Tuorein sisältö

Brasiliako piraattien uusi taivas?

18.05.2009 klo 11.00 | Luettu: 5797 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Eri ohjelmistopiratismia seuraavien lähteiden mukaan Brasilia saattaa saada kyseenalaisen kunnian olla piraattien uusi taivas. Mm. maan suurimman internet-yhteyksien tarjoajan, UOL:n mukaan jopa 94% maan konsolipeleistä ja 80% kaikista peleistä on piraattikopioita. Verkkopiratismin sijaan Brasiliassa kukoistaa perinteinen katukauppa, jossa ohikulkijoille tarjotaan listaa piraattipeleistä aina siihen asti, kunnes myyjät näkevät poliisiauton ja poistuvat vähin äänin piiloihinsa, kertoo maan tapoihin perehtynyt The Escapist.

Brasiliassa piratismi alkoi kukoistaa vasta 90-luvun puolivälissä, kun pelijulkaisijoiden virallinen tuki ja julkaisutapahtumat hiipuivat ja pelien verotus kiristyi. Electronic Gaming Monthly -lehti laski vuonna 2005 paikallisen PC-pelin hinnasta jopa 45% olevan erilaisia veroja.

Brasilian tilanteessa on kaksi opetusta; halvat piraattipelit ovat tehneet Brasiliasta varsin pelaajaystävällisen maan myös köyhemmille perheille. Alle 9000 euroa vuodessa tienaavista kotitalouksistakin joka neljännessä on jonkinlainen pelikonsoli. Toinen opetus koskee pelialan piratismiherkkyyttä. Brasilian varsin pieni piratismiongelma räjähti käsiin vajaassa puolessa vuosikymmenessä nousseiden hintojen ja huonomman virallisen tuen johdosta. Tapauksessa on opiksiotettavaa siis myös julkaisijoille.

V2.fi | Matti Lintula
< Kaikki GTA-sankarit ... Xbox 360 on pallo Na... >

Keskustelut (5 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2009 klo 11.33

Brazilian women. Always related.
lainaa
Chap

18.05.2009 klo 12.35

Hrrrr.. Brassit, nuo ilmais-MMOiden syöpä.

BR?? GIBE MONI PLS

Nuke South America
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

18.05.2009 klo 14.30

Chap kirjoitti:
Hrrrr.. Brassit, nuo ilmais-MMOiden syöpä.

BR?? GIBE MONI PLS HUAEUHAEUHAEUH

sama juttu tulee aina ensimmäiseksi brasilaista mieleen. voiko ärsyttävempää kansakuntaa verkkopeleissä ollakkaan. onneksi maksullisissa verkkopeleissä niitä ei näy, kun taas piraatti- ja ilmaisserverit ovat brasilialaisia täynnä
lainaa
GanymeDes

Rekisteröitynyt 23.04.2007

18.05.2009 klo 17.43

br? br?! BR!??!

HUEHUEHEUHUEHUEHUE
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

18.05.2009 klo 17.44

Etelä-Amerikan meininki todennäköisemmin: "...kunnes myyjät näkevät poliisiauton ja ottavat lahjusrahat valmiiksi" :)
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova