Tuorein sisältö

Street Fighter

Ensi-ilta: 16.10.2026
Genre: Komedia, Toiminta
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

Tänään klo 21.45 | Luettu: 265 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kankeista katastrofeista kuten vuoden 1994 Street Fighteristä voi nauttia. Nimeän uuden version kauniiksi katastrofiksi. Ero on se, että löydän hyvistä puolista riittävästi näkemystä arvostaakseni tekijöitä, vaikka olen noin 95% varma, että uutuus oli tuomittu floppaamaan heti kun heidät valittiin.

Heikkouksiin lukeutuu se, ettei juonessa ole järkeä. Sen voi yksinkertaistaa. Ryu on voittanut kamppailulajien maailmanmestaruuden. Kun finaali vei hänet äärirajoille, hän alkoi vajota pimeälle puolelle Star Warsin tyyliin. Pimeys herätti demoni Akuman. Ryu on sittemmin slummaillut nöyrästi. Rötösherra M. Bison tahtoo scifiletkuilla imeä itseensä Ryun psykoenergiat, joten Bison järjestää uuden turnauksen houkutellakseen Ryun paikalle. Bisonin piireihin soluttautunut interpol-agentti Chun-Li kerää kokoon maailman parhaat taistelijat, joista yksi on Ryun ei-biologinen veli Ken, josta on tullut hulivili renttu. Ken on kaunainen Ryulle. Päälle tulee 20-30 hahmoa.

Ohjaajan psykosähkö on teoksen hienous. Tauotta koheltava leffa pärisee innostavaa tekemisen iloa, joten jos tunteesta saa kiinni, pienet epäkohdat jäävät arvoonsa. En sano, että matseissa on urheilujuhlan tuntua, kun tyypit kieppuvat ja mätkivät rutiinilla muutenkin. Tasapainoa & kontrastia rakennetaan toisin. Sketsimäisyyden ja melodraaman välillä poukkoillaan. Viihde-elokuvien yleinen ongelma on vakavien hetkien vesittäminen, mutta tässä koin syistä, että melodraama on huumorin muoto:

Vakavuus on korvamerkitty Ryulle, joka on vastentahtoinen sankari, ja Chun-Lille, joka hautoo kostoa Bisonille. Heillä on sarkastisia reaktioita, mutta heille tämä on trilleri. Lukuisat takaumat tukevat heidän näkökulmaansa. Takaumat ovat käsinpiirrettyjä ja sitä, mitä ovat aiemmatkin hienot Street Fighter -animet, joista olen nähnyt pari. Kun takaumista eli muistoista siirrytään todellisuuteen, hahmojen kyvyt pysyvät yhtä yliluonnollisina, mutta sävy vaihtuu hölmöksi. Siirtymät kommentoivat Ryun ja Chun-Lin asenteita huvittavasti, vaikka ja koska sanoma ei ole ytimeltään se, että jäykkien suorittajien pitäisi rentoutua.

Useilla sivuhahmoillakin on funktio. Elämää suurempien taistelijoiden varjoon jäävät luuserit edustavat noin neljää sävyä, yhden ollessa symppis. Vaikka Chun-Lin ja Cammyn himoitseminen on samaistuttavaa, se on sielulle hyväksi, että kuolaaminen on ulkoistettu puoliroistoille. Perverssi on myös M. Bison, joka näennäisesti siementää housunsa kosmista voimaa ladatessaan. Väkeä on liikaa, mutta esimerkiksi se on "kaunis ongelma", ettei päähenkilön energiaa sykkivä kukkopoika Guile saa tekemistä.

90-luvulle sijoittuva leffa on suunnattu vanhoille faneille, eikä leffa taatusti viehätä heistäkään kaikkia. Alussa 90-luvun tyylinen anime kertoo, mitä tapahtui 6 vuotta sitten - samalla kun 90-luvun Music Television -tyyliset montaasit kertovat, mitä tapahtui 5 vuotta sitten; samalla kun nykyhetki pitäisi sisäistää. Henkilökohtaisesti olen närkästynyt siitä, että lapsuuteni ykkösmätkintöjen (He-Man, Turtles, Mortal Kombat, Street Fighter) uusimmista versioista 75% soittaa 90-luvun biisiä "Whats Up?" yhdessä tai useammassa avainkohtauksessa. Yritä siinä sitten keskittyä visioon.

Heikko on myös loppu. Leffa päättelee ilmeisimmät asiat eli karkeasti sanoen turnauksen ja eniten painotetut hahmovetoiset ongelmat, mutta jatko-osan alustaminen on kivuliasta. Tarinassa ei tarvitse olla järkeä, jos se tuntuu hyvältä, mutta kun tarinassa ei ole järkeä, loppufiiliksien jättäminen avoimiksi ei toimi. Esimerkiksi Mortal Kombat 1995:n avoin loppu oli jämäkämpi, koska fiilis oli se, että sankarit ovat voittaneet typerät säännöt niin selvästi, että ensi kerralla pahisten on rikottava ne.

Klassinen laaduntarkkailukysymys "huolisinko pussilakanasetin" selkeyttää rajatapausten ja kulttileffaehdokkaiden arvoa. Leffassa potkaistaan munille sellaista fania, joka nykyajassa ottaisi leffasta pari pysäytyskuvaa ja askartelisi tekoälyllä puuttuvat kohtaukset kuten Chun-Lin tulipallopyllistyksen, eli vastaus on kyllä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Anthrax - Cursum Pe...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova