Tuorein sisältö

Kapteeni Amerikka selätti brittivelhon kotimaassaan

25.07.2011 klo 13.29 | Luettu: 6559 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Captain America: The First Avenger oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Tulos oli vastaava, jonka toinen "avenger", eli Thor teki keväällä.

Vastoin monia ennustuksia Kapteeni pieksi viimeisen Harry Potterin. Potter menetti jopa 72 prosenttia avausviikonloppunsa yleisöstä. Yleensä tätä pidettäisiin katastrofina, mutta Potterin tapauksessa on otettava huomioon, että filmiä pyöritettiin ensimmäisenä viikonloppuna jopa aamuyöllä kysynnästä johtuen - suuret summat on jo tienattu.

Captain America pärjäilee Thorille myös risujen ja ruusujen rintamalla. Monet kriitikot ovat tykästyneet hauskaan, itsensä riittävän vakavasti ottavaan, vilpittömään ja naiiviin sankaritarinaan, joka yhdistää toisen maailmansodan ja tieteisfiktion luontevasti. Äänekäs vähemmistö on kokenut tylsän ja kaavamaisen kohtausluettelon, jossa näkyy lähinnä potentiaali parempaan.

Pääasiassa myönteisellä palautteella palkittiin niinikään Friends with Benefits, joka on taas se elokuva, jossa pilkataan sukupuuttoon kuolleita kilttejä romanttisia komedioita. Kriitikoiden mukaan Mila Kunis ja Justin Timberlake ovat hauskempia epäromanttisia paneskelijoita kuin Natalie Portman ja Ashton Kutcher (leffassa Näin ystävien kesken). Useampi kriitikko on pitänyt teosta näppäränä kuin teennäisenä.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / (Viikonlopun tulos) / [Kokonaistulos]

1. Captain America: The First Avenger (65,8 milj. $) [65,8 milj. $]
2. Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 (Harry Potter and the Deathly Hallows, part 2) (48,1 milj. $) (274,2 milj. $) - arvostelu
3. Friends With Benefits (18,5 milj. $) [18,5 milj. $]
4. Transformers: Kuun pimeä puoli (Transformers: Dark of the Moon) (12,0 milj. $) [325,8 milj. $] - arvostelu
5. Kaameat pomot (Horrible Bosses) (11,7 milj. $) [82,4 milj. $]
6. Zookeeper (8,7 milj. $) [59,2 milj. $]
7. Autot 2 (Cars 2) (5,7 milj. $) [176,4 milj. $]
8. Nalle Puh (Winnie the Pooh) (5,1 milj. $) [17,6 milj. $]
9. Bad Teacher (2,6 milj. $) [94,4 milj. $]
10. Midnight in Paris (1,9 milj. $) [44,9 milj. $]

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Michael Monroella re... Sen toisen Oasis-tyy... >

Keskustelut (8 viestiä)

thorsmash

25.07.2011 klo 13.57

on se niin pellen näköinen. pahin ilmestys alusvaateAdamWestBatmanien jälkeen
lainaa
Hawkeye

25.07.2011 klo 14.06

puhutaan katastrofista sitten kun Amerikka lähentelee 300miljoonan dollarin tuloja. eli sitten kun suomi voittaa mm-kultaa

eikö Thorkin jäänyt johonkin 100 miljoonaan. Cap voi mennä parilla kympillä yli
lainaa
niinkö

25.07.2011 klo 15.23

Hawkeye kirjoitti:
puhutaan katastrofista sitten kun Amerikka lähentelee 300miljoonan dollarin tuloja. eli sitten kun suomi voittaa mm-kultaa

eikö Thorkin jäänyt johonkin 100 miljoonaan. Cap voi mennä parilla kympillä yli


Siellä taas tietämättömät huutelee, Thor tienasi pelkästään Amerikassa 180 miljoonaa ja maailmanlaajuisesti yhteensä 446 miljoonaa. Captain American avausviikonloppu oli melkein identtinen Thorin kanssa, eli varmaan samoihin kokonaissummiin päästään.
lainaa
anus

25.07.2011 klo 16.34

Kapteeni patriootti taas vauhdissa. Etovaa.
lainaa
miljoonasinnetänne

25.07.2011 klo 19.03

niinkö kirjoitti:
Hawkeye kirjoitti:
puhutaan katastrofista sitten kun Amerikka lähentelee 300miljoonan dollarin tuloja. eli sitten kun suomi voittaa mm-kultaa

eikö Thorkin jäänyt johonkin 100 miljoonaan. Cap voi mennä parilla kympillä yli


Siellä taas tietämättömät huutelee, Thor tienasi pelkästään Amerikassa 180 miljoonaa ja maailmanlaajuisesti yhteensä 446 miljoonaa. Captain American avausviikonloppu oli melkein identtinen Thorin kanssa, eli varmaan samoihin kokonaissummiin päästään.


kuitenkin 1-alkuinen numero. pointti on että potterilla on jo jenkeissä lähes kaksinkertainen tulos kuin Thorilla

on vähän outoa jos se on huono juttu jos leffa on niin kiinnostava että houkuttelee kaikki ekalla viikolla paikalle.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.07.2011 klo 20.34

Oisko mahollista saada näihin listoihin esim. sitä et kuinka kauan joku leffa on ollut listalla/tarjonnassa.
lainaa
Alajarvi84

26.07.2011 klo 10.50

On kyllä niin "homppeli" jätkä että en "koskaan" tule katsomaan koko rainaa :/ Nää on taas näitä kastissa "pidämme viittaa ja tykkäämme pojista" sarjan sankareita :D Ei jumaleissön.. Kasvattakaa munat ja katsokaa vaikka HULK leffaa, siinä on jos ei muuta niin asenne ainakin kunnossa kaverilla :)
lainaa
uncrediblejerk

26.07.2011 klo 12.05

no niin just. kaikki vaan paskaks. se on se kateellisen vihreän miehen meininki
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova