Tuorein sisältö

Forza Motorsport 3:n äänimaailma mullistuu

17.09.2009 klo 16.59 | Luettu: 5722 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Turn 10 Studiosin kehittelemässä Forza Motorsport 3:ssa on kehitetty äänimaailmaa aiempaa aidompaan suuntaan. Uutta ovat aidoista kolareista napatut pellinruttaantumisäänet ja aiempaa realistisempi tilaääni auton sisällä ja eri kamerakulmissa. Äänimaiseman tallennusta varten romutettavien autojen hankinta lienee tehnyt jonkinlaisen loven pelin kehitysbudjettiin.

Autojen ääniä ja suoritusarvoja tallennetaan dynometrillä studion luomassa uudessa pelimoottorissa käytettäviksi. Gamekickerin mukaan kaikki Forza 3:n elementit fysiikka- ja grafiikkamoottoria myöten on rakennettu alusta uudestaan, joten luvassa on paljon enemmän kuin pelkkä pieni päivitys vuonna 2007 julkaistuun sarjan toiseen osaan.

V2.fi | Matti Lintula
< PS3 Slimiä myydään y... Tämän viikon Playsta... >

Keskustelut (13 viestiä)

hehz

17.09.2009 klo 17.30

Olisi mielenkiintoista tietää miten ovat äänittäneet GT5:n äänet :) Taidanpa ladata tän demon ja kokeilla tätä, mutta en kuitenkaa ole ostamassa. Kun GT-sarja on aina ollut se ainut ja oikea :P
1221

17.09.2009 klo 17.38

hehz kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää miten ovat äänittäneet GT5:n äänet :) Taidanpa ladata tän demon ja kokeilla tätä, mutta en kuitenkaa ole ostamassa. Kun GT-sarja on aina ollut se ainut ja oikea :P

GT-sarja on todellakin ainut ja oikea. Onneksi sitä ei tule vuosipäivityksinä, kuten erästä kilpailijaa. Saa ihan rauhassa pelata sen vuosikymmenen peliä, sitten jos haluaa kokeilla uuden sukupolven peliä, saa ostaa prologin ja kokeilla sitä. Todellista kuluttajan ajattelemista!
Moneyman

17.09.2009 klo 18.11

Kyllähän tämä pakko ostos on..Vuosi vuodelta ollut parempi grafiikaltaan,ääniltään,mallinnukseltaan ja verkkopeli uskomattoman hauskaa.
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.09.2009 klo 18.16

Siis kyllä Forza2 on ollut paras autopeli hyvin pitkään aikaan. Ja se on ollut ihan ostettavissakin jo ja hyvin pitkään, kuten eräät. Ehdoton pakko-ostos tämä kolmonen, suosittelen kokeilemaan vaikka olisi kuinka vannoutunut PS3 Fanb... eikun siis Gran Turismo -sarjan ystävä.
pööpöileväapina

17.09.2009 klo 19.37

Luulisi tuo ääretön dynon ääni tulevan äänitteiden taustalle. Se on nimittäin ihan järjetön ääni jos seisoo vieressä.
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.09.2009 klo 20.07

pööpöileväapina kirjoitti:
Luulisi tuo ääretön dynon ääni tulevan äänitteiden taustalle. Se on nimittäin ihan järjetön ääni jos seisoo vieressä.

Suuntaavat mikrofonit ovat kyllä sen verran hyviä, että sieltä saadaan koneesta vaikka venttiilin nakutus poimittua erikseen nauhalle jos tarve nousee. Muuten en kyllä itsekään oikein ymmärrä tuota dynolla äänittämistä. Etenkin sisä-ääni olisi syytä rakentaa sen perusteella mitä autossa oikeasti ajaessa kuuluu.

Kovassa vauhdissa sisälle kantautuu paljon muitakin ääniä kuin moottorin murinaa, etenkin perheautoissa. Tuulen suhinat ja sisustan nitinät ja natinat kun saadaan mukaan, sitten voidaan puhua mullistuksesta.
Kimitri

Rekisteröitynyt 22.04.2007

17.09.2009 klo 20.32

zeroic kirjoitti:

Täsmälleen samanlaisista äänitysmenetelmistä muuten kertovat jo Forza 2:n kirjasessa, joten tämä taitaa olla äänten mullistamisen suhteen aika turhaa markkinointipuhetta. Muistaakseni tuossa samaisessa kirjassa kertovat, että dynoäänityksiä käytettiin etenkin vaihteiston äänien äänittämiseen. Niitä kun ei oikein mitenkään muuten saa missään äänitettyä.
Teppolaht

17.09.2009 klo 23.37

zeroic kirjoitti:

Suuntaavat mikrofonit ovat kyllä sen verran hyviä, että sieltä saadaan koneesta vaikka venttiilin nakutus poimittua erikseen nauhalle jos tarve nousee. Muuten en kyllä itsekään oikein ymmärrä tuota dynolla äänittämistä. Etenkin sisä-ääni olisi syytä rakentaa sen perusteella mitä autossa oikeasti ajaessa kuuluu.

Kovassa vauhdissa sisälle kantautuu paljon muitakin ääniä kuin moottorin murinaa, etenkin perheautoissa. Tuulen suhinat ja sisustan nitinät ja natinat kun saadaan mukaan, sitten voidaan puhua mullistuksesta.

Kyseessä on sen verran dynaamisesta äänimateriaalista että raakaäänitys ajotilanteessa ei tule kyseeseen. Videollahan kerrottiinkin että äänittävät "laboratorio"olosuhteissa moottorin osien yksittäisiä ääniä eri kierrosluvuilla ja eri vääntöolosuhteilla jotta niitä voidaan pelissä sitten reaaliaikaisesti miksata fysiikkaenginen antamien tietojen ja käytössä olevien osien perusteella.

Tokihan siihen päälle pistetään sitten tuulen suhinat ja rengasmelu yms kivien ropina helmoihin eri äänilayereina. Dynaamisen peliaudion tekeminen on vaan pikkuisen monimutkaisempaa kuin pistää mikki autoon ja ajaa parkkiksella ympyrää. :)
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.09.2009 klo 00.39

Juu, en todellakaan tarkoittanut, että se ääni pitäisi tallentaa siellä liikkuvassa autossa. Lähinnä saisivat ottaa referenssiääntä tavallisesta ajotilanteesta, jotta kaikki autossa oikeasti kuuluvat äänet tulisivat mukaan. Esimerkiksi SLK-Mersun suorastaan helvetillistä muoviosien natinaa ei juuri taida peleissä kuulua. samoin ajoviiman suhina ovissa on vain muutamassa pelissä kuultua herkkua.

Yleensä ajoääni peleissä koostuu lähes yksinomaan moottorista ja rengasmelusta vauhdista riippumatta. Rengasmelua miksataan välillä liikaakin mukaan ja esim. jossain kymmenisen vuotta vanhassa rallipelissä ajaminen soralla kuulosti jatkuvalta Lego-palikoita täynnä olevan muovilaatikon ravistamiselta. Onneksi äänipuoli kehittyy jatkuvasti, joskin evoluutiona ei revoluutiona.
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

18.09.2009 klo 08.56

NSF Shiftissä on kyllä ihan makeat moottoriäänet...joskin ehkä vähän turhankin eläimelliset.
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

18.09.2009 klo 09.52

Muutama sata kilo verhoilua pois, niin auton sisämelun pitäisi taas muuttua pahempaan suuntaan. Melko urakka se olisikin tehdä liikkuvasta autosta. Kenties dyno tuulitunnelissa :)
mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.09.2009 klo 13.03

Ja moottoriurheilu-pelit ovat vielä sieltä äänimaailman yksinkertaisimmasta päästä...
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

18.09.2009 klo 13.39

...ön nööönn, nööööön, nöööööö...
Onko?

Kirjoita kommentti

V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova