Tuorein sisältö

Amerikkalaiset kääntyivät Thorin palvojiksi

09.05.2011 klo 11.39 | Luettu: 2313 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Thor oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Marvel Studios voi huokaista helpotuksesta, sillä epäsuosituksi epäilty jumala/supersankari veti kansaa teattereihin reippaasti; sankaribuumi ei ole ohi. Kriitikot suosittelevat Thoria tasaisena rintamana. Ohjaaja Kenneth Branagh tunnetaan Shakespeare-filmatisoinneista, mikä monen kriitikon mukaan teki hänestä nappivalinnan ohjaamaan hitusen hupsun, mutta itsensä vakavasti ottavan elokuvan vasaraa heiluttavista jumalista maan päällä.

Vaikka Thorin näyttelijää on esitelty mainoksissa ilman paitaa, Hollywood näki tarpeelliseksi punoa muitakin juonia naisten kynimiseksi.

Jumping the Broom on riittävän lämminhenkinen ja hyväsydäminen romanttinen hääkomedia, jotta osa kriitikoista kehtaa sitä suositella. Omaperäisyydellä tahi älykkyydellä ylä- ja alaluokan kohtaamisesta kertova pätkä ei kaikkia vakuuta.

Romanttinen draamakomedia Something Borrowed kertoo kahdesta kanasta, jotka taistelevat samasta kukosta. Feminismin riemuvoitoksi teosta ei ole kuvailtu. Kriitikot ovat hekotelleet lähinnä omalle oivallukselleen: kliseisen tekeleen nimen pitäisi olla "Everything Borrowed".

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / (Viikonlopun tulos) / [Kokonaistulos]

1. Thor (66,0 milj. $) [66,0 milj. $] - arvostelu
2. Fast & Furious 5 (Fast Five) (32,5 milj. $) [139,9 milj. $] - arvostelu
3. Jumping the Broom (13,7 milj. $) [13,7 milj. $]
4. Something Borrowed (13,2 milj. $) [13,2 milj. $]
5. Rio (8,2 milj. $) [114,9 milj. $] - arvostelu
6. Vettä elefanteille (Water for Elephants) (5,6 milj. $) [41,6 milj. $] - arvostelu
7. Madea's Big Happy Family (3,9 milj. $) [46,8 milj. $]
8. Prom (2,4 milj. $) [7,8 milj. $]
9. Soul Surfer (2,1 milj. $) [36,7 milj. $]
10. Hoodwinked Too!: Hood Vs. Evil (1,9 milj. $) [6,7 milj. $]

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jenkkiläisen vaihtoe... Lisää nuoria narttuj... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova