Tuorein sisältö

Ammuskelu näytöksessä pysäytti Yön ritarin paluun mainoskampanjan

20.07.2012 klo 17.11 | Luettu: 9492 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ainakin 12 on kuollut ja kymmeniä on loukkaantunut, kun yksin toiminut ammuskelija avasi tulen yhdysvaltalaisessa elokuvateatterissa Yön ritarin paluun näytöksessä.

Tapauksen vaikutukset näkyvät myös Suomessa. Yön ritarin paluun suomalaisen maahantuojan edustaja ei usko, että tragedia tapahtui tämän nimenomaisen elokuvan vuoksi. Tästä huolimatta laaja internet-mainoskampanja on peruttu ja tv-mainontaa pyritään vähentämään ainakin uutislähetysten aikaan. Näin on tehty muuallakin maailmalla.

Tässä vaiheessa näytöksiin ei ole tulossa muutoksia, kertoo Finnkinon edustaja.

Näytöksiin tuskin tulee laajoja muutoksia edes Yhdysvalloissa. Siellä päin keskustellaan yhä siitä, rikkooko Yön ritarin paluu The Avengersin lipputuloennätykset. Yön ritarin paluu on vuoden puhutuimpia elokuvia, mikä luonnollisesti saattoi vaikuttaa ampujan suunnitelmiin.

Tragediasta uutisoi: Yle
Mainoskampanjasta uutisoi: Ilta-Sanomat

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Spielberg aikoo lähe... Amy Adamsista huijar... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (19 viestiä)

Nicky_Santoro

20.07.2012 klo 17.21 14 tykkää tästä

On kyllä aivan käsittämätöntä paskaa miks joku kampanja pitää keskeyttää jonku taunon takia joka lahtaa jengiä. Ikäänku se ois elokuvan tai mainosten vika. Jumalauta et on urpoo jengiä.

Tässä nyt vaan ei ole minkäänlaista järkeä. Kohta varmaan mukaan otetaan pelit että kyseinen keijo oli pelannut jotain battlefieldiä ennen leffaan menemistä.
lainaa
veikko

20.07.2012 klo 18.13 6 tykkää tästä

Varmaan joku marvelin palkkaama tyyppi ettei batman menesty.

Mutta joo, kyllä on niin peppuherkkää että jos pari tyyppiä nyt ammutaan niin koko muu maailma saa kärsiä ja taisipa jossain lukea että esim. ranskassa on tuo ensi-ilta peruttu.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.07.2012 klo 18.44 11 tykkää tästä

Kauhu leviää. Terroristi voittaa.
lainaa
rosem

20.07.2012 klo 19.41 2 tykkää tästä

Todella paskamaista, että uusin Batman-leffa peitetään vereen jonkin yksittäisen hullun takia. Uskon, että hän halusi saada teolleen mahdollisimman paljon näyttävyyttä ja mikäs sen parempi paikka kuin iskeä kovasti hypetetyn elokuvan ensi-iltaan.
Ihan naurettavaa, että Suomessakin on menty vetämään mainoskampanja pois tapahtuman vuoksi. Olisiko sama tahtunut, mikäli kyseessä olisikin ollut Ice Age 4:n ensi-iltanäytös? Nyt saadaan taas hyvä tekosyy keskustella elokuvien väkivallasta ja supersankarielokuvien turhuudesta. Itse tulin juuri pari tuntia sitten katsomasta uusinta Batmania ja voin lämpimästi suositella. Kyllähän Denverin tapahtumat leffateatteriin astellessa mielessä pyöri, mutta kuten todettua, maailmassa hulluja riittää ja eikä yksi heistä saa pilata kauan odotetun elokuvan mainetta ja katsomiskokemusta.
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

20.07.2012 klo 19.43 2 tykkää tästä

Paska juttu
lainaa
sekomaailma

20.07.2012 klo 20.14 2 tykkää tästä

On joo järjetöntä että vedetään tällainen leffa = väkivalta = lopetetaan kaikki mainostus logiikka

Mutta ei tuollainen "pari tyyppiä tapetaan" vähättelykään hyvää tee tämän leffan katsojatyypin maineelle. Kukkahatut saavat vain lisäammuksia kun tämän leffan fanit viis veisaavat uhreista kunhan leffan tilanne.
lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

20.07.2012 klo 23.23 6 tykkää tästä

Tietenkin niitä mainoksia sun muita esityksiä perutaan.

Ensinnäkin, on melko turha mainostaa asiaa, joka on kokoajan kaikkien huulilla ja leviää jokatapauksessa eteenpäin. Ammuttiin tai ei, Batmanista puhutaan.

Toisekseen, mainostuksen jatkaminen tekisi pahasti hallaa leffalle. "Voi vttu, just luin uutisista tosta ammuskelemisesta ja nyt kehtaavat näyttää mainokxsii en tod. mee kattoo" - Tavis

Kolmanneksi, myötätuntoa esitetään ampumisen uhreille ja omaisille, ja osoitetaan hyvää makua. He vähiten tahtovat tällä hetkellä nähdä leffan trailereita.

Neljänneksi, perumalla leffoja estetään mahdollinen paniikki uusista ampumisista. Ties vaikka setä ei ollut ainoa Batman-pahis.

Syitä on tätä menoa lukemattomia, joten en oikein käsitä minkä takia tästä marmatetaan.
lainaa
ei_hyvä_hyvä

20.07.2012 klo 23.31 1 tykkää tästä

Ensimmäinen kommentoija saanut 9 "tykkäystä?" Oletteko te kaikki ihan saatanan sekaisin? Tyyppiä ei kiinnosta paskaakaan, että ihmisiä lahdattiin, kunhan elokuva menestyy.
lainaa
hedu

21.07.2012 klo 03.14 1 tykkää tästä

12 kuollutta ihmistä on tarpeeksi tehokasta mainostusta. Eipähän tarvitse maksaa mainoskampanjasta.
lainaa
asfeg

21.07.2012 klo 09.13 1 tykkää tästä

veikko kirjoitti:
Varmaan joku marvelin palkkaama tyyppi ettei batman menesty.


Onks kova olo, kun kiskot mukaan fanipoikien kädenväännöt tähän tragediaan?
lainaa
Nicky_Santoro

21.07.2012 klo 19.33 2 tykkää tästä

hedu kirjoitti:
12 kuollutta ihmistä on tarpeeksi tehokasta mainostusta. Eipähän tarvitse maksaa mainoskampanjasta.
Monta kertaa päivässä sua kiinnostaa ne sadat/tuhanne ihmiset mitä kuolee nälkään / janoon / sodissa? Kyllä. Minua ei kiinnosta paskaakaan jos 20 ihmistä kuolee elokuvateattereissa toisella puolella maailmaa. Kun samaan aikaan 100x enemmän kuolee toisella puolella maailmaa. Kuka on sekaisin? En minä.
lainaa
Nicky_Santoro

21.07.2012 klo 19.35

ei_hyvä_hyvä kirjoitti:
Ensimmäinen kommentoija saanut 9 "tykkäystä?" Oletteko te kaikki ihan saatanan sekaisin? Tyyppiä ei kiinnosta paskaakaan, että ihmisiä lahdattiin, kunhan elokuva menestyy.
Edellinen viesti oli tarkoitettu sinulle. Lainasin vahingossa väärää viestiä. Siltikin....
lainaa
ähläm

22.07.2012 klo 14.51 4 tykkää tästä

Nicky_Santoro kirjoitti:
hedu kirjoitti:
12 kuollutta ihmistä on tarpeeksi tehokasta mainostusta. Eipähän tarvitse maksaa mainoskampanjasta.
Monta kertaa päivässä sua kiinnostaa ne sadat/tuhanne ihmiset mitä kuolee nälkään / janoon / sodissa? Kyllä. Minua ei kiinnosta paskaakaan jos 20 ihmistä kuolee elokuvateattereissa toisella puolella maailmaa. Kun samaan aikaan 100x enemmän kuolee toisella puolella maailmaa. Kuka on sekaisin? En minä.


Elämöitkö ja vähätteletkö sitten niitä muitakin tuhansia kuolleita? Tämä ammuskelu on ehkä pientä suuressa kuvassa mutta tragedia on tragedia eikä mikään kilpailu kellä on suurin
lainaa
Robin

22.07.2012 klo 21.28 1 tykkää tästä

Se mikä tapahtuu yleisillä paikoilla (vaikka siinä kuolisi "vain" yksikin) on aina uutisotsikoita ja yleistä pahennusta herättävää, koska se tapahtuu yleisillä paikoilla ja se voi tapahtua KENELLE VAIN ILMAN MITÄÄN SYYTÄ. Joten se, että 12 henkeä kuolee elokuvateatterissa randomisti on eri asia kuin se, että sata henkeä kuolee esim. pyörremyrskyn tuhoissa. Kummassakin tapauksessa joku kuolee ja se on perseestä.

Nicky Santoro: Et olisi kovinkaan hyvää supersankari matskua, jos parinkymmenen henki ei kiinnosta sinua. Sori, mutta tämmöisessä topicissa kun ollaan, niin taidat päätyä ennemminkin pahisten joukkoon kuin enkelten puolelle.
lainaa
Nicky_Santoro

22.07.2012 klo 22.02 1 tykkää tästä

Voi kyynel kun nyt itkettää näiden menetettyjen sielujen puolesta....
lainaa
VEIVINHEITTOVIHKO

23.07.2012 klo 20.31 2 tykkää tästä

Nihil nihil. Vaikkei tää tapaus mitenkään hetkauttaisikaan niin sen voi vaikka pitää omana tietonaan eikä kirjotella nettiin jotain "mitä välii vaik ihmisii kuolee"-paskaa.
lainaa
min5sevaan

Rekisteröitynyt 22.03.2012

24.07.2012 klo 11.48 1 tykkää tästä

VEIVINHEITTOVIHKO kirjoitti:
Nihil nihil. Vaikkei tää tapaus mitenkään hetkauttaisikaan niin sen voi vaikka pitää omana tietonaan eikä kirjotella nettiin jotain "mitä välii vaik ihmisii kuolee"-paskaa.

QFT
lainaa
sentex

Rekisteröitynyt 08.01.2010

24.07.2012 klo 22.45

Oletteko huomanneet että ampuja on ottanut uwe bolin rampagesta aika paljon vaikutteita? mm täyskehohaarnisakointi yms :S miksiköhän tätä yhtäläisyyttä ei ole älytty vetää tähän mukaan?
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

25.07.2012 klo 02.47

Nicky_Santoro kirjoitti:
On kyllä aivan käsittämätöntä paskaa miks joku kampanja pitää keskeyttää jonku taunon takia joka lahtaa jengiä.

Koska hän oli pukeutunut Jokeriksi tekonsa hetkellä, ja höpötti ihan kaheleita vielä kiinniottamisen jälkeenkin?
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova