Tuorein sisältö

Suburban Tribe sanoo hyvästi

29.03.2011 klo 11.11 | Luettu: 1964 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suburban Tribe lopettaa uransa 20-vuotisjuhliinsa. Syyksi bändi kertoo motivaation puutteen uuden levyn materiaalin kirjoittamiseksi. Ilman suunnitelmaa uudesta levystä, bändin on turha jatkaa aktiivisena pelkästään vanhoja muistellen. Edellisen kahden levyn välissä vierähti neljä vuotta taukoa liekkiä etsien, nyt ei haluttu enää jäädä odottelemaan.

- Yritimme myydä itsellemme ajatusta, että jos lopettaisimme ainoastaan levyjen tekemisen ja kaikki julkiset esiintymiset, mutta ei kai se vitsailu tosiasioita miksikään muuta. Kaikelle on aikansa ja Subbareiden lopettamisen aika on nyt, bändin basisti Janne Joutsenniemi kertoo.

Suburban Tribe otti ensiaskeleensa kesällä 1991, ja juhlistaakseen kunniakkaan pitkää uraansa, bändi soittaa viimeisen keikkansa Helsingissä Tavastialla 30.7.

Liput tulevat myyntiin Tikettiin 1.4.

Bändi julkaisi yhteensä kahdeksan studioalbumia. Viimeiseksi jäänyt levy Now and Ever After julkaistiin vuosi sitten keväällä 2010. Neljällä ensimmäisellä levyllä lauloi Jouni Markkanen, jonka jälkeen Ville Tuomi siirtyi Kyyriasta Subbareiden vokalistiksi vuonna 2000.

Janne Joutsenniemi, Roope Sirén sekä Alec Hirst-Gee ovat bändin perustajajäsenet. Emerson Burton soitti koskettimia vuosina 1996-2000. Euge Valovirta tuli toiseksi kitaristiksi vuonna 2006.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Russell Crowe rusiko... Yö kerää muistojen k... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova