Tuorein sisältö

Fallout 3 -kehittäjä: 'Microsoft tyri Halo-markkinointinsa'

23.09.2009 klo 20.01 | Luettu: 13574 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Fallout 3:n tuotantopäällikkö Ashley Cheng moittii Microsoftia ja Bungieta uuden Halo 3: ODST -pelin markkinoinnin tyrimisestä. Blogissaan Cheng ihmettelee ODST:n imagon vatvomista. Ensin peliä mainostettiin itsenäisenä laajennuksena, sitten tuotteen nimi vaihdettiin ja siitä tehtiinkin täysihintainen. Lopulta Microsoft on sortunut puolustelemaan ODST:n lyhyttä, nopeimmillaan noin viidessä tunnissa läpäistävää yksinpelikampanjaa.

Chengin mukaan kampanjan lyhyyttä on turha puolustella, sillä suurin osa räiskintäpelien tarinoista kestää muutenkin vain viidestä kymmeneen tuntia. Lisäksi jatkuva vatvominen on Chengin mukaan saanut kriitikot pohtimaan pelin täyden hinnan oikeutusta. Mikäli kampanjan mittaa ei oltaisi lähtökohtaisesti ryhdytty puolustelemaan, ei moni olisi tullut edes ajatelleeksi pelin sisällön määrän ja hinnan suhdetta.

V2.fi | Matti Lintula
< Microsoft aiheutti p... White Knight Chronic... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (19 viestiä)

Eeppinen_totuus

23.09.2009 klo 20.14

Microsoft, anti-ftw.

Ei näin.

/facepalm
lainaa
pööpöileväapina

23.09.2009 klo 20.24

Kyllähän fallout 3 -kehittäjätkin jättivät ps3 -version ihan unholaan ja lisäosat tuli aluksi taas microsoftille. Turha heidän on huonosta markkinoinnista puhua. Ihme että puolustelen Microsoftaa tässä, mutta eivät hekään täydellisiä ole.
lainaa
Samstaforce

23.09.2009 klo 20.30

pööpöileväapina kirjoitti:
Kyllähän fallout 3 -kehittäjätkin jättivät ps3 -version ihan unholaan ja lisäosat tuli aluksi taas microsoftille. Turha heidän on huonosta markkinoinnista puhua. Ihme että puolustelen Microsoftaa tässä, mutta eivät hekään täydellisiä ole.


Miten se että Micro$oft oli ostanut osa-aikaisen yksinoikeuden liittyy tähän mitenkään?
lainaa
Nik0-91

23.09.2009 klo 20.32

En pidä 29€ hintaa kovin täytenä hintana. Pakettihan sisältää kaikki karttapaketit tai ainakin kolme karttaa. Lisäksi tuo firefight, jota en ole vielä kokeillut. 48h live-aika on myös ihan mukava lisä.
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

23.09.2009 klo 20.48

Cheng jauhaa vähän omiaan. Alunperin Reconina julkistettu projekti paisui suuremmaksi kuin alunperin oli suunnitelma ja siispä alun "tää on pelkkä lisäri" -puheet muuttuivat "tää on itsenäinen peli" -puheiksi. Ei mitään sen kummempaa. Tätä pientä kauneustahraa lukuunottamatta peliä on markkinoitu aivan loistavasti (We are ODST, ViDocit, viraalikampanja).

Siinä mielessä mies on oikeassa, että arvosteluissa nillitetään ihmeen paljon pelin pituudesta. Tiedä sitten onko tämä yksin Microsoftin/Bungien vika vai pitäisikö syyttävän sormen osoittaa myös arvostelijoihin. Hyvän pituinen kampanja tuo oli. Itsellä kesti läpäisyssä 8h heroicilla.
lainaa
pööpöileväapina

23.09.2009 klo 20.52

Samstaforce kirjoitti:
pööpöileväapina kirjoitti:
Kyllähän fallout 3 -kehittäjätkin jättivät ps3 -version ihan unholaan ja lisäosat tuli aluksi taas microsoftille. Turha heidän on huonosta markkinoinnista puhua. Ihme että puolustelen Microsoftaa tässä, mutta eivät hekään täydellisiä ole.


Miten se että Micro$oft oli ostanut osa-aikaisen yksinoikeuden liittyy tähän mitenkään?


Olis muutenkin aika unholaan jätettu tuo ps3 -versio.. sitä ajoin takaa.
lainaa
pleo

23.09.2009 klo 20.53

Itsellä meni lähemmäs 10h tuntia, vertailun vuoksi voisi sanoa, että läpäisin Cod 4:n 5 tunnissa. ODST:ssäkin on moninpeli kuitenkin mukana, joten tuo 60e on mielestäni oikeutettu.

Monet myymälät myös myyvät tätä kampanja hintaan.
lainaa
oribitaali_truupperi

23.09.2009 klo 21.03

Jotain mystistä on ODST:n suhteen tyritty. Pelaajalehdenkin sivulla pyörii Trinen ja Guitar Heron mainokset. Sanallakaan ei ollut uutisoitu että peli olisi julkaistu, vaikkakin eihän ne kaikkien pelien julkaisusta uutisoikkaan. Odotin innolla myös sitä MS:n lupaamaa massiivista mainontaa, mutta on aika hiljaiset pippalot ollut toistaiseksi :/ Pelin läpi pelanneena voisi kyllä sanoa ettei tätä voisi pitää mitenkään täysihintaisena pelinä mutta ei tuo 29€ jonka maksoin ollu kovinkaan liikaa kun normi Halo 3:stakin sen verran vielä pyydetään. Halo 3:n hankkijalle peli voi olla aika pettymys sisällöltään, jolla peliä ei vielä ole niin kelpo hankinta joka sisältää vanhat moninpelikentät mukanaan.
lainaa
i30

23.09.2009 klo 21.04

Täysihintainen? :-D Huvittavaa, tainnut RupuOutin tekijä olla sienissä tänään.
lainaa
fallout1ja2

23.09.2009 klo 21.15

i30 kirjoitti:
Täysihintainen? :-D Huvittavaa, tainnut RupuOutin tekijä olla sienissä tänään.


Jos haukut Fallout -sarjaa olet pelkkä pahainen kasuaalihomo.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

23.09.2009 klo 21.26

Nonniih.. No minähän juuri jätin Fallout 3 ps3-version ostamatta lisäosien puutteen ja bugien takia, ilmeisesti uusi päivitys paikkasi niitä ja goty-tulossa kaikkine lisä osineen... Nyt menee sitten boxin falloutti vaihtoon kun se tulee..
lainaa
armaani

23.09.2009 klo 21.27

Eikö tuosta tullut Gigantin mainoslehtinen, jossa peli luvattiin torstaina 29€ ..
Fallout on muninut itsensä suohon - tuskin muut kuin naavaparrat sitä kohta muistelevat! Koko ruumiini värähti, armaani olikin germaani :(
lainaa
Randomi

23.09.2009 klo 21.28

fallout1ja2 kirjoitti:
i30 kirjoitti:
Täysihintainen? :-D Huvittavaa, tainnut RupuOutin tekijä olla sienissä tänään.


Jos haukut Fallout -sarjaa olet pelkkä pahainen kasuaalihomo.

tämä cheng kaveri tuskin oli niitä hyviä falloutteja edes tekemässä
lainaa
OmenTH

23.09.2009 klo 21.29

"ilmeisesti uusi päivitys paikkasi niitä ja goty-tulossa kaikkine lisä osineen"
No kyllä minulla Xboxilla FallOut bugaa vieläkin enemmän kuin laki sallii.
"Jos haukut Fallout -sarjaa olet pelkkä pahainen kasuaalihomo."
Näinhän se onkin FallOutin 1 ja 2 kohdalla olikin, mutta tämä Obvilion with guns aka Fallout 3 on sitten menee taas siihen kasuaalihomosarjaan.
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

23.09.2009 klo 21.47

pleo kirjoitti:
Itsellä meni lähemmäs 10h tuntia, vertailun vuoksi voisi sanoa, että läpäisin Cod 4:n 5 tunnissa. ODST:ssäkin on moninpeli kuitenkin mukana, joten tuo 60e on mielestäni oikeutettu.

Monet myymälät myös myyvät tätä kampanja hintaan.


Juu-u.. pituus vaihtelee..
Jos CoD4:sta pelaat Regularilla, ja ODST:tä coopissa Legendaryllä..
lainaa
jotainrotianyt

23.09.2009 klo 23.22

Kun ODST myi jo julkaisupäivänään yli 2 miljoonaa (mikä on enemmän kuin KZ2 on myynyt), niin vähän paha siinä on lähteä syyttelemään markkinointia yhtään mistään :)
lainaa
Fly

24.09.2009 klo 00.11

Ostin tuon 36 eurolla ja jäi rahaa tuohon saatanan tulevaan langattomaan Microsoftin wlan juttuun! Mikä tulee maksamaan about 90 euroa!!!!!!!!!!
lainaa
Asdasdasdasdasd

24.09.2009 klo 07.33

jotainrotianyt kirjoitti:
Kun ODST myi jo julkaisupäivänään yli 2 miljoonaa (mikä on enemmän kuin KZ2 on myynyt), niin vähän paha siinä on lähteä syyttelemään markkinointia yhtään mistään :)

Jotenkin surullinen viesti (._. )
lainaa
SnOp

28.09.2009 klo 08.21

Ainahan huipputuotteet joutuvat tavallista tarkemman seurannan ja vatvonnan kohteeksi. Se on.. öö.. huippuuden (?) hinta. =)

Tilasin omani Play.comista hintaan 48.50, ja kun levyä ei vieläkään kuulu, alkaa vituttaa. Varsinkin kun Gigantti esimyi levyä hintaan 29e.

Onneksi toki rahallista menetystä en koe. Sen kerran aiemmin kun Playstä en ole tuotetta saanut, pojat ovat seuranneet pakettikoodilla, todenneet ettei tuote ole saapunut ja hyvittäneet rahat.

Toki tässä ei hyvitetä sitten menetettyjä pelitunteja.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova