taidepläjäys siellä läpi sitten.
lainaa
Marsu

27.04.2009 klo 13.32

Jaa niin kuka? :D
lainaa
Tuomari

Rekisteröitynyt 11.03.2009

27.04.2009 klo 14.07

huoh tuo toinen (mistä myös traileri) näytti kyllä sensuroitavan huonolta.. joten en ihmettele jos eivät halua tuota pilaamaan sinne markettiin.. mutta kyllä se microsoftalta näyttää siltä että "PELATKAA FPS suosittelemme HALO.. jos ette tykkää FPS.. OSTAKAA AUTOPELEJÄ.. muusta ei toivookaan.. no.. eipä tuo ole paremmin millään konsolilla.. edes PS3.. tai EDES PC
lainaa
Lolcop

27.04.2009 klo 14.12

Lapsellista James Gunnin osalta, valitti vielä että "vagina" ja "penis" sensuroitiin PG13 arvioon, vaikkei sekään oikein ole, mutta voin vain kuvitella minkälaista "huumoria" tässäkin olisi.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

27.04.2009 klo 17.08

Lolcop kirjoitti:
Lapsellista James Gunnin osalta, valitti vielä että "vagina" ja "penis" sensuroitiin PG13 arvioon, vaikkei sekään oikein ole, mutta voin vain kuvitella minkälaista "huumoria" tässäkin olisi.

Mitä se Microsoftin pukumies siellä huutelee:D

No ei vaiskaan. EIpä tuo nyt hirveän laadukkaalta materiaalilta vaikuttanut.
lainaa
EiTrolleille

27.04.2009 klo 17.32

Tuomari kirjoitti:
mutta kyllä se microsoftalta näyttää siltä että "PELATKAA FPS suosittelemme HALO.. jos ette tykkää FPS.. OSTAKAA AUTOPELEJÄ.. muusta ei toivookaan.. no.. eipä tuo ole paremmin millään konsolilla.. edes PS3.. tai EDES PC


Pois sieltä tynnyristä! MS on haalinut tusinan JRPG:tä, löytyy party-pelejä, autopelejä, WRPG:tä ja Falloutin DLC:t. Sitten on Banjoa, Kameo, Braidia, Lost Planetia ja GeoW 1/2.. Jos seuraisit pelimaailmaa muutenkin kuin 5v viiveellä, niin tietäisit että Boxin valikoima on laajentunut jos sitä vertaa vanhaan Boxiin. Onko se sitten hyvä juttu, niin se on makuasia.
Ja PS3 tulee perässä LBP ja vastaavien kanssa.
lainaa
ToivotontaRoskaa

27.04.2009 klo 17.43

Tuo surkea pesukarhuprojekti olisi pitänyt hyllyttää jo alkumetrien kalkkiviivoilla.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova