Tuorein sisältö

Tuoreet huhut kuvailevat Yön ritarin jatko-osaa kattavasti

08.01.2011 klo 18.04 | Luettu: 11623 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sivusto Scriptflags kertoo lukeneensa luonnoksen elokuvan The Dark Knight Rises käsikirjoituksesta. Sivusto myöntää, että teksti saattaa olla väärennös, mutta väittää, ettei sivusto tässä tapauksessa ole taitavampaan väärennökseen törmännyt.

Scriptflagsin lukemassa tarinassa Batman pitää matalaa profiilia saatuaan rikollisuuden kuriin. Konna Black Mask johtaa alamaailman järjestöä The Society. Järjestöä palvelevat myös palkkamurhaaja Deadshot, Bruce Waynea lakiteitse ahdisteleva liikemies, sekä Edward Nashton - joka sarjakuvissa Arvuuttajana tunnetaan.

Ohjaaja Christopher Nolan on virallisesti lausunut, ettei Arvuuttaja esiinny elokuvassa. Scriptflagsin lukemassa tarinassa Nashton ei ryhdy Arvuuttajaksi, vaan sarjakuvahahmot Nashton ja Hugo Strange on yhdistetty. Nashton on oppinut Batmanin salaisen identiteetin kuten Hugo Strange perinteisesti (katso esim. Batman: Arkham Cityn traileri).

Talia Al Ghul esiintyy tarinassa pikaisesti. Komisario Gordonin rooli on hyvin samankaltainen kuin sarjakuvassa Prey, joka on mainittu aiemmissakin huhuissa. Batmanilla on nyt ilma-alus nimeltä The Wrath.

Huhut ovat yhteensopivia aiempien puheiden kanssa lukuunottamatta sitä, että elokuvasta pitäisi löytyä kaksi isoa naisroolia. Scriptflagsin lukema teksti on kuukausia vanha, joten siihen joka tapauksessa tehdään muutoksia, jos kyseessä kerrankin on aito asia.

Batman-fani saattaa huomaa, että tarinalla on muutamia yhtäläisyyksiä elokuvaan Batman Forever, jota Nolan tuskin haluaa kopioida.

Lähde: Scriptflags

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Rammstein kyykytti s... Scooterin helmikuun ... >

Keskustelut (15 viestiä)

Vincent

09.01.2011 klo 12.21

Black Mask olisi hienoa saada leffaan vaikka kaikki muu olisinkin tuossa tekstissä aprillia
lainaa
Aquq

Rekisteröitynyt 05.06.2010

09.01.2011 klo 13.21

Eivät sitten yhtään kliseisempää nimeä keksineet elokuvalle :D
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

09.01.2011 klo 14.58

Eiii, ei deadshottia ja blackmaskia.
Mielummin Arvuuttaja ja jotain muuta.
Jos minä saisin päättää niin stooriin kuuluisi jokeri ja bane. Ja jokeri siten että se putoaa happoon jossakin vaiheessa elokuvaa (niin ettei kasvoja alkuun näe), jotta ei tarvi jokerin Ledgeriltä näyttää ja siten saataisiin siitä tyypillisemmän näköinen jokeri.
Lopuksi jokeri voisi joutua hoitoon ja tavata psykiatrinsa Harleen Quinzelin.
Joka tapauksessa, uuteen batman leffa-sarjaan voisi tuoda sitä mutaatio/hirviö tavaraa enemmän.
Killer Croc voisi olla helvetin mielenkiintoinen hahmo tässä sarjassa ja Scarecrow on monella tapaa hyvin tarina-potentiaalinen hahmo, kuten myös arvuuttaja.
lainaa
Killbourne

Rekisteröitynyt 21.06.2008

09.01.2011 klo 16.36

Demonoidin mainitsemat jokeri ja harley olis kyllä kutaa. Kaiken järjen mukaan sitä olisi tullutkin, jossei Ledger perkele olisi mennyt kuolemaan.
Nyt on Batman-sarjalla hieman tyhjä olo, kun Jokeria ei todnäk voi enää käyttää :/
lainaa
tänne_se

09.01.2011 klo 16.57

scarecrow tai killer croc ois aika kova sana. jokeri ois täydellinen lisä...
lainaa
aaa

09.01.2011 klo 17.32

tänne_se kirjoitti:
scarecrow tai killer croc ois aika kova sana. jokeri ois täydellinen lisä...

Scarecrow oli jo ykkösessä?
lainaa
fgbfh

09.01.2011 klo 18.33

aaa kirjoitti:
tänne_se kirjoitti:
scarecrow tai killer croc ois aika kova sana. jokeri ois täydellinen lisä...

Scarecrow oli jo ykkösessä?

Kyllä kyseinen hahmo käväisi Yön ritarissakin(alussa, jossa Batman nappaa tämän).

Itse luotan siihen, että Nolan keksii käyttää vihollista joka sopii tarinaan parhaiten. Ei mitään "Venom Spiderman 3:seen, koska se on niin siisti(toki hahmo oltaisiin voitu kirjoittaa paremmin, jotta se olisi tuntunut tarpeelliselta)".

Toivon, ettei Nolan kuuntele sarjakuvafaneja, koska nämä eivät todellakaan tiedä mitä haluavat. Vielä enemmän toivon, että studio antaa Nolanin tehdä mitä haluaa.
lainaa
ei_jokeria

09.01.2011 klo 19.07

Black Mask ja Hush. Ei mitään mutantteja, että teinit ja lapset olisivat innoissaan. Sarjakuvafaneja pitääkin kuunnella. Spider-man 3, FF ja FF2, X-men 3 sekä Wolverine on paskoja. Miksi? Koska fanit unohdettiin ja tehtiin elokuvat, jotka sopivat lapsille ja täten oheistuotteet myisivät. Nolan on Batmaninsä lukenut ja uskon hänen keksivät toimivan elokuvan... Kunhan se ei ole tuollainen sillä tuo kuullostaa huonolta.

Ja miksi Jokeri takaisin? Nolan on sanonut monta kertaa, ettei Jokeria tule.
lainaa
Scrat

09.01.2011 klo 19.13

Demonoid kirjoitti:
Eiii, ei deadshottia ja blackmaskia.
Mielummin Arvuuttaja ja jotain muuta.
Jos minä saisin päättää niin stooriin kuuluisi jokeri ja bane. Ja jokeri siten että se putoaa happoon jossakin vaiheessa elokuvaa (niin ettei kasvoja alkuun näe), jotta ei tarvi jokerin Ledgeriltä näyttää ja siten saataisiin siitä tyypillisemmän näköinen jokeri.
Lopuksi jokeri voisi joutua hoitoon ja tavata psykiatrinsa Harleen Quinzelin.
Joka tapauksessa, uuteen batman leffa-sarjaan voisi tuoda sitä mutaatio/hirviö tavaraa enemmän.
Killer Croc voisi olla helvetin mielenkiintoinen hahmo tässä sarjassa ja Scarecrow on monella tapaa hyvin tarina-potentiaalinen hahmo, kuten myös arvuuttaja.

Ei, ei, ei... Nykyisen realistisemman ja vakavamielisemmän Batmanin tyyliin ei todellakaan kuulu sellanen fantasiahahmo kuin Killer Croc tai muu "mutaatio/hirviötavara". Arvuuttajaakin saisi muokata rankalla kädellä, että se sopisi uuden Batmanin maailmaan. Lisäksi ehdottamasi Jokerin happokylpy -juonenkäänne kuulostaa kaikessa naurettavuudessaan 12-vuotiaan keksimältä. Usko pois, kyllä Nolan tietää mitä tekee - ainakin huomattavasti paljon paremmin kuin sinä.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

09.01.2011 klo 20.43

Killbourne kirjoitti:
Demonoidin mainitsemat jokeri ja harley olis kyllä kutaa. Kaiken järjen mukaan sitä olisi tullutkin, jossei Ledger perkele olisi mennyt kuolemaan.
Nyt on Batman-sarjalla hieman tyhjä olo, kun Jokeria ei todnäk voi enää käyttää :/

Hienostipa teki Jokeri paluun vaikka putosi ykkösosassa helikopterista asfaltille... Kyllä niitä muitakin jokereita on kuin Ledger =) Itse pidän kuitenkin enemmän siitä klovnimaisesta Jokerista kuin se mitä Ledger esitti...Esim Arkham Asylumin Jokeri (Mark Hamilton) vie Ledgerin jokeria 100-0.
lainaa
ghjl

09.01.2011 klo 21.13

Protec kirjoitti:

Nolanin Batman ja Burtonin Batman eivät jaa samaa jatkumoa. Elitkö siinä käsityksessä, vai yrititkö sanoa jotain muuta?
lainaa
iuihj

09.01.2011 klo 21.19

ei_jokeria kirjoitti:
Black Mask ja Hush. Ei mitään mutantteja, että teinit ja lapset olisivat innoissaan. Sarjakuvafaneja pitääkin kuunnella. Spider-man 3, FF ja FF2, X-men 3 sekä Wolverine on paskoja. Miksi? Koska fanit unohdettiin ja tehtiin elokuvat, jotka sopivat lapsille ja täten oheistuotteet myisivät. Nolan on Batmaninsä lukenut ja uskon hänen keksivät toimivan elokuvan... Kunhan se ei ole tuollainen sillä tuo kuullostaa huonolta.

Ja miksi Jokeri takaisin? Nolan on sanonut monta kertaa, ettei Jokeria tule.

99% näistä faneista riitelevät(eivät väittele) keskenään Superherohypen foorumeilla ja hypettävät Spidey 3:sta, koska siinä on VENOM ja sitten haukkuvat sen, koska siinä on VENOM. Nolan ei ole tähänkään asti kuunnellut faneja(hän on itse sanonut, ettei käy foorumeilla tai muutenkaan anna muiden vaikuttaa visioonsa) ja sen takia tekeekin niin hyviä Batman-elokuvia. Sarjakuvafanit muuten pitkälti ovat lapsia ja teinejä, sori nyt vaan. Ja tietääkseni lapset ja teinit ovat keskimäärin pitäneet Beginsistä ja Yön ritarista, joissa ei liiemmin mutantteja esiintynyt.
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

10.01.2011 klo 05.40

Eiköhän Nolan ole jo osoittanut että osaa vääntää jännittävän leffan vaikka ruisleivästä.
lainaa
Killbourne

Rekisteröitynyt 21.06.2008

10.01.2011 klo 15.47

ghjl kirjoitti:
Protec kirjoitti:

Hienostipa teki Jokeri paluun vaikka putosi ykkösosassa helikopterista asfaltille... Kyllä niitä muitakin jokereita on kuin Ledger =) Itse pidän kuitenkin enemmän siitä klovnimaisesta Jokerista kuin se mitä Ledger esitti...Esim Arkham Asylumin Jokeri (Mark Hamilton) vie Ledgerin jokeria 100-0.

Nolanin Batman ja Burtonin Batman eivät jaa samaa jatkumoa. Elitkö siinä käsityksessä, vai yrititkö sanoa jotain muuta?

My words exactly. Ja 2x kiitos, että osasit ojentaa Protecia ilman tarpeetonta vittuilua.
lainaa
Zarsky

Rekisteröitynyt 08.08.2007

11.01.2011 klo 05.06

Scrat kirjoitti:
Demonoid kirjoitti:
Eiii, ei deadshottia ja blackmaskia.
Mielummin Arvuuttaja ja jotain muuta.
Jos minä saisin päättää niin stooriin kuuluisi jokeri ja bane. Ja jokeri siten että se putoaa happoon jossakin vaiheessa elokuvaa (niin ettei kasvoja alkuun näe), jotta ei tarvi jokerin Ledgeriltä näyttää ja siten saataisiin siitä tyypillisemmän näköinen jokeri.
Lopuksi jokeri voisi joutua hoitoon ja tavata psykiatrinsa Harleen Quinzelin.
Joka tapauksessa, uuteen batman leffa-sarjaan voisi tuoda sitä mutaatio/hirviö tavaraa enemmän.
Killer Croc voisi olla helvetin mielenkiintoinen hahmo tässä sarjassa ja Scarecrow on monella tapaa hyvin tarina-potentiaalinen hahmo, kuten myös arvuuttaja.

Ei, ei, ei... Nykyisen realistisemman ja vakavamielisemmän Batmanin tyyliin ei todellakaan kuulu sellanen fantasiahahmo kuin Killer Croc tai muu "mutaatio/hirviötavara". Arvuuttajaakin saisi muokata rankalla kädellä, että se sopisi uuden Batmanin maailmaan. Lisäksi ehdottamasi Jokerin happokylpy -juonenkäänne kuulostaa kaikessa naurettavuudessaan 12-vuotiaan keksimältä. Usko pois, kyllä Nolan tietää mitä tekee - ainakin huomattavasti paljon paremmin kuin sinä.
+1
Kaikki Batmanin viholliset eivät yksinkertaisesti sovi Nolanin Batman visioon.
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova