Tuorein sisältö

Highlanderin hame tarjolla Ryan Reynoldsille

22.05.2012 klo 21.52 | Luettu: 2304 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kulttiklassikon Highlander uusi versio on taas vaihteeksi - tai yhä - suunnitteilla. Ryan Reynolds ja Lionsgate neuvottelevat liittoutumisesta.

Lähteiden mukaan molemmat osapuolet ovat kiinnostuneita, mutta Reynolds punnitsee myös muita tilaisuuksia. Hänen kalenterinsa on tällä hetkellä tyhjä. Odotettua vaisummin menestyneen sankarileffan Green Lantern jälkeen Reynolds on korjannut asemiaan tuoreella hittijännärillä Safe House.

Ensimmäinen Highlander kertoi ikinuorista miekkamiehistä, joiden oli pilkottava toisiltaan päät, jotta heistä viimeinen saisi mystisen "palkinnon". Kakkososassa paljastui, että miekkamiehet ovat avaruusolentoja. Kolmososassa, joka oli jatko- ja esiosa jollekin elokuvalle, luolasta hyökkäsi lisää miekkamiehiä. Nelososa luultavasti yhdisti elokuva- ja tv-sarjan, joten miekkamiesten oli mätkittävä toisiaan JVC:n valomainoksen edessä.

Uuden version ohjaa Juan Carlos Fresnadillo, joka muistetaan parhaiten zombie-elokuvasta 28 viikkoa myöhemmin.

Lopuksi tehtävä taitaville. Bongaa JVC:



Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Miehille ja naisille... Metallica julkisti l... >

Keskustelut (2 viestiä)

ei_hyvä_hyvä

22.05.2012 klo 22.03 1 tykkää tästä

Voi olla vain yksi... Highlander on aikansa tuote ja ei toimi enään. Jatko-osat on karseita. Nyt sitten reboot ja mukana Ryan Reynolds? Ei helvetti sentään...
lainaa
Stanaldo

Rekisteröitynyt 26.08.2009

22.05.2012 klo 23.50 1 tykkää tästä

Menis vaan jatkaan sitä Kaksi jätkää, pizzeria ja gimma vai mikä se oli tv-sarjaa.
Ryanilla, kun ei ole karismaa yhtään sen enempää, kuin minun sukillakaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova