Tuorein sisältö

Sokaiseva peli laittaa kuuloaistin koetukselle

02.10.2009 klo 12.01 | Luettu: 5875 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Tokyo Game Show -messuilla vähälle huomiolle jäänyt Blind Braver asettaa pelaajan lähes sokean ihmisen kenkiin. Tokyo Communication Arts -koulussa Microsoftin XNA-kehitysympäristöä käyttäen luotu Blind Braver tarjoaa pelaajalle vain vähän visuaalista informaatiota, mutta sitäkin enemmän tilaäänellä toteutettuja vihjeitä hahmon ympäristöstä.

Pelaaja heiluttaa Xbox 360 -ohjaimen oikealla analogitatilla pelihahmon keppiä, jolla voi tunnustella lähellä olevia seiniä ja muita esteitä. Esteet tuntuvat käsissä tärinätehosteen avulla. Eteen liikutaan vasemmalla tatilla ja käännökset tehdään kankean oloisesti D-pad-ohjaimella 90 asteen kulmissa. Hahmo on tarkoitus taluttaa ensin käytäviä pitkin huoneeseen, josta pitäisi paikantaa tikittävä kello.

Vielä kehitysvaiheessa oleva peli ei saanut asiasta uutisoineelta Wired-sivustolta täysin puhtaita papereita toteutuksestaan, mutta potentiaalia sokeussimulaattorilla on. Selviytymiskauhupeleissä on totuttu siihen, että päähenkilöllä on aina vähintään taskulamppu mukanaan pimeissä luolissa ja kauhukartanoissa. Mitä jos taskulampusta loppuisikin virta ja ruutu pimenee täysin?

V2.fi | Matti Lintula
< Jack Thompson jällee... Näin tehtiin Halo 3:... >

Keskustelut (7 viestiä)

inaddition

02.10.2009 klo 12.55

Eikä tämä nyt ole edes ensimmäinen "sokeussimulaattori". Kun XNA julkaistiin alunperin jenkkilässä Xboxille, yksi ensimmäisistä peleistä joita siitä pystyi ostamaan oli juuri tälläinen.

Pelissä oltiin kuninkaan omana hirviönä pimeässä luolastossa ja siinä jahdattiin täysin äänen ja tärinän perusteella luolaan heitettyjä epäonnisia.

Pelin nimi on "the Pit" ja sitä voi kokeilla jos tekee jenkkitilin.
lainaa
Weteraani

02.10.2009 klo 13.33

Veikkaanpa että tässä pelissä tulee olemaan aika paskat grafiikat... :-D
lainaa
Noutaja

Rekisteröitynyt 26.06.2007

02.10.2009 klo 13.42

Weteraani kirjoitti:
Veikkaanpa että tässä pelissä tulee olemaan aika paskat grafiikat... :-D
Wat? Nehän luultavastikin (en tiedä mitä sokeat näkevät...) kuvaavat varsin tarkasti mitä sokeat näkevät, eli hyvät grafiikathan tähän on tulossa. :P
lainaa
Evoxia

02.10.2009 klo 15.32

Noutaja kirjoitti:
Wat? Nehän luultavastikin (en tiedä mitä sokeat näkevät...) kuvaavat varsin tarkasti mitä sokeat näkevät, eli hyvät grafiikathan tähän on tulossa. :P


Olen aina ymmärtäny että sokeat EIVÄT näe mitään eli olisiko oikea lausemuoto: Nehän luultavasti kuvaavat varsin tarkasti mitä sokeat eivät näe? => Eli täyttä pimeyttä

pilkun nusnus :P

lainaa
Akaesora

Rekisteröitynyt 18.09.2008

02.10.2009 klo 15.34

Vielä kun tulisi samanlaisella toteutuksella jokin räiskintäpeli. :p
lainaa
Ex_Digital

Rekisteröitynyt 25.07.2007

02.10.2009 klo 15.35

Evoxia kirjoitti:

Nehän luultavasti kuvaavat varsin tarkasti mitä sokeat eivät näe?

pilkun nusnus :P

siis... se mitä me nähään = se mitä sokeat eivät näe
pillun nusnus
lainaa
Weteraani

02.10.2009 klo 15.54

Akaesora kirjoitti:
Vielä kun tulisi samanlaisella toteutuksella jokin räiskintäpeli. :p

Siis Doom 3 ?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova