Tuorein sisältö

Titaanien taistelu 3 suunnitteilla

03.11.2011 klo 11.06 | Luettu: 2932 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Viimevuotinen Titaanien taistelu (Clash of the Titans) tienasi lähes puoli miljardia dollaria, vaikka merkittävin asia teoksessa oli katastrofaalinen 3D-käännöstyö (lue muutamien kriitikkojen mietteitä). Tähti Sam Worthington on toistuvasti pyydellyt anteeksi tiimin puolesta.

Worthington uskoo jatko-osaan Titaanien raivo (Wrath of the Titans), joka nähdään ensi keväänä. Niin uskoo myös Warner Bros, joka on tilannut kolmannen osan käsikirjoittajilta jo tässä vaiheessa. Kakkososan kirjoittajat Dan Mazeau ja David Leslie Johnson jatkavat sarjan parissa.

Vaikka ensimmäisen osan kirjoittajat on vaihdettu, ensimmäinen leffa tiettävästi oli hitusen syvällisempi tapaus, ennen kuin ohjaaja ja studio leikkelivät sivujuonia. Sarja on palkannut kreikkalaisiksi jumaliksi muun muassa Liam Neesonin ja Ralph Fiennesin, mutta varsinkaan vähäisemmillä jumalilla ei ollut ensimmäisessä osassa paljoa tekemistä.

Sarjan uuden ohjaajan Jonathan Liebesmanin on tarkoitus ohjata myös kolmas osa - kunhan osa 2 menestyy. Liebesmanin tunnetuin työ on World Invasion: Battle Los Angeles.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Big Brotherissa synt... Tuhma ja väkivaltain... >

Keskustelut (2 viestiä)

222222229

03.11.2011 klo 14.20

Jee! Otan innolla vastaan kaikki elokuvat jotka, liittyvät Kreikan mytologiaan. :)

Onkohan kolmannen osan nimi Path of The Titans, jossa tullaan näkemään myös titaaneja?

Ja tosiaan toivon, että kakkosessa tullaan näkemään muitakin jumalia kunnolla ja niiden voimia.
lainaa
Mitäh

03.11.2011 klo 14.43

Yäk, se ensimmäinen osa oli niin huono... Ainoa kerta kun oikeasti mietin leffateatterista poistumista (enkä ollut edes katsomassa 3D versiota).

Liebesman on surkea ohjaaja, sillä tuo World Invasion oli kammottavan paska elokuva. Ei hyvältä näytä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova