Tuorein sisältö

Ocean palasi yhteen retromessujen kunniaksi

10.06.2009 klo 14.00 | Luettu: 5981 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Vuonna 1984 perustettu Ocean Software oli 80-luvulla ja vielä 90-luvun alussa yksi maailman tunnetuimmista pelijulkaisijoista, jonka listoilta löytyi menestyneiden lisenssipelien lisäksi klassikoita kuten Chase HQ, Operation Wolf, Rainbow Islands sekä ensimmäinen Worms. Yhtiö muistetaan tietenkin kulta-aikansa asiakkaiden keskuudessa parhaiten Commodore 64:n pelinlatausruuduista ja näiden uskomattoman upeista musiikeista.



Entisiä Oceanin työntekijöitä kerääntyi pitkästä aikaa koolle Ison-Britannian Stoke-On-Trentissä järjestetyille Byte Back 2009 -retromessuille. Ocean Reunited -paneelikeskustelussa paikalla olivat Cabalin suunnitellut Jim Bagley, Batman the Caped Crusaderin luonut Jonathan Smith, latausruutuja taiteillut Mark R. Jones sekä yli 30 Ocean-peliin grafiikat tehnyt Simon Butler. Byte Backissa kuultiin Ocean Reunitedin lisäksi Sensible Softwaren perustajan John Haren, Amigalle ATR:nkin kehittäneen Jamie Woodhousen sekä Spectrum-pelejä vielä nykypäivinäkin tehtailleen Jonathan Cauldwellin mietteitä.

Kuvia Byte Back 2009 -retrokokoontumisesta löytyy tapahtuman Flickr-galleriasta. Videoita Ocean Reunited -paneelista löytyy YouTubesta. Alla maistiainen 12 videoon pilkotun paneelikeskustelun kulusta.


V2.fi | Matti Lintula
< Vertailussa Final Fa... Valvella lytätään PS... >

Keskustelut (8 viestiä)

Simakuutio

10.06.2009 klo 14.38

Onpahan muuten aivan järkyttävä ero tuolla aidolla nepalla soitetussa Ocean loaderissa ja jollain Sidplay:llä tms soitetussa.... aidon nepan eduksi tietenkin.
lainaa
Pkunk

Rekisteröitynyt 08.08.2007

10.06.2009 klo 14.39

Arrrgggh lisenssipelejä! Onhan ton puljun tuotoksien joukossa helmiäkin. Mitä tohon loaderiin tulee niin en ole ikinä pitänyt siitä. Sama homma kun radiosta tulee se kesähitti tuhanteen kertaan niin viimeistään elokuussa olet valmis heittämään ne "rusketusraidat" vessanpyttyyn.
lainaa
Kettu

10.06.2009 klo 14.45

Ocean, nothing but respect..
lainaa
ocean_4_ever

10.06.2009 klo 15.16

Ocean!!! \o\ \o/ /o/
lainaa
JazuliuZ

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.06.2009 klo 17.05

Transformers \o/ . Huikea nostalgiahuuma iski samantien.
lainaa
Kursori

Rekisteröitynyt 15.04.2009

10.06.2009 klo 18.34

OSEAN oli kyllä legenda. Aikuisella äijällä meinaa tulla tippa silmään kun kuulee ton musan ja katsoo latausruutua.
lainaa
Pallopoika

10.06.2009 klo 23.24

Nämä Instant Remedyn - Ocean Loader remixit ovat muuten mainioita. http://www.youtube.com/watch?v=UEst0w7JdT8&feature=relate

Oliskohan tuo ollut se Loader v4
lainaa
Retrola

11.06.2009 klo 08.10

Ocean oli kyllä aikansa kingi. Tuo latausruutumusa tuo niin paljon hyviä muistoja mieleen :D Ja totta on, että aidolla nepalla kuulostaa vielä paljon paremmalta :) Pelien latautumista jaksoi odotella ihan eri lailla, kun oli näinkin tasokata "viihdettä" tarjolla ;)
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova