Tuorein sisältö

Vapaaottelujärjestö UFC ja Electronic Arts sotajalalla

13.07.2009 klo 18.02 | Luettu: 11453 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Vapaaottelujärjestö UFC:n johtaja Dana White varoittaa kaikkia lajin harrastajia suuresta pahasta pelijulkaisijasta, Electronic Artsista. Whiten mukaan EA:lla ei ollut vielä puolitoista vuotta sitten mitään kiinnostusta lähteä tekemään vapaaotteluaiheista videopeliä, jolloin yhtiön esitti suoraan vastenmielisyytensä kyseistä lajia kohtaan.

THQ:n kanssa sopimuksen tehnyt UFC-järjestö onnistui kuitenkin saamaan kenties aliarvostetunkin kamppailulajin ympärille kehitetyn pelin markkinoille. Peli on kerännyt medialta varsin siedettäviä arvioita ja pelaajakansaan UFC 2009 Undisputed on uponnut kuin kuuma nyrkki sulaan naamaan. Whiten mukaan EA:kin on nyt yhtäkkiä ja yllättäen varsin kiinnostunut tekemään oman UFC-aiheisen tappelupelinsä, mutta johtajan varoituksen mukaan yhdenkään UFC-harrastajan ei pidä tehdä sopimusta kaksinaamaisen julkaisijan kanssa.

MMAjunkien haastattelema White toteaa myös, ettei yksikään ottelija, joka tekee sopimuksen EA:n kanssa ole tervetullut UFC-järjestöön.

V2.fi | Matti Lintula
< EA:n uuden mikrostud... Pelilegenda David Pe... >

Keskustelut (14 viestiä)

Marsu

13.07.2009 klo 18.28

EA haistoi taas rahan ja yrittää kärppänä päästä haaskoille :D
lainaa
i30

13.07.2009 klo 18.56

Ostan 10 painosta EA:n pelistä jos tulee.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

13.07.2009 klo 19.04

Haaskalintuja nuo kaikki EA:t ja Activisionit ovat.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.07.2009 klo 20.04

Undisputed on hyvä ja sama tekijä saa luvan tehdä kakkososankin. En osta mitään EA:n paskaa rahaperseilypeliä, moi.
lainaa
Jep

13.07.2009 klo 20.58

Execta kirjoitti:
Undisputed on hyvä ja sama tekijä saa luvan tehdä kakkososankin. En osta mitään EA:n paskaa rahaperseilypeliä, moi.


Paitsi että se EA:n peli voisi olla oikeasti laadukas, kuten kaikki muutkin firman tuotteet nykyisin ovat. Mutta älä sä osta, tuskin heitä yhden katkeran teinin kyyneleet harmittavat.
lainaa
Enforcer

Rekisteröitynyt 26.03.2008

13.07.2009 klo 21.22

Tää Dana White on kyl astetta kusipäisempi jätkä =I
lainaa
Reto92

Rekisteröitynyt 12.07.2009

13.07.2009 klo 22.05

Jep kirjoitti:
Execta kirjoitti:
Undisputed on hyvä ja sama tekijä saa luvan tehdä kakkososankin. En osta mitään EA:n paskaa rahaperseilypeliä, moi.


Paitsi että se EA:n peli voisi olla oikeasti laadukas, kuten kaikki muutkin firman tuotteet nykyisin ovat. Mutta älä sä osta, tuskin heitä yhden katkeran teinin kyyneleet harmittavat.


Kerroppa lisää näistä EA uusista laatu peleistä?
lainaa
sami

13.07.2009 klo 22.07

kyllä. täysin oikein. ea:n pelit muutenkin niin kusisia niin pilaisivat hyvän pelin. ja olette varmaan kuulleet miten ea kohtelee työntekijöitänsä
lainaa
Tillu

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.07.2009 klo 22.40

Thq julkaisee ensi vuonna jatko-osan undisputedille. Tais vielä tulla oma pelinsä myös vuonna 2011. Sitten thq:n ja ufc:n lisenssisopimus päättyy mutta eiköhän soppari uusita.

Dana on kyllä hieno mies. Ihan vitun tiukka mielipiteistään ja promoaa, ja hoitaa markkinoinnin loistavasti.
lainaa
Vesa

13.07.2009 klo 23.36

Danalla on noussut pahasti kusi päähän. Huomaa jo kun seuraa ufc-reality ohjelmaa missä jätkä leikkii jumalaa
lainaa
Nappa

Rekisteröitynyt 10.04.2007

14.07.2009 klo 00.02

Kelpais EA:n julkaisema UFC-peli, olis varmasti vielä parempi ku Undisputed.

Mitä vikaa EA Sportsin peleissä muka on, Fight Night 4, uudet Fifa ja NHL:t on kaikki helvetin hyviä urheilupelejä. Todellaki mielellään tekis UFC:n eikä joku THQ.

Ja nämä "rahaperseilyt" ja "olette varmaan kuulleet miten ea kohtelee työntekijöitänsä" huohhhh.
Olettepa nyt erilaisia kun haukutte isoa yritystä. Anna kun arvaan, McDonalds ja Microsoft on myös paholaisen johtamia?
lainaa
MMA

14.07.2009 klo 00.07

Jos tekevät Fight Nighting tasoista kamaa niin varmasti onnistuu.Ja jos ottelijan luonti on yhtä hyvin tehty niin eipä tuo UFC lisenssin puutos haittaa. Dana White on aina oman firmansa puolella. Ei luulis ketään oikeasti Vapaaottelusta kiinnostunutta haittaavan jos lajista tehdään pelejä nyt kun rauta on kuumaa. EA selvästikkin on huomannut lajin kasvun ja arvelee saavansa tuottoa.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

14.07.2009 klo 16.57

Nappa kirjoitti:
Kelpais EA:n julkaisema UFC-peli, olis varmasti vielä parempi ku Undisputed.

Mitä vikaa EA Sportsin peleissä muka on, Fight Night 4, uudet Fifa ja NHL:t on kaikki helvetin hyviä urheilupelejä. Todellaki mielellään tekis UFC:n eikä joku THQ.

Ja nämä "rahaperseilyt" ja "olette varmaan kuulleet miten ea kohtelee työntekijöitänsä" huohhhh.
Olettepa nyt erilaisia kun haukutte isoa yritystä. Anna kun arvaan, McDonalds ja Microsoft on myös paholaisen johtamia?

EA:n toiminnassa ottaa sekin päähän, että pelit täytetään mainoksilla ja myydään täyteen hintaan, vaikka itse joskus puhuivat että pelejä voitaisiin tulevaisuudessa myydä paljon halvemmalla jos niihin laitettaisiin mainoksia.
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

14.07.2009 klo 23.59

i30 kirjoitti:
Ostan 10 painosta EA:n pelistä jos tulee.


Hintti Bomberihan se siinä...

EA on kaksinaamainen paskainen yhtiö! PTHYI.. vaikka UFC olikin aika..okei, parantamista ois ollu. EAlta pelit onnistuu, mut toi yhteistyöstä kieltäytyminen, sitten MMA-pelin tekeminen ilman UFCtä.. huh huh.
Dana White; Tehääs UFC peli.
EA: Ei myy.
1,5 years goes by...
UFC -peli on julkastu ja yllättävän hyvin myy, ja EA haluaa tehdä MMA-pelin myös : ILMAN UFCTÄ!

Voin lyödä vaikka vetoa, että jos EA nyt sen pelin tekee, pahasti floppaa.. noin 2024, MMA 24, onnistuu myymään ehkä miljoonia.
Muutenkin EA ei uudista pelejään kun 10 vuoden välein, vitun idioottista.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova