Tuorein sisältö

Xbox 360:n RROD-virhe alkaa olla historiaa

02.09.2009 klo 18.02 | Luettu: 14433 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Microsoftille huonoa julkisuutta tuonut Xbox 360 -konsolin Red Ring of Death, tuttavallisemmin RROD-virhe, alkaa olla taaksejäänyttä elämää, paljastaa IndustryGamers. SquareTraden takuutietoihin perustuva tutkimus paljastaa RROD-virheen esiintymisen konsolin ensimmäisen käyttövuoden aikana huvenneen lähes olemattomiin Jasper-ytimen julkaisun jälkeen.



Tutkimuksesta ilmenee myös, että Xbox 360 -omistajista ensimmäisen kahden käyttövuoden aikana 23,7% ilmoitti laitteensa vikautuneen käytössä. PS3-omistajilla vastaava prosentti on 10 ja Wiin omistajista vain 2,7% ilmoitti laitteensa rikkoutuneen kahden ensimmäisen käyttövuoden kuluessa.

Mikäli takuun kattama RROD-virhe jätetään pois laskuista, ilmeni vikaa 11,7 prosentissa Microsoftin konsoleista. Luku on tällä tavoin karsittunakin karsittunakin suurempi kuin PlayStation 3:lla. PS3:lla ja Xbox 360:llä yleisimmät ongelmat ovat levyaseman lukuvirheet ja kuvan- sekä äänensiirrossa ilmenevät virheet. Wiillä suurimmaksi ongelmaksi ovat muodostuneet virtalähteen ja ohjainten hajoamiset.

V2.fi | Matti Lintula
< Professori Layton ku... Forza 3:een myös Aus... >

Keskustelut (20 viestiä)

kertoiKfin

02.09.2009 klo 18.16

Tutkimuksessa mitattiin myös konsolien keskimääräistä käyttöaikaa. PlayStation 3 on sen mukaan käytetyin konsoli (19,9 päivää 24 kuukauden aikana) ja Xbox 360 toiseksi käytetyin (17,6 päivää / 24 kk). Wii piti perää käyttöajassa 8,6 käyttöpäivällä. Kun käyttöikä otettiin huomioon, oli luotettavuusjärjestys kuitenkin edelleen sama.
lainaa
omglol

02.09.2009 klo 18.22

oon pelaillut poksillani jo cod4 80 päivää + muita pelejä vuoden sisään että mihin noi sun käyttöpäivät perustuu?

"fanit luulee että he oikeasti saavat mainostuksesta rahallista korvausta?"

Sony ilmoitti sitä paitsi vähän aikaa sitten että PS3 ei ole konsoli vaan "kodin viihdekeskus"
lainaa
hulwol86

Rekisteröitynyt 04.01.2008

02.09.2009 klo 18.31

Ihan positiivista, jos RROD:sta ollaan vihdoin pääsemässä eroon. Itse tosin sain kokea sen vasta pari viikkoa sitten, mutta onneksi oli tuo laajennettu kolmen vuoden takuusysteemi.
lainaa
KaXze

Rekisteröitynyt 27.08.2008

02.09.2009 klo 18.32

Hyvä vaan että pääsevät Xbox 360 omistajat tästä eroon. Uskon ettei kauheen kivalta tunnu eka ostaa tollanen 250-300€ sit "hajoaa" 1-1,5 vuoden käytön jälkeen
lainaa
Akaesora

Rekisteröitynyt 18.09.2008

02.09.2009 klo 18.34

omglol kirjoitti:
oon pelaillut poksillani jo cod4 80 päivää + muita pelejä vuoden sisään että mihin noi sun käyttöpäivät perustuu?


Ihan kuin yhden käyttäjän päivät vaikuttaisivat mitenkään maailmanlaajuisiin tilastoihin... Ellet ole niin läske jolloin vastaat yli puolta tilastojen ihmisistä.
lainaa
Blackmist

02.09.2009 klo 18.34

omglol kirjoitti:
että mihin noi käyttöpäivät perustuu?

Tuosta samasta tutkimuksestahan ne löytyy.

As well as looking at failure numbers, it also compared usage amounts, which concluded the PlayStation 3 was the most used of the three home consoles.

Owners used the Sony console for an average of 19.9 days over 24 months, compared to 17.6 days for Xbox 360 and just 8.6 days for Wii.

http://www.gamesindustry.biz/articles/report-wii-is-most-
lainaa
jhut

Rekisteröitynyt 06.08.2007

02.09.2009 klo 18.38

Blackmist kirjoitti:
omglol kirjoitti:
että mihin noi käyttöpäivät perustuu?

Tuosta samasta tutkimuksestahan ne löytyy.

Tai oikeastaan tuossa tutkimuksessa siteerataan The Nielsen Companyn huhtikuussa julkaisemaa pelaamista käsittelevää tilastoa, jonka yhteenvedon voi lukea täältä:

http://blog.nielsen.com/nielsenwire/wp-content/uploads/20

Nielsen on sama firma, joka mittaa jenkkien tv-katselua, joten ihan vaatimattomasta lafkasta ei ole kyse.
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

02.09.2009 klo 18.42

Perkkeles, pitääpä vissiin ostaa ittelle joululahjaks räkspoks.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

02.09.2009 klo 19.08

omglol kirjoitti:

Sony ilmoitti sitä paitsi vähän aikaa sitten että PS3 ei ole konsoli vaan "kodin viihdekeskus"

No sitähän Microsoftkin toitotti erityisesti XO:n julkaisun aikaan, että XO on jokakodin viihdekeskus.
lainaa
KiitosMS

02.09.2009 klo 19.17

Eipä ole omaa alkukeväästä 2006 ostettua konsolia tarvinnut lähetellä sen enempää Saksaan kuin muuallekaan :)

lainaa
Wix-Teller

02.09.2009 klo 20.01

KiitosMS kirjoitti:
Eipä ole omaa alkukeväästä 2006 ostettua konsolia tarvinnut lähetellä sen enempää Saksaan kuin muuallekaan :)


Älä nyt helvetin hullu tuommoista mene tunnustamaan ellet halua SDF:a niskaasi. "lolol valehteleva xbot lol mun kaverin tutun räksboks on vaihtettu jo 67 kertaa lol"
lainaa
Harhojenrenki

02.09.2009 klo 22.19

Itselläni Xbox hajosi noin viikko sitten, boxin laajennettu 3 vuoden takuu olisi kestänyt ensi kuun alkuun. eli ihan hyvä vaan että nyt hajosi, niin saa vielä takuuseen. nyt vaan odotellaan boxia takaisin saksasta.
lainaa
_SC_

02.09.2009 klo 23.09

No hyvä MS ku nytte vasta saatte koneen kuntoon. PS3 eiii mitn ongelmia. Mut laatuhan se maksaa. Se oN fAktA.
lainaa
sad078

Rekisteröitynyt 21.06.2008

03.09.2009 klo 07.17

Nyt voisin ostaakin ku ennen uskaltanu ostaa hajoamisen takia.
lainaa
3r0xi0d

Rekisteröitynyt 07.08.2007

03.09.2009 klo 07.35

Näyttää kyllä aika hatusta vedetyltä tuo graafi. Boxithan hajoili alkuun melkein kaikki konsolit ja falconin myötä se on laskenut n.10%:iin ja jolloin yhteensä on hajonnut noin puolet xboxeista. ja jasperin myötä boxien hajoamisprosentti on toodella alhainen. Tällä hetkellä varmaan hieman alle 1/3 boxeista on saanut rrodin .¨

Itsellä konsoli ostettu juuri tuosta graafin näyttämästä huipusta eli kesällä 08, eikä mitään ongelmia ole ollut.
lainaa
Stanaldo

03.09.2009 klo 08.42

3r0xi0d kirjoitti:
Näyttää kyllä aika hatusta vedetyltä tuo graafi. Boxithan hajoili alkuun melkein kaikki konsolit


"Mikäli takuun kattama RROD-virhe jätetään pois laskuista, ilmeni vikaa 11,7 prosentissa Microsoftin konsoleista."

eli meilkein 12 % hajos sillei, ettei takuu korjaa.
lainaa
Stanaldo

03.09.2009 klo 08.43

tagman kirjoitti:
omglol kirjoitti:

Sony ilmoitti sitä paitsi vähän aikaa sitten että PS3 ei ole konsoli vaan "kodin viihdekeskus"

No sitähän Microsoftkin toitotti erityisesti XO:n julkaisun aikaan, että XO on jokakodin viihdekeskus.


Ei paljoa mainosta MS enää tuota viihdekeskuksena (voi olla, että se on taas muuttumassa ladattavan sisällön myötä). Taitaa tällä hetkellä mainostaa "parhaana pelikonsolina".
lainaa
Jipii

03.09.2009 klo 08.50

Yeah, uusi boksi Saksasta vanhan tilalle ja sen mukana ofc uusi 3v takuu. Keep em coming boyz!
lainaa
Keskkeis

Rekisteröitynyt 13.03.2009

03.09.2009 klo 10.17

tagman kirjoitti:
omglol kirjoitti:

Sony ilmoitti sitä paitsi vähän aikaa sitten että PS3 ei ole konsoli vaan "kodin viihdekeskus"

No sitähän Microsoftkin toitotti erityisesti XO:n julkaisun aikaan, että XO on jokakodin viihdekeskus.
Silloinhan se sitä vielä olikin, nykyään taas PS3 on mielestäni selkeästi se kodin viihdekeskus, XO enemmän konsoli.... Maailma muuttuu ystäväiseni.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

03.09.2009 klo 15.19

Keskkeis kirjoitti:
tagman kirjoitti:
omglol kirjoitti:

Sony ilmoitti sitä paitsi vähän aikaa sitten että PS3 ei ole konsoli vaan "kodin viihdekeskus"

No sitähän Microsoftkin toitotti erityisesti XO:n julkaisun aikaan, että XO on jokakodin viihdekeskus.
Silloinhan se sitä vielä olikin, nykyään taas PS3 on mielestäni selkeästi se kodin viihdekeskus, XO enemmän konsoli.... Maailma muuttuu ystäväiseni.

Luulempa että alussa XO:n viihdekäyttö oli pienintä kun ei ollut vielä tarjolla videolatauspalveluitakaan. Eka xbox taasen oli erittäin suosittu viihdekeskuksena.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova