Tuorein sisältö

Lisätietoja Brad Pittin juosten pissitystä zombie-elokuvasta

13.06.2012 klo 12.45 | Luettu: 5377 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Brad Pittin tähdittämän jättibudjetin zombie-elokuvan World War Z oli tarkoitus saapua teattereihin tämän vuoden joulukuussa. Ensi-ilta siirrettiin kesälle 2013.

Hollywood Reporter kertoo lisää painajaismaiseksi kuvaillusta tuotannosta. Pittin valitsemalla ohjaajalla Marc Forsterilla on niukasti kokemusta erikoistehosteista. Forster ei saanut tuoda mukanaan tiimiään, vaan ajatus oli se, että draamoista Monster's Ball, Finding Neverland ja Leijapoika tunnettu Forster panostaa hahmoihin ja draamaan samalla, kun kokeneet tekijät auttavat häntä muussa. Tämä johti lukuisiin konflikteihin.

Laivalta puuttui kapteeni. Kolme viikkoa ennen kuin kuvaukset alkoivat (kesäkuussa 2011), Forster ei ollut vielä tehnyt tärkeitä päätöksiä, kuten sitä, miltä zombiet tulevat näyttämään ja miten ne liikkuvat. Forsterin ainoa aiempi toimintaelokuva on Quantum of Solace, jonka toimintakohtauksia kritisoitiin ankarasti.

Tuotanto kärsi myös tiukasta aikataulusta ja omituisemmistakin ongelmista. Unkarin antiterrorismiyksikkö teki ratsian lentokentälle ja takavarikoi 85 täysin toimivaa rynnäkkökivääriä, joita oli tarkoitus käyttää kuvauksissa. Unkariin ei saa tuoda aseita, eikä aseiden ollut tarkoitus olla toimivia.

World War Z yritetään korjata viisi viikkoa kestävillä kuvauksilla, jotka alkavat aikaisintaan syyskuussa. Prometheus-kirjoittaja Damon Lindelof on palkattu rukkaamaan elokuvan loppupuolta. Studio kertoo, että elokuva näyttää komealta, mutta lopetus voisi olla vahvempi.

World War Z on yksi kolmesta Paramountin elokuvasta, jotka lykkääntyivät ensi vuodelle. Hansel and Gretel: Witch Hunters lykkääntyi, koska "Jeremy Renner on ensi vuonna suurempi tähti", ja G.I. Joe: Retaliation lykkääntyi, koska "tahdomme kääntää sen kolmiulotteiseksi". Juorujen mukaan jokainen näistä on huonosti suunniteltu, huonosti tehty ja asialle yritetään tehdä jotakin viime tingassa.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ruisrockissa syödään... Ensiferum ehtii myös... >

Keskustelut (7 viestiä)

ei_hyvä_hyvä

13.06.2012 klo 13.11 3 tykkää tästä

Mitä voidaan odottaa zombie-elokuvalta mikä on PG-13?
lainaa
McSoini

13.06.2012 klo 13.20 3 tykkää tästä

ei_hyvä_hyvä kirjoitti:
Mitä voidaan odottaa zombie-elokuvalta mikä on PG-13?


Zombiehyypiön telomisesta syntyy vain hauskan vihreää mönjää. Ja ihmissyöntikohtauksissa zombiet pureskelevat pelkkää lihatonta luuta...
lainaa
juropelio

13.06.2012 klo 15.00 5 tykkää tästä

Pikkulinnut netissä lauloivat, että toinen syy tuon CGI Joe 2:n myöhästymiselle oli se, ettei testiyleisö pitänyt siitä kun Channig "Pökkelö" Tatum kuoli alussa. Asia kuulema aiotaan muuttaa uudelleenkuvauksissa. Ihan oikeasti kuka pitää Tatamista? Jätkä on karismattomin äksöntähti ikuna! Kyllä luulis, että The Rock ja Willis ois riittäny!
lainaa
dosed

13.06.2012 klo 20.13

PG-13 voi olla ihan kivaa vaihtelua sille loppuunkulutetulle paskalle jota kaikki muu zombihäröily tarjoaa
lainaa
Romero_ja_zombie_fan

13.06.2012 klo 21.56 1 tykkää tästä

dosed kirjoitti:
PG-13 voi olla ihan kivaa vaihtelua sille loppuunkulutetulle paskalle jota kaikki muu zombihäröily tarjoaa


Mee kattoo: Night of the Living Dead (alkuperäinen), Dawn of the Dead (alkuperäine), Day of the Dead (alkuperäinen), Land of the Dead tai 28 Päivää Myöhemmin
lainaa
näinon

13.06.2012 klo 23.54 1 tykkää tästä

Night of the living Deadin jälkeisillä Romeron elokuvilla on arvoa lähinnä camp-huumorin osalta.

lainaa
klassikot_kunniaan

14.06.2012 klo 11.08

näinon kirjoitti:
Night of the living Deadin jälkeisillä Romeron elokuvilla on arvoa lähinnä camp-huumorin osalta.


Dawn ja Day ovat molemmat loistavia kauhuelokuvia ja vaikka niissä onkin vähän camp-huumoria niin se ei pilaa yleistunnelmaa. Landissa oli jo selkeää tason laskua, mutta sekin on yksi parhaista zombie-rainoista ikinä.
Diary ja Survival taasen... leikitään, että ne eivät ole olemassakaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova