Tuorein sisältö

Fast & Furious 6 on klassinen ryöstöleffa

26.04.2011 klo 12.27 | Luettu: 12827 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

The Fast and the Furious -sarjan viides osa Fast Five on alkanut tienata tuhdisti tuohta jo ennen, kuin elokuva on saapunut teattereihin Yhdysvalloissa. Seuraavasta osasta puhutaan jo. Työnimi on Fast Six.

Sarja on perinteisesti panostanut kaahailuun kaduilla. Sarjan ystävilläkin on vaikeuksia muistaa, mistä mikäkin osa kertoi. Fast Six aikoo vaihtaa koko sarjan suunnan. Suunnitelmana on tehdä perinteisiä ryöstöelokuvia (heist film), joissa autoilu on mauste, eikä pääasia. Tuottajat mainitsevat esikuviksi kaahailulla vakuuttaneet klassikot The French Connection ja The Italian Job. Suunnanmuutoksen syyksi mainitaan se, etteivät monet katsojat ole koskaan edes harkinneet laittomia katukisoja painottavaan sarjaan tutustumista.

Tuottajat sanovat suoraan senkin, että sarja on yksi Hollywoodin omalaatuisimmista.

The Fast and the Furious (suomeksi Hurjapäät) oli hitti. 52% kriitikoista suosittelee (sivuston Rotten Tomatoes mukaan).

2 Fast 2 Furious menestyi myös, vaikka pääosanesittäjä Vin Diesel jätti sarjan. 36% kriitikoista suosittelee.

The Fast and the Furious: Tokyo Drift (suomeksi Hurjapäät: Tokio Drift) menetti myös Paul Walkerin. Leffa tienasi omansa takaisin, muttei amerikkalaisyleisön ansiosta. 35% kriitikoista suosittelee. Diesel teki cameoroolin: koska yleisö hurrasi, tuottajat ymmärsivät, että tämä ei ollutkaan vielä tässä.

Fast & Furious kertoo ajasta osien 2 ja 3 välissä. Alkuperäiset näyttelijät palasivat rooleihinsa. Elokuva oli vuoden 2009 suuria yllätyshittejä: floppeja floppien perään tuottaneelle Universal Studiosille tämä oli iso juttu. 27% kriitikoista suosittelee.

Fast Five (suomeksi Fast & Furious 5) on jatko-osa osalle 4 ja toinen esiosa osalle 3. Dwayne Johnsonin läsnäolo lainvalvojana on suurin myyntivaltti. Mukaan on poimittu näyttelijöitä sarjan kaikista osista. 81% kriitikoista suosittelee.

Fast Six (suomeksi Tokio Drift IV) aikoo jatkaa tunnelmista, joihin Fast Five tietoisesti jää.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< South Park -poikien ... Beastie Boysin uuden... >

Keskustelut (5 viestiä)

Juudas

27.04.2011 klo 08.39

Jos "36% kriitikoista suosittelee" niin onko se hitti? Mun mielestä kakkososa oli ja on floppi.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.04.2011 klo 09.31

Juudas kirjoitti:
Jos "36% kriitikoista suosittelee" niin onko se hitti? Mun mielestä kakkososa oli ja on floppi.


Ei tuossa sanotakaan, että se oli hitti, vaan että se menestyi, millä varmasti tarkoitetaan lipputuloja, eikä kriitikkojen mielipiteitä.
lainaa
IllegalDraiver

27.04.2011 klo 11.13

Paras osa ehdottomasti Tokio Drift. Nelonen ollut tähän mennessä surkein. Saas nähdä mitä tämä vitonen sitten pitää sisällään.
lainaa
fanny

17.11.2011 klo 13.25

siis onks tolle nyt tulossa jatkoo ihan oikeesti ?
lainaa
rölliperkele

22.01.2012 klo 12.21

Kyllä, on tulossa jatko-osa vuonna 2013.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova