Tuorein sisältö

Fonal Records tekee historiaa

21.02.2012 klo 00.11 | Luettu: 2038 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kansainvälisesti arvostettu Fonal Records tekee 28.3.2012 historiaa
julkaisemalla ensimmäistä kertaa musiikkia Suomen rajojen ulkopuolelta.

Pretty Lightning on raakaa psykedeelistä bluesia soittava duo, jonka
hengenheimolaisiksi voisi äkkipäätä nimetä vaikkapa Wooden Shjipsin tai
Moon Duon. Pretty Lightning yhtyeen 28.3. ilmestyvä debyyttilevy There
Are Witches In The Woods saattaa vaikuttaa tyylillisesti poikkeukselta
Fonalin katalogissa.

Huippuunsa hiotun tyylitajunsa ansiosta albumi istuu kuitenkin Fonalin julkaisupolitiikkaan mainiosti. Vaikka vertailukohtien avulla yhtye on helppo asettaa löyhään kontekstiin, ne eivät kuitenkaan saisi luoda itse albumin kuuntelua haittaavia ennakko-odotuksia tai ohjata kuulijan huomiota pois yhtyeen melodisista taipumuksista – There Are Witches In The Woods sisältää kasapäin koukkuja ja harmonioita.

Dolphins into the Future on yhtä kuin Azoreilla asuva belgialainen
Lieven Martens. Fonal julkaisee 28.3. CD-version kiitetystä albumista
…On Sea-Faring Isolation, joka julkaistiin alun perin vuonna 2009
kasettina Martensin omalla Cetacean Nation -merkillä ja LP-levynä Not
Not Fun -merkillä.

Albumin alkuperäisten kappaleiden lisäksi Fonalin uudelleenjulkaisu sisältää 15-minuuttisen bonusbiisin Various Possible Notes and Timbres of the Mental Unit Molecule.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Humppasheikkailu hum... Tässä ovat Galaxy Ac... >

Keskustelut (1 viestiä)

Burbeting

Rekisteröitynyt 07.12.2007

21.02.2012 klo 09.27

"In Glorius 2D"

Oonkin jo odottanut vähän aikaa, milloin aletaan vitsailla tolla tavalla niille 3D mainoksille.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova