Tuorein sisältö

EA:lla uskotaan liiketunnistuksen mahdollisuuksiin

10.06.2009 klo 14.57 | Luettu: 4035 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Electronic Artsin toimitusjohtaja John Riccitiello paljastaa yhtiön suunnitelleen Microsoftin Project Natalia vastaavan lisälaitteen kehittämistä. Kotakun haastattelema Riccitiello on kuitenkin tyytyväinen, että Microsoft ehti apajille ensin, sillä konsolivalmistajalla on paremmat mahdollisuudet maksaa laitteen kehitystyöstä. EA aikoo kuitenkin tukea liikeohjaimia kehittämällä näille reilusti pelejä.

Riccitiellon mukaan EA harkitsi juuri Natal-kamerajärjestelmän hankintaa käyttöönsä ennen Microsoftia ja yhtiö tutustutti toimitusjohtajansa mukaan myös Sonyn näiden käyttämän liikkeentunnistusjärjestelmän kehittäjiin. Kunniaa keräilevän EA-johtajan mukaan jatkossa puolet pelimarkkinoista koostuu liikeohjaimille tehdyistä peleistä ja puolet perinteisimmillä välineillä ohjattavista peleistä.

EA:lla onkin jo käytössään uusien laitteiden kehitysalustat ja etenkin Natalin kanssa on päästy pitkälle. Riccitiello uskoo Natalin soveltuvan parhaiten kuntoilupeleihin siinä missä Sonyn teknologia mahdollistaa tarkimman kolmiulotteisessa ympäristössä liikkumisen. Yhtä kaikki, EA aikonee ottaa ylimääräiset rahat pois kuljeksimasta kummankin teknologian fanijoukoilta.

V2.fi | Matti Lintula
< Sensuellit burleskit... Microsoftin Natal ei... >

Keskustelut (5 viestiä)

Keskkeis

Rekisteröitynyt 13.03.2009

10.06.2009 klo 15.41

"Yhtä kaikki, EA aikonee ottaa ylimääräiset rahat pois kuljeksimasta kummankin teknologian fanijoukoilta."

Hehe, hyvin sanottu.
lainaa
gheeD

Rekisteröitynyt 03.01.2008

10.06.2009 klo 16.24

"John Riccitiello paljastaa yhtiön suunnitelleen Microsoftin Project Natalia vastaavan lisälaitteen kehittämistä."

Pic or it didn't happen. Helppohan sitä on sanoa, että on kehitellyt, jos ei ole mitään todisteita.
lainaa
ricciDonatello

10.06.2009 klo 18.53

EA’s John Riccitello: “Sony’s Motion Tech Is More Instantly Accessible”

“It’s a great bridge technology, that provides users with an brand new experience but one that doesn’t require quite the leap of faith that Natal does.”

“It’s certainly very compelling for a number of game concepts I’ve got in my mind and my teams are working on.”

“I think the challenges around it is that there’s a lot to be worked out – it’s not something consumers have interacted with before.”

http://www.pushsquare.com/3062/eas-john-riccitello-sonys-
lainaa
Martti

10.06.2009 klo 19.35

Luin erittäin iloisena tämän uutisen. EA aikoo selvästi panostaa liiketunnistuspeleihin ja kaivaa omaa hautaansa. Kyseiset pelit eivät tule menestymään, niitä tehdään pari kolme ja innostus lopahtaa. Toivotaan vaan, että liiketunnistus vie myös EAn mukanaan .
lainaa
EiköhänTämäOleFuture

10.06.2009 klo 19.50

Martti kirjoitti:
Luin erittäin iloisena tämän uutisen. EA aikoo selvästi panostaa liiketunnistuspeleihin ja kaivaa omaa hautaansa. Kyseiset pelit eivät tule menestymään, niitä tehdään pari kolme ja innostus lopahtaa. Toivotaan vaan, että liiketunnistus vie myös EAn mukanaan .


No samaa olette sanoneet jo Atarin ajoista, kuinka se ja se ei toimi/menesty. Oli kyseessä disketit, cd:t, 3D, ohjaimet jne.jne. Kun katsoo Wiin myyntejä niin eiköhän se ala olla selvää että seuraava sukupolvi on pelkästään liikkeeseen perustuvaa ja esim. PC jatkaa sillä aatamin aikaisella hiiri/näppisyhdistelmällä, joten annan pienen ennusteen;
kun konsoleilla siirrytään virtuaalitodellisuuteen, niin PC:llä pelaataan CS 2.0 ja valitetaan kuinka konsolit pilaa pelaamisen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova