Tuorein sisältö

Kotimainen räppäri videonkuvauskiertueelle

22.06.2011 klo 12.30 | Luettu: 4136 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suomalainen rap-artisti ja tuottaja The Gambit lähtee musiikkivideokiertueelle kuvaamaan videota uudelle Mitä Kurko -singlelleen. Single on lohkaistu myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta artistin ensimmäiseltä suomenkieliseltä albumilta. Kiertuepaikkakunnilla jokaisella on mahdollisuus osallistua videoon ja vaikuttaa sen sisältöön. Haussa on kesän kurkoin meininki, kesän kurkoimmat henkilöt.

- Idea lähti biisin nimestä ”mitä kurko”, joka oli kaveriporukassa syntynyt tapa tervehtiä ja osoittaa arvostusta. Halusimme käyttää tätä ajatusta ja lähteä kiertämään road trip –hengessä ympäri Suomea. Lopputuloksena on näin aidosti kuuntelijoiden näköinen ja oloinen musiikkivideo, kertoo Anssi Lähteenoja eli The Gambit.

Mitä Kurko –kiertueen paikkakunnat ovat Helsinki, Jyväskylä, Kuopio, Oulu, Tampere ja Turku. Tarkempaa kiertueen aikataulua ja tunnelmia voi seurata reaaliajassa Facebookin ja Twitterin välityksellä.

Kurko -nimeä kantaa myös suomalainen lonkeromerkki. Kun Sinebrychoffilla kuultiin The Gambitin kiertueesta, halusi Kurko lonkero osaltaan näyttää peukkua hankkeelle. Kurko lonkero antaa musavideoon mukaan sohvan, johon tallentuu kiertueella mukana olleiden kokemuksia.

- Vaikka biisillä tai videolla ei sinänsä ole lonkeromerkin kanssa sen enempää yhteistä kuin nimi, niin hauskassa vedossa on mukava olla ikään kuin hengessä mukana. Artistilla pitää aina olla kunnon keikkasohva, joten halusimme lahjoittaa sen kiertueelle, kertoo markkinointipäällikkö Teemu Tommila Sinebrychoffilta.

Mitä Kurko -kappale julkaistaan digitaalisesti 4. päivä heinäkuuta ja on nyt kuunneltavissa YouTubesta osoitteessa www.youtube.com/watch?v=S23BMeaeXqI

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ihon alle meneviä tu... Bob Hoskins ja Ian M... >

Keskustelut (3 viestiä)

Hhmmm

22.06.2011 klo 18.57

Mitä Urpo?
lainaa
heivax

23.06.2011 klo 03.47

Jännä biisi.
lainaa
Trix

23.06.2011 klo 11.13

Jälleen herralta kova biitti!
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova