Tuorein sisältö

GTA IV:n lisäsisältö myöhästyy

12.09.2007 klo 15.35 | Luettu: 9778 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Julkaisijajätti Take-Two on ongelmissa uusimman Grand Theft Auton kanssa. GTA IV:n Playstation 3 -käännöstyö on osoittautunut odotettua vaikeammaksi ja syönyt yritykseltä valtavat määrä rahaa. Lisämurhetta yrityksen taloudelle ovat aiheuttaneet huonosti menestyneet elokuvapelit, Fantastic Four ja Ghost Rider. Finanssimies Michael Pachter kertoo Gamasutralle, että Xbox 360:lle yksinoikeudella saapuva lisäsisältö tulee myöhästymään huonon taloudellisen tilanteen vuoksi.

Uuden GTA IV:n odotetaan kyllä myyvän 8 miljoonaa kopiota maailmanlaajuisesti ja tuovan noin 400 miljoonaa dollaria Take-Twon tilille, mutta yrityksen muut pelit vetävät tulosta väkisin pakkasen puolelle. Aiemmin mainittujen ongelmapelien lisäksi haittaa on aiheutunut väkivaltapeli Manhunt 2:n jatkuvista muutostöistä pelin ikärajan laskemiseksi.

Rahapulan lopputuloksena Pachter veikkaa GTA IV:n ladattavan lisäsisällön julkaisun tapahtuvan aikaisintaan vuoden 2008 syksyllä. Pachter sivaltaa myös kehittäjätiimi Rockstar Studiosia, työryhmä kun käyttää rahaa rokkitähden elkein.

Lähde: Gamasutra

Grand Theft Auto IV

V2.fi | Matti Lintula
< Wii-pelien pitäisi n... Castlevaniat suunnat... >

Keskustelut (10 viestiä)

seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

12.09.2007 klo 15.53

PS3 -käännöstyö.. siis eikai tuo meinaa, että X0 versio on jo valminna/melkein valmiina ja kalan pelaajat joutuu odottamaan pleikkarin takia omaa versiota puoli vuotta lisää? :| Saisivat vain pistää sen kalan version myyntiin, niin tuottaisi sentään osan rahoista takaisin.
lainaa
hide

Moderaattori

Rekisteröitynyt 16.04.2007

12.09.2007 klo 15.59

seki: kyllä vähän taitaa meinata ja sehän oli alkujaan myöhästymisen syynä, vaikkakin Sonyn leireiltä yrittivät väittää päinvastaista.
lainaa
mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.09.2007 klo 16.10

Tässähän puhutaan lisäsisällöstä eikä pelistä. Kyllä te sen pelin saatte ajoissa.
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

12.09.2007 klo 16.12

Kyllä, mutta pisti tuo käännöstyö juttu silmään, kun peli myöhästy puolella vuodella sen takia vissiin. Lisäsisällön myöhästyminen ei kyllä haittaa minua.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.09.2007 klo 16.16

Jo alkukuusta ilmoitettiin koko pelin siirtyvän puolella vuodella eteenpäin, joka tarkoittaisi noin Helmi-Huhtikuuta. Tämän lisäksi nyt myös lisäsisällön ilmestymistä on siirretty. Todennäköisesti syynä on kehitysryhmän keskittyminen PS3 -version loppuunsaattamieen. Julkaisijahan ilmoitti myös aiemmin, että kyseessä ei ole tekniset ongelmat, vaan tekniset haasteet ;)
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.09.2007 klo 16.27

Take-Two on rahapulassa - Käytä nyt Sony se tilaisuus hyväksi ja osta koko yhtiö. ;)
lainaa
Kuuleri

Rekisteröitynyt 22.07.2007

12.09.2007 klo 23.41

mdtrx kirjoitti:
Tässähän puhutaan lisäsisällöstä eikä pelistä. Kyllä te sen pelin saatte ajoissa.
Jos me se peli saataisiin ajoissa niin se tulisi ensi kuussa kauppoihin ja näinhän ei ole. Joten me ei saada sitä ajoissa. Ja tuo nyt oli sanomattakin selvää että peli myöhästyy ps3 version takia.
lainaa
Zarsky

Rekisteröitynyt 08.08.2007

13.09.2007 klo 10.42

Ylläri, kun itse pelikin myöhästyy.
lainaa
voiviude

14.09.2007 klo 17.58

PS3:n syy. Olipa yllätys.
lainaa
nahkuri

18.09.2007 klo 12.00

Korjataan Exectan sanoja:

Take-Two on rahapulassa - Käytä nyt Microsoft Game Studios se tilaisuus hyväksi ja osta koko yhtiö. Saadaan pelitkin joskus ulos ;)
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova