Tuorein sisältö

Hugh Jackmanilla on teoria Martin Luther King, Jr:n murhasta

01.08.2012 klo 18.30 | Luettu: 2161 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ihmisoikeustaistelija Martin Luther King, Jr. murhattiin 1968. Hämärähemmo James Earl Ray myönsi syyllisyytensä jäätyään kiinni, mutta myöhemmin hän vannoi olevansa syytön. Salaliittoteorioita vatvotaan yhä, kuten aina käy: se oli Yhdysvaltain hallitus, joka murhasi Kingin ja JFK:n ja isojalan ja piilotti ufot ja tuhosi World Trade Centerin, sanoo foliohattu, joka kenties osuu joskus oikeaan vaikka sitten vahingossa.

Hittidraaman Precious ohjaaja Lee Daniels ja Hugh Jackman aikovat tutkia erästä teoriaa elokuvassa Orders to Kill. Jackman näyttelee kiistanalaista asianajajaa ja aktivistia William Pepperiä, joka on yhä hengissä ja yhä sillä kannalla, ettei Ray ampunut Kingiä.

Pepperin kirjaan perustuva elokuva seuraa yhden miehen kampanjaa, kun Pepper haastattelee todistajia ja kerää muita todisteita teoriaansa tukemaan. Teoria on tiivistettynä se, että hallitus tahtoi Kingin hengiltä, koska King puhui Vietnamin sotaa vastaan.

Pepperin teorian tukijoihin kuuluu muun muassa Kingin poika. Pepper itse tukee myös muita suosittuja salaliittoteorioita.

Lähde: Los Angeles Times

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Huippunäyttelijöiden... Russell Brandille Ji... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova