Tuorein sisältö

Nokian N-Gage on kuollut

30.10.2009 klo 19.12 | Luettu: 16824 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Kauppalehti kertoo uutisen, joka tuskin alaa seuranneita valtavasti yllättää: Nokia on päättänyt lakkauttaa pelipalvelu N-Gagen. Ensin pari epäonnista pelipuhelinta synnyttänyt, sitten pelkäksi "brändiksi" muuttunut palvelu suljetaan syyskuun lopussa 2010.

Uutinen tulee sikäli jännittävään aikaan, että liki tasan kaksi vuotta sitten kävimme DigiExpossa, jossa N-Gage teki kovasti uutta tulemistaan. Tämän vuoden DigiExpo-raportin taas voi katsoa täältä. Nokia oli tapahtumassa mukana esittelemässä N900-puhelintaan ja uutta miniläppäriään, muttei enää juuri peleistään maininnut.

Päivityshuomautus: Kauppalehti jättää kertomatta sen, mitä mm. Taloussanomat ei, eli että N-Gagen pelitarjonta siirretään suurin osin Nokian Ovi Storeen. N-Gage-nimi ja palvelu nykymuodossaan kuitenkin lakkaavat olemasta, joten uutinen sinällään ei tarvitse korjausta.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Näin aito on Assassi... Dante's Inferno rick... >

Keskustelut (22 viestiä)

NGuage

30.10.2009 klo 19.23

Älkääs nyt. Tunnen erään, jolla oli Änkake ja siihen ostettu peli.
lainaa
Joulupukki

30.10.2009 klo 19.30

Älä huijaa. Se on ruma tapa.
lainaa
PRKL666

Rekisteröitynyt 02.10.2009

30.10.2009 klo 19.34

Olihan jo aikakin.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.10.2009 klo 19.38

Eipä tässä muusta ole ollut enää aikoihin kysymys kuin kasvojen pelastamisesta... "Nokian tuote ei voi epäonnistua". Onneksi nyt voivat myöntää erehdyksensä :)
lainaa
jounihat

30.10.2009 klo 19.40

Hyviä pelejä sille alkuperäiselle oli (ainakin Colin McRae, Pathway to Glory 1-2, Worms, Mile High Pinball, High Seize jne.), turhaa ivailua ihmisiltä, jotka eivät koskaan laitetta nähneetkään. Ei se pelilaitteena menestynyt ja se johtui todennäköisesti alkuperäisen laitteen suunnittelumokista, QD:n pienestä ruudusta ja tässä viimeisimmässä palvelussa normaalien puhelinten täysin käyttökelvottomista pelinäppäimistä. Mutta silti, QD oli aikansa parhaita puhelimia (halvin S60-puhelin muistaakseni) ja hyviä pelejäkin sille oli, mutta "tosipelaaja" tuskin jaksoi sitä postimerkin kokoista ruutua kauaa tihrustaa.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.10.2009 klo 19.45

Itselläni oli myös QD käytössä jonkin aikaa, juuri koska siinä pääsi S60:een kiinni niin halvalla. Pelejä oli jokunen hyvä ja sitten aika paljon ei-niin-hyviä, mm. Call of Dutyn N-Gage-versio on vahvasti kauheimpien pelien Top 10:ssäni.
lainaa
jounihat

30.10.2009 klo 20.01

"Pelejä oli jokunen hyvä ja sitten aika paljon ei-niin-hyviä,"

Toisaalta millä alustalla näin ei olisi? Hyviä pelejä oli minusta aivan tarpeeksi hyvään starttiin, mutta kun puhelimen ostajat halusivat puhelimen ja pelikoneen ostaja pelikoneen, niin ei sitä starttia sitten missään vaiheessa tullut.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.10.2009 klo 20.13

Kyllä ne hyvät pelit olivat tosi harvassa. Silloiseen työpaikkaan kun tuo LOPULTA HIRVEÄN KINUAMISEN jälkeen saatiin, mukana tulleista peleistä ei ollut yksikään sellainen, josta olisin maksanut rahaa. Pathway to Glory ja High Seize olivat laatua, mutta tulivat vasta kun peli oli jo menetetty.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

30.10.2009 klo 20.45

NGuage kirjoitti:
Älkääs nyt. Tunnen erään, jolla oli Änkake ja siihen ostettu peli.

Sama. Oli kyllä älyttömän hauskaa aina kun kaveri puhui kakeensa (sidetalking):D
lainaa
Ville

30.10.2009 klo 21.09

EI siellä mitää N900 ollu!
lainaa
paavo

30.10.2009 klo 21.18


Sidetalking oli kyllä hauskaa. Uskomatonta, että yksikään suunnittelijoista ei koskaan pysähtynyt miettimään, että mitähän vit*ua he tekevät.

Toisaalta onhan sitä typerännäköisiä asioita joista on tullut muoti-ilmiö. Ja varmaan Applen tuotteissa jokin tuollainen erikoisuudentavoittelu voisi toimiakin. Tosin niissäkin vain hetken, ja hc-fanien keskuudessa, siis näiden jotka ostavat aina heti kaikenmaailman mighty mouset yms.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

30.10.2009 klo 21.48

Mä jo luulin et se oli jo kuollut.
lainaa
Makko

30.10.2009 klo 22.56

Ei ole kuollut, taas täysin väärää uutisointia.
Ngage sulautetaan Oveen, jolloin itsenäiselle ngage sivulle ei ole enää käyttöä, joten kyllä toimittajat taas vauhdissa. Ja V" saisi olla vähän kriittisempi lähteissään.
lainaa
Gaagge

30.10.2009 klo 23.12

Voiko se olla kuollut, jos se ei koskaan elänytkään. Sega Dreamcast on paljon enemmän elossa kuin joku NGage.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.10.2009 klo 00.26

Makko kirjoitti:
Ei ole kuollut, taas täysin väärää uutisointia.
Ngage sulautetaan Oveen, jolloin itsenäiselle ngage sivulle ei ole enää käyttöä, joten kyllä toimittajat taas vauhdissa. Ja V" saisi olla vähän kriittisempi lähteissään.


N-Gage brändinä lakkautetaan, tämä on luettavissa Nokialtakin. Ovi Storen kautta saa sovelluksia kyllä jatkossa, ja niistä lie iso osa pelejä, mutta N-Gagen yhteisötoiminnot ja tarjonta lakkaavat sellaisenaan olemasta. Joten tämä pelimaailman brändi on kuollut sellaisena kuin me sen tunsimme.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

31.10.2009 klo 12.19

N-Gagen isoin ongelma oli identiteetti. Se oli ensisijaisesti puhelin ja sitten vasta pelilaite. Ja kumpikin toiminto toimi huonosti. Suunta puuttui kokonaan. Nokia teki perusaloittelija virheet koska heillä ei ollut kokemusta eikä näkemystä asiaan.

Itselläni on ilmaisena saatu n-Gage ensimmäinen sukupolvi ja se on/oli teknisesti vaikuttava näyte, mutta ongelmat kuten näytön pystyasento, näppäinten sijoittelu, kunnon pelien ja markkinoinnin puute, puutteet ohjelmistossa, median lataaminen laitteen sisään, jne. tekivät siitä aika moisen pettymyksen. Mutta halpana S60 alustan ja Symbian 1.x puhelimena se oli ihan loistava.
lainaa
player

31.10.2009 klo 16.59

N-Gagen Colin McRae Rally 2005 on mahtava rallipeli.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

31.10.2009 klo 18.01

Oma N'Kake ollu kuollut jo monta vuotta. Hajosi siihen kun siihen tuli tekstiviesti. Tais mennä softa solmuun. Taattua nokiaa. Onneks en maksanu siitä kuin 50e uutena. Oli mallia QD. Susi mikä susi. nokiaan en koske pitkällä tikullakaan.
lainaa
Drzn

Rekisteröitynyt 21.04.2007

31.10.2009 klo 22.00

Protec kirjoitti:
Oma N'Kake ollu kuollut jo monta vuotta. Hajosi siihen kun siihen tuli tekstiviesti. Tais mennä softa solmuun. Taattua nokiaa. Onneks en maksanu siitä kuin 50e uutena. Oli mallia QD. Susi mikä susi. nokiaan en koske pitkällä tikullakaan.


Hienoa vetää johtopäätös firman kaikista puhelimista yhen luurin perusteella. Jatka samaa rataa :thumbsup:

Mulla oli N-Gage jotain kolme tai neljä vuotta sitten. Sidetalking oli ihan hirveetä ja puhelin mohlo, mutta oli S60-vehkeeksi todella halpa. Olis se niin hienoo ku siihen sai softaa ladattua :D Colin McRae oli ihan ok, mutta Worms oli ihan loistava. Vois kaivaa (yhä toimivan) N-Gagen naftaliinista ja pelata pari kierrosta. Semmonen ongelma siinä tosin on, että kaiuttimeen meni sulanutta jogurttirusinaa, joka homehtui sinne :P
lainaa
KuroShiro

Rekisteröitynyt 26.09.2008

01.11.2009 klo 00.27

Voi piru, kohta ei pääse enää pelaamaan Reset Generationia nettiin... Itelle ostin muutaman pelin, erittäin tyytyväinen olin. Mutta oli tämä kyllä odotettavissa. Sääliksi käy, mutta minkäs markkinavoimille voi.
lainaa
Gegä

02.11.2009 klo 07.26

N-Gagelle näytettiin ovea.
lainaa
FIN-Gage

03.11.2009 klo 19.41

Miksi pitää olla hirnua jostain kun muka N-Gage kuollut. Onneksi suomalainen Nokia N-Gage teki meille pelejä, meille iloksi. :)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova