Tuorein sisältö

Makkonen arvioi pienjulkaisijoiden levyjä, lähetä omasi

13.08.2011 klo 10.34 | Luettu: 2668 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Palvelun perustamisesta asti olemme saaneet postissa häkellyttävän paljon pienten levymerkkien levyjä sekä demotasoisia albumeita. Musiikkikriitikkomme J.A. on kuitenkin kiireinen, joten hän ei ole ehtinyt niihin juuri paneutua. Koska olemme itsekin kasvaneet pienestä alusta merkittäväksi palveluksi, haluamme kuitenkin tukea tällaista toimintaa.

Onneksi ratkaisu löytyi lähempää kuin arvasimmekaan. Toimituksen alivuokralaisena majailee myös videoillamme aiemmin sekoillut Tuomari Nurmio -tuntija, tanssitaiteilija ja pitkän linjan rastafari Markku Makkonen, joka tunnetaan mm. Tamperelaisen ja Aamulehden musajutuistaan. Hän toimii myös useiden yhtyeiden tiedottajana.

Jatkossa Makkonen poimii levykasasta kuukausittain pari-kolme älpykkää, jotka ovat kirjoittamisen arvoisia. Emme edelleenkään lupaa, että kaikkia saapuneita levyjä käsitellään, mutta ainakin yritämme kuunnella kaikki ja poimia parhaat.

Sarjan aloittaa pohjanmaalainen Revengine esikoisellaan The Absence, josta Makkonen diggaili neljän tähden verran.

Levyjä voi lähettää seuraavalla osoitteella:

V2.fi
Alasin Media Oy
Verstaankatu 5 B LH 4
33100 Tampere

Kuoreen tunnus "Makkosen indielevyt". Jos haluat promokappaleen takaisin, liitä mukaan postimaksuin varustettu palautuskuori.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Myös Tuhkimo seikkai... Pian mikropiirejä ta... >

Keskustelut (1 viestiä)

kolmepuol

13.08.2011 klo 12.29

Mahtavaa! Innolla odotamme tulevaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova