Tuorein sisältö

Infoa Ilosaarirockin Rentodiscosta ja muuta mukavaa

08.06.2012 klo 15.47 | Luettu: 1238 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Joensuun Ilosaarirockin ranta-alueella soiva Rentodisco laajenee tänä kesänä entistä suuremmaksi, komeammaksi ja musiikiltaan laveammaksi keitokseksi. Rentodiscon musiikista vastaavat Komposti Sound, globaalin tanssimusiikin ykkösryhmä Boom Shakalaka DJ's, Rovaniemen hurjat Rollomatik sekä C-Star & Gibson Jones. Joensuulaista osaamista edustavat beatbox-ihme Boogiestep, dj-kollektiivi Kermaset ja kaupungin kenties ahkerin musiikkityömyyrä DJ KerOne.

Yleisöltämme saadun palautteen johdosta Ilosaarirockin ranta-aluetta ei tänä kesänä suljeta Rentolavan viimeisen artistin jälkeen, sillä Rentodiscon tanssit jatkuvat molempina päivinä aina päälavan viimeisen bändin keikan loppuun saakka.

Ilosaarirock laski vuoden 2010 festivaalin hiilidioksidipäästöt ja lahjoitti päästökaupan mukaisen kompensaatiosumman uhanalaisen rupiliskon suojeluun.

Lisäksi, vielä on muutama viikko aikaa hakea Ilosaarirockin vapaaehtoishommiin. Tänä vuonna hakemuksia on saapunut ennätysmäärä, mutta edelleen puuhaa löytyy ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta. Haku päättyy 21.6. Lue lisää ja täytä hakulomake täältä

Ilosaarirock juhlitaan 13.7 - 15.7.2012.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kotimaisen metallior... Lumikki ja metsästäj... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova